Vastoin juutalaisten tahtoa ja halua riisti keskiajan läänitys- ja ammattikuntalaitos sekä barbaarinen lainsäädäntö heiltä mahdollisuuden harjoittaa maanviljelystä ja käsityötä. Toisessa maassa toisensa jälkeen kiellettiin heiltä oikeus omistaa maata. Kielto kesti monta vuosisataa ja on vielä tänä päivänä voimassa muutamissa maissa. Kansa, joka niin pitkiin aikoihin ei ole saanut harjoittaa maanviljelystä, on luonnollisesti menettänyt kykynsä ja halunsa siihen. Puuttuva ruumiinharjoitus, riittämätön ravinto ja epäterveelliset olot, joissa juutalaiset ovat eläneet pitkiä aikoja, on ehkä syynä tuohon verrattain heikkoon ruumiinrakennukseenkin, joka on nykyajan juutalaisille ominaista ja joka ei näytä juuri suosittavan heitä raatajiksi. Kuluu pitkä aika, ennenkuin kaikki se, mitä barbaarinen lainsäädäntö tässä kuten muissakin kohdin on rikkonut juutalaisia vastaan, on sovitettu.
Suotuisampien olosuhteiden vallitessa juutalaiset varmasti ryhtyvät maanviljelykseenkin, mutta silloin kai huuto kilpailua vastaan vain yltyy. Se, mitä tähän saakka on tehty juutalaisten totuttamiseksi maanviljelykseen, on vähäpätöistä. Venäjän hallituksen noin sata vuotta sitten juutalaisilla maan viljelyskolonioilla tekemän kokeen sanotaan epäonnistuneen. Asianlaita lienee kuitenkin se, että huonot tulokset johtuivat epäedullisista ulkonaisista olosuhteista, niinkuin kulkutaudeista, kadosta ja sota-ajasta, yhtä paljon kuin Venäjän siirtomaavirkamiesten välinpitämättömyydestä, mielivallasta ja nylkemisistä. Palestiinan ja Argentiinan juutalaisten maanviljelyssiirtoloiden menestyminen on vielä epävarmaa.
Nykyäänkin on joukottani käsityöllä eläviä juutalaisia, Juutalaisten käsityöläisten luku Venäjällä, Galiziassa ja Rumaaniassa on niin suuri, että kaikilla keinoilla koetetaan estää juutalaisten ammattiopetusta. Salonikissa on juutalaisia kantajia, soutajia, palvelijoita ja käsityöläisiä, kun taas kauppa on kreikkalaisten käsissä. V. 1887 oli puolet Odessan käsityöläisistä juutalaisia; samaan aikaan oli siellä 11,000 juutalaista veistämöjä tehdas töissä j.n.e.
Juutalaisille niin ominaisia taipumuksia kaupan alalle ei voi pitää alkuperäisinä. Palestiina oli muinaisajan kaupan läpikulkumaa, mutta kauppaa harjoittivat pääasiallisesti muut, ei juutalaiset. Kauppakoulunsa he kävivät Babyloniassa tai Alexandriassa. Jo 2:sella vuosisadalla e.Kr. ellei aikaisemmin oli juutalaisia hajaantuneina ympäri Eurooppaa, ja heistä tuli, kauppasuhteittensa kautta mitä erilaisimmissa maissa, kansainvälisen suurkaupan luonnollisia välittäjiä. Heidän terävä älynsä, liikkuvaisuutensa ja kielitaitonsa auttoi heitä paljon. Keskiaikaiset olot tekivät juutalaisista vähitellen sellaisia pikkukauppiaita ja kaupustelijoita, jommoisia he enimmäkseen vielä tänä päivänäkin ovat. Tyytyen halpoihin hintoihin ja, kuten näyttää, pienempään voittoon työskentelevät juutalaiset ostajien hyväksi, mutta ovat siten, kristittyjen kauppiaiden vaarallisia kilpailijoita.
Luulo; että Mooseksen laki sallisi juutalaisten kiskoa korkoa, on hyvin yleinen, mutta väärä, perustuen osittain Lutherin raamatunkäännökseen, jossa »koron ottamisen» asemesta puhutaan »koron kiskomisesta». Alkuperäinen raamatunpaikka (5 Moos. 23:19 s.) kuuluu: »älä ota korkoa veljelläsi… vieraalta voit ottaa korkoa». Lauseen kieltävää osaa ei voi ymmärtää väärin. Ajatus on se, että israelilaisten kesken ei ole otettava mitään korkoa. Jos ajatellaan, että koron ottaminen lamasta, tavallisesti 20 %, oli ikivanha tapa maailman vanhimmalla kauppakansalla, israelilaisten naapureilla babylonialaisilla, niin on selvää, että juutalaisten korkokiellolla oli suuri inhimillinen merkitys.
Säännön loppupuolesta on juutalainen käytäntö eri mieltä. Se käsitetään osaksi myöntävänä »saat ottaa», osaksi käskevänä, joko »sinun tulee ottaa korkoa ulkomaalaiselta», tai »sinun tulee auttaa myös muukalaista antamalla hänelle lainaksi korkoa vastaan», tahi lopuksi »sinun tulee antaa korkoa muukalaiselle».
Näistä selityksistä on ensimäinen: »saat ottaa», ainoa oikea. Sen huomaa siitä, että Talmudissa ylistetään erittäin hurskaaksi sitä, joka lainaa muukalaisellekin ilman korkoa. Roomalaisen kirkon käännös: »älä ota korkoa veljelläsi… vaan muukalaiselta», on yhtä harhaanjohtava kuin se muutamien rabbiinien käsitys, että sääntö muka olisi keino vahingoittaa muukalaisia, on juutalaisuuden parempia pyrkimyksiä vastaan.
Mooseksen lain mukaan saati myöskin kirkko korkokiellon. Käytännössä ei sitä kuitenkaan voitu ylläpitää. Kun Shakespeare panee Schylockin sanomaan kristitystä: »minä vihaan häntä… enimmän siksi, että hän viheliäisestä tuhmuudesta antaa ilmaisia lainoja ja alentaa meidän korkoamme», esittää hän kieron kuvan todellisuudesta. Kristitytkin ottivat korkoa. Ob rem publicam, s.o. yhteisen hyvän vuoksi, oli kirkko pakotettu erottamaan kanonisesta korkokiellostaan italialaiset pankkiirit, kirkon omat miehet ja — juutalaiset, tosiaankin merkillinen rinnastaminen. Juutalaisten suhteen voitiin muka tehdä poikkeus sitä helpommin, koska he joka tapauksessa olivat syntinen sukukunta ja heidän oma lakinsa myönsi koron ottamisen muukalaisilta. Mitään valituksia siitä, että juutalaiset ylimalkaan ottivat liian suuria korkoja, ei kuulunut ennenkuin ristiretkien ajalla, jolloin juutalaiset jo olivat kartoitetut muista ammateista paitsi pikku tavaroiden ja rahan kaupasta. Ruhtinaat ja virkamiehet, jotka käyttivät hyväkseen juutalaisten ahdasta asemaa ja pakottivat heidät maksamaan suuria summia henkensä edestä sekä tuontuostakin nylkivät heiltä pakkoveroa, antoivat heille varsinaisen kiskomisoikeuden. Ranskassa sääti Juliana Hyvä 1300-luvulla juutalaisten maksimikoroksi 86 2/3 %. Itävallassa oli korko 174:stä 304:ään %, jos lasku on oikea (Neumann, Gesch. des Wuchers, 323). On ymmärrettävissä, että kansa leimasi juutalaiset verenimijöiksi; mutta usein he kuitenkin olivat vain välikappaleita rahanhimoisten ruhtinasten käsissä.
Vaikkapa keskiaikaisia edellytyksiä koronkiskomisen kukoistukselle ei enää olekaan olemassa, luottolaitoksen järjestymisen, koronkiskomislakien ja yleisemmän valistuksen takia, liittyy koronkiskominen vieläkin häpeäpilkkuna juutalaisnimeen. Kuitenkin ovat puheet nykyaikaisten juutalaisten nylkemisistä varmasti liioiteltuja, ja huomioonottamatta jätetään myöskin, että juutalaiset eivät ole olleet eivätkä ole ainoat koronkiskurit. Kun Bernhard de Clairvaux toisen ristiretken aikana kehotti säästämään juutalaisia, sanoi hän m.m. että jos juutalaisia ei olisi, niin kristityt koronkiskurit tekisivät aseman vieläkin pahemmaksi. Florensiin kutsuttiin 1400-luvun alkupuolella juutalaisia alentamaan korkokantaa, ja muutamia eteläsaksalaisia kauppaseuroja pitivät aikalaiset suurempina nylkyreinä kuin juutalaiset konsanaan olivat olleet. Valitusta, että juutalaiset kiskomisellaan imevät kansan voimat ja valtaavat maan, kuuluu meidän aikanamme etupäässä Rumaaniasta, Itävallasta ja osasta Saksaa. Sitävastoin kuuluu Venäjältä ääniä, jotka kertovat, että Puolan kaikki juutalaiset yhteensä ovat enkeleitä verrattuina venäläisiin »kulakeihin» eli kyläkiskureihin. Sanotaanpa meilläkin, että maalaisväestö muutamin seuduin on velkaantunut ja joutunut maakauppiaiden käsiin — mutta nämä eivät kai ole israelilaisia.
Tärkeintä asiassa on kuitenkin se, että koronkiskomista-sanan varsinaisessa merkityksessä ei juutalainen laki määrää eikä edes aiheuta, vastoin sitä mitä väitetään. Se vaatii erityisesti, että korko ei saa olla suurempi kuin mitä lainanantajan toimeentulolle on välttämätöntä. Täysin yhdenmukaisesti sen kanssa saattoi siis juutalais-saksalainen seurakuntaliitto v. 1879 sanoa: »Juutalaisuus valittaa koronkiskomisen olemassaoloa, sille itselleen vierasta ilmiötä, ja niitä, jotka semmoisissa asioissa toimivat, ei se tunnusta oikeiksi lapsikseen.»