Sittenkuin kristinusko oli lopullisesti irtautunut juutalaisuudesta ja tullut korotetuksi Rooman valtionuskonnoksi, ilmenee kirkollisessa ja valtiollisessa lainsäädännössä selvä pyrkimys pitää juutalaisia alempana, kristittyjä huonompana, halveksittavana ihmisluokkana. Juutalaisuus kuvattiin jumalattomaksi, vaaralliseksi lahkoksi, jossa epäusko vallitsee. Juutalaisten jumalanpalveluksessa huomattiin muka jumalaa-häpäisevää herjaamista ja riettautta.
Sama katsantokanta on huomattavissa uskonnollisissa näytelmissä, pappien saarnoissa, kirkolliskokousten ja osaksi myös kirkko-isien ja paavien lausunnoissa. Juutalaiset olivat murhanneet Jeesuksen. He olivat siis jumalan tappajien sukukuntaa, kirottuja ja hyljättyjä ihmisiä, joiden rikosta eivät mitkään kärsimykset voineet sovittaa. Heitä siedetään ja he ovat olemassa ainoastaan kristinuskon oikeuden todistajina ja Kristuksen kärsimyksen muistuttajina.
Tämä katsantokanta levisi kirkosta kristittyyn kirjallisuuteen, löysi hyvän maaperän yleisessä tietämättömyydessä ja taikauskossa ja sai kansan mielikuvituksessa kaikenlaisia eriskummallisia muotoja. Luultiin, että juutalaiset teurastivat kristityitä sekoittaakseen heidän vertansa pääsiäisleipään, että he, tyydyttääkseen vihaansa Jeesusta kohtaan, hankkivat hostioita (ehtoollisleipiä) ja lävistivät neuloilla vapahtajan kuvan, kiduttaen siten uudelleen hänen ruumistaan. Kuviteltiin, että juutalaiset olivat noitia, jotka kuivasivat kaivoja, toivat ruton ja muita tauteja, sanalla sanoen, olivat syynä kaikkiin onnettomuuksiin. Taikauskoon ja uskonnolliseen yltiöpäisyyteen liittyi vielä kateus, joka johtui juutalaisten varallisuudesta, ja sielläkin, missä ystävyys ennen oli vallinnut, ilmeni nyt yhä syvempi vihamielisyys, joka pienimmistäkin syistä, etenkin ristiretkien aikana, purkautui verisissä vainoissa.
Samaan aikaan kuin kirkon palvelijat, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta, lietsoivat juutalaisvihaa, pyrkivät hengelliset ja maalliset viranomaiset supistamaan kanssakäymistä kristittyjen ja juutalaisten välillä sekä vähentämään juutalaisten oikeuksia ja toimintavapautta. Heidät saarrettiin toinen toistaan nöyryyttävämmillä lakimääräyksillä, heitä rasitettiin ylen raskailla veroilla, häväistiin ja herjattiin, ajettiin kärsimyksestä toiseen, karkoitettiin kotilieden äärestä maasta maahan, poltettiin roviolla ja teurastettiin kuin karjaa.
Tällaisten olosuhteiden vallitessa riutui juutalaisten sivistys ja varallisuus, samalla kuin heidän uskonnollinen kiihkonsa yltyi. Vähitellen he muuttuivat sivistyksen, kaupan ja teollisuuden etevimmistä edustajista oppimattomiksi, ahdasmielisiksi pikkukauppiaiksi, kamasaksoiksi ja koronkiskureiksi, jotka eräänlaisina ruhtinasten mielivallasta riippuvina maaorjina elelivät likaisiin juutalaiskortteleihin suljettuina hautoen mielessään Talmudia, mammonaa ja vihaansa. Silloin kun humanismi ennusti kristikunnalle uuden ajan aamunkoittoa, olivat juutalaiset vaipuneet henkiseen ja siveelliseen alennustilaan, joka näytti toivottomalta.
Humanistien ja uskonpuhdistuksen herättämä innostus hebreankielen ja Vanhan Testamentin tutkimiseen teki mielet jonkun verran suosiollisemmiksi juutalaisillekin, ja kirkon sisäinen hajaantuminen sai aikaan vainojen keskeytymisen. Itse Luther, joka ei varsinaisesti ollut mikään juutalaisystävä, julkaisi kirjoituksen »että Jeesus oli synnyltään juutalainen» (1533) ja kehotti lempeyteen ja suvaitsevaisuuteen juutalaisia kohtaan. Spinoza taisteli uskonnonvapauden puolesta hyödyttäen siten juutalaisia veljiään, vaikka nämä, aikakauden puhdasoppisuusvimman sokaisemina, hylkäsivät hänet ja julistivat hänet pannaan. Valistusfilosofeista Montesquieu taisteli juutalaisten ihmisoikeuksien puolesta. Moses Mendelssohnista (1729—86) tuli tavallaan juutalaisuuden Luther, hän kun Thora-käännöksellään mursi aukon juutalaisuuden henkisen alennustilan muuriin ja vaivasi tietä juutalaisten vapautumiselle. Vihdoin saapui Ranskan vallankumous ja särki ne aitaukset, jotka kauan olivat pitäneet juutalaiset ihmisoikeuksien ja yhteiskunnan ulkopuolella. Kansojen vapaudentaistelu ja ismien vuosisadan vallankumoukset veivät vapautustyön perille. Venäjällä ja Turkissakin on juutalaisilla nyttemmin kansalaisoikeudet ainakin paperilla. Rumaania ja Suomi eivät vielä ole päässeet niin pitkälle.
[On, tai ainakin pitäisi olla, yleensä tunnettua, että erotus juutalaisten laillisten oikeuksien, välillä Suomessa ja Venäjällä, ei edellytä samaa eroavaisuutta heidän, yhteiskunnallisessa asemassaan. Paitsi sitä, että Venäjän perustuslain yleisiä määräyksiä on rajoittamassa joukko juutalaisten vahingoksi laadittuja erikoislakeja, kohdellaan keisarikunnassa ainakin köyhempiä juutalaisia häikäilemättömän raa'asti, ja he ovat useissa tapauksissa ilman lain turvaa, kun sitävastoin meidän maamme harvalukuisia juutalaisia kohdellaan yhteiskunnallisessa elämässä humaanisesti, eikä heiltä koskaan puutu lain turvaa oikeusloukkauksia vastaan.]
Vapautumisensa jälkeen kiiruhtivat juutalaiset nykyaikaisen kulttuurin lähteille sammuttamaan tiedon janoaan, jota he niin kauan olivat kärsineet Talmudin erämaissa. Loistavalla tavalla he osoittivat, että vuosisatainen alennustila ei ollut voinut hävittää heidän suuria henkisiä lahjojaan. Ihmeen lyhyessä ajassa tuli monesta juutalaisesta nykyisen kulttuurin etevimpiä edustajia. Suhteettoman suuri luku eteviä juutalaisia esiintyy lännellä vuosisadalla taiteen, tieteen, kirjallisuuden, diplomatian, sanomalehdistön ja liike-elämän y. m. aloilla. Samalla särkyivät ne siteet, joissa juutalaisten uskonto ja tavat olivat pitäneet heitä sidottuina, ja juutalaisuus oli hyvällä tiellä kohti eurooppalaiseen kulttuuriin sulautumista.
Katsoen näihin seikkoihin luulisi, että antisemitismi rajoittuisi takapajulla oleviin maihin, missä juutalaisten asema on entisellään. Niin ei kuitenkaan, kuten tunnettua, ole asian laita. Päinvastoin raivoo taistelu juutalaisia vastaan kiivaimmin juuri niissä maissa, missä juutalaiset ovat vapautetut.
On omituista, että Saksan, tuon ajattelijoiden ja filosofien maan, protestanttisen vapauden kotipaikan osalle tulee tuo epäilyttävä kunnia olla antisemitismin kehto ja tyyssija.