Napoleonin ylivallan pakotuksesta olivat juutalaiset saaneet kaikenlaisia etuja Saksan valtioissa; niinpä he esim. saivat Preussissa kansalaisoikeudet v. 1812. Mutta vieraan sorron herättämä kansallishenki, saksalaisuus, joka nousi kaikkea ranskalaista vaikutusta vastaan, ei voinut sulattaa juutalaisten Ranskasta saamaa yhdenarvoisuutta. Reaktsioni sai aikaan vainojakin, ja kaikenlaisia rajoituksia säädettiin, jotka 1848 v:n vallankumous taas, ja lopullisesti, pyyhkäisi pois. Juutalaisten vapautuminen toi uusia, terveitä voimia useimmille työaloille. Se kiihotti kuitenkin kilpailua ja piti yllä katkeruutta tulokkaita vastaan. Tuli sitten ranskalaissaksalainen sota 1870. Saksalaisten voitto sai kansallistunteen paisumaan ylpeydestä. Pangermanismista tuli Saksan tunnussana, ja kansalaiskuntoa arvosteltiin natsionalismin mittapuun mukaan, jolloin juutalaiset tietenkin havaittiin vajaamittaisiksi. Juutalaistaistelun syttymiseen olivat suoranaisena aiheena muutamat osaksi juutalaisten toimeenpanemat suurenmoiset kauppahuijaukset ja taloudelliset vararikot, jotka liittyivät välittömästi kauppaelämän liian nopeaan nousuun sodan jälkeen. Saksasta levisi nykyaikainen kynällä ja sanalla käyty taistelu juutalaisia vastaan parhaasta päästä Itävaltaan, Unkariin ja Ranskaan, missä Dreyfus-jutusta tuli sen tähän asti huomattavin ilmaus. Sitä kohtaloa, minkä viha, valhe ja petos onnistuivat valmistamaan Dreyfusille joksikin ajaksi, toivovat antisemiitit kaikille juutalaisille. He eivät edes arastele julkisesti suositella juutalaista perttulinyötä tai muita hävityskeinoja. Se mitä he ennen kaikkea vaativat, on juutalaisten kansalaisoikeuksien poistaminen.

Antisemitismin kirjavan lipun alle on rivittynyt henkilöitä, joita johtavat mitä erilaisimmat motiivit, katsantokannat ja tarkoitusperät: kauppiaita, teollisuudenharjoittajia ja maanomistajia, rotuteoreetikoita, kansallisuuspuristeja, ylen oikeaoppisia protestantteja, ultramontaanisia katolilaisia y.m. Antisemitismi on yhteydessä sen uskonnollisen kuohunnan ja tunnustustaistelun kanssa, mikä vallitsee niissä maissa, joissa protestanttisen ja katolisen kirkon edut iskevät yhteen. Vielä läheisemmin se liittyy siihen kansalaissotaan, jota käydään rahakukkarosta ja joka on militarismin sekä muiden syiden aikaansaaman sosiaalisen hädän aiheuttama. Mutta se piirre, joka antaa antisemitismille sen vastenmielisen rotutaistelun luonteen, johtuu nykyaikaisista rotuteorioista ja kansallisuusaatteesta, joka huonontuneella natsionalismiksi ja yltiöisänmaalliseksi kiihkopäisyydeksi on tullut todelliseksi vaaraksi kulttuurille ja ihmisyydelle.

* * *

Omien esi-isien kulttuuritekojen maine on häikäissyt arjalaiset rotuteoreetikot, ja he julistavat arjalaisen rodun etevimmäksi, niin, ainoaksi kulttuurin kannattajaksi. Arjalaisten rinnalla ovat idän kansat »keltaisia apinoita» ja seemiläiset alempaa rotua. Seemiläisinä ovat juutalaiset muka kykenemättömiä ottamaan hedelmöittävästi osaa uudenaikaiseen kulttuurityöhön. Huonojen ja ala-arvoisten ominaisuuksiensa vuoksi he eivät ainoastaan hävitä ja hajoita kaikkea kansallista kulttuuria, vaan myöskin uskonnon ja moraalin. Juutalaisen kansallisuus on antisemiitin silmissä kansakunnan puhtauden, yhteyden ja voiman suurin vaara. Niin, jokaisessa, ken ei tunnusta omakseen natsionalismin tai puolueen tunnussanaa, olkoon hän sitten ympärileikattu tai kastettu, vainuavat nuo kiihkoilijat juutalaista, sillä — sanoo saksalainen antisemiittikatkismus — kaste voi tosin poistaa perisynnin, mutta ei tehdä juutalaisesta saksalaista. Sokeassa innossa ei välitetä ihmisyydestä, ei oikeudesta eikä historian todistuksesta, vaan hyökätään juutalaisuuden kimppuun, niinkuin se olisi kaiken pahan juuri. Syystä saattoi jo Mommsen v. 1880 nimittää antisemiittistä kiihotusta »kansallistunteen epäsikiöksi». Sen jälkeen on antisemitismi erittäinkin Saksassa muuttunut taantumukselliseksi taisteluksi edistystä ja vapautta vastaan yleensä, ja juutalaisuus on sille osittain vain tekosyyllä.

»Antisemitismi»-sanan keksijä lienee hiljattain kuollut preussilainen hovisaarnaaja Stöcker. Tuo juutalaisvihamielisen liikkeen nimitys on yhteydessä viime vuosisadan keskivaiheilla vallinneen, Renanin edustaman teorian kanssa, minkä mukaan seemiläiset muodostavat halvemman rodun, jonka tyypillisimpiä edustajia juutalaiset ovat.

Riita siitä, onko Renanin mielipide seemiläisistä kansoista sattuva ja oikeudenmukainen vai ei, on turha; muistettakoon vain, että seemiläisten kansojen kulttuurikausi pääasiassa sattui aikaan, jolloin arjalaiset vielä olivat miltei tuntemattomia barbaareja, ja että Renanin aikaan tunnettiin n. s. seemiläisen rodun edustajia hyvin vaillinaisesti. Esim. assyrialaisista ja babylonialaisista tiedettiin tuskin mitään, eikä yleensä nykyajan tietoja muinaisseemiläisten historiasta ollut olemassa.

Tärkeämpää on se, että juutalaisia nykyään tuskin voidaan pitää seemiläisten tyypillisimpinä edustajina; onpa nykyisen katsantokannan mukaan juutalaisten seemiläisyys hyvinkin epäilyn alaista.

Nykyiset juutalaiset ovat parhaasta päästä lyhytkalloisia, kun taas oikeat seemiläiset ovat tyypillisiä pitkäkalloisia. Luschanin y.m. tutkijain mielestä johtuu juutalaisten päänmuoto eräästä vähä-aasialaisesta lyhytkalloisesta kantaheimosta, jolta myöskin tyypillisen lyhytkalloiset armeenialaiset lienevät perineet päänmuotonsa.

Toinen silmäänpistävä seikka on vaaleatukkaisten juutalaisten lukuisuus ei ainoastaan Euroopassa vaan myöskin muissa maanosissa. On laskettu, että kymmenestä juutalaisesta kolmella on vaalea tukka ja kahdella siniset silmät. Tämän omituisen seikan syiden selvittäminen veisi kuitenkin liian pitkälle. Olkoon siinä kyllin kun sanomme, että juutalaistyyppi näyttää syntyneen ehkä jo ennen toisen vuosituhannen jälkipuoliskoa e. Kr. alkaneen sekoituksen kautta kolmesta aineksesta, jotka kuuluivat kolmeen eri rotuun: seemiläiseen, arjalaiseen, jota edustivat raamatussa ja egyptiläisissä asiakirjoissa mainitut sekä muistomerkeissä kuvatut vaaleat ja sotaiset amoriitit, sekä erääseen kolmanteen kansanryhmään, jota hetiitit edustivat.

Kun Israelia kehotetaan Vanhassa Testamentissa hävittämään kaanaalaiset ja ympäristön kansat, koskee käsky ainoastaan miehiä. Naiset he ottivat vaimoikseen. Toiselta puolen on Vanhassa Testamentissa todistuksia siitä, että Israelin patriarkat, tuomarit ja kuninkaat, ehkä myöskin yksityiset henkilöt varallisuuden ja tilaisuuden mukaan, mielellään pitivät vierassukuisia orjattaria ja jalkavaimoja. Näillä oli nimenä pillegesch, joka vastaa kreik. pallachis ja lat. pellex sanoja, sama nimi, joka kreikkalaisten sodissa ryöstämillä tai ostamilla jalkavaimoilla oli Homeroksen aikaan. On siis melkein varmaa, että raamattu näillä tarkoittaa Vähän-Aasian tai Kreikan arjalaisia naisia, joita foinikialaiset merirosvot toivat maahan.