Sen huomautuksen voi juutalaisia vastaan tehdä, että naisten kasvatus ja opetus heidän keskuudessaan on laiminlyöty; seikka, joka epäilemättä on vaikuttanut juutalaisnaisen luonteeseen. Mutta naisten vapautus ei kristikunnassakaan ole tapahtunut uskonnon vaatimusten vuoksi, vaan pikemmin vastoin niitä. Muutamien antisemiittien moraalista innostusta kuvaa paraiten se seikka, että he pitävät naisia ja juutalaisia psykologisesti toistensa vertaisina, alempiarvoisina, jonka tähden molempien vapautusta pidetään yhteiskunnalle vaarallisena.
Toinen syytös juutalaisuutta vastaan kuuluu: se hyväksyy väärän valan. Tuo ajatus on antanut aiheen käsitteeseen valasta more judaico, »juutalaiseen tapaan», joka vannotaan erään kamalan kaavan mukaan. Vanhasta Testamentista ei tälle väitteelle tietysti ole löydetty tukea, mutta Talmudista on luultu löydetyn. Todellisuudessa onkin Talmudissa valaa erityisesti käsitelty, ja niiden lukuisien, hiuksenhienoihin yksityiskohtiin menevien esimerkkien joukossa, joita siinä esitetään, on sellaisiakin, jotka voidaan tulkita mainittuun suuntaan. Pakkovalain ja mahdollisen salaperuutuksen suhteen on Talmudissa tosiaan lausuntoja, jotka ovat yhtä hyljättäviä kuin jesuiittain prinsiipit, mutta toiselta puolen terotetaan siinä mieleen myös, että se, joka vannoo suullaan ja kumoo valan sydämessään, ei jää rankaisematta. Tässäkin suhteessa sisältää Talmud sekä pahaa että hyvää. Ei mikään rabbiinien oikeus- tai siveysoppi kuitenkaan salli väärää valaa, jonka tarkoituksena on kanssaihmisen vahingoittaminen tai tuhoaminen.
Etenkin on hyökätty kuuluisan kol nidre rukouksen kimppuun, rukouksen, jonka, juutalaiset rukoilevat ennen sovinto juhlaa aattoiltana. Sanotaan, että juutalaiset tämän rukouksen kautta vapauttavat itsensä kaikista vuoden kuluessa vannotuista valoista. Mutta, niinkuin esim. Delitzsch on osoittanut, koi nidressa on kysymys ainoastaan vapaaehtoisista sitoumuksista, jotka lupauksen tekemisen jälkeen on huomattu synnillisiksi tai mahdottomiksi. Sitävastoin ei oikeuden edessä vannotuilla valoilla eikä lähimäisille annetuilla, valalla vahvistetuilla sitoumuksilla ole mitään tekemistä koi nidren kanssa. Sanotusta voinee kuitenkin päättää, että jotkut yksityiset epäilemättä ovat käyttäneet juutalaisten traditsioneja väärin. Ehkä siis on ollut viisasta, että reformijuutalaisuus on poistanut koi nidren rituaalista. Juutalaisten itsensä käyttämien valankaavojen ankaruus todistanee kyllin selvään, että on koetettu estää kaikki n.s. reservatio mentalis’en, »hiljaisen peruuttamisen» mahdollisuudet. Väite, että juutalaisuus suosii väärää valaa ja siksi on vaarallinen julkiselle elämälle, on ilmeistä liioittelua.
Saksassa ovat antisemiitit väittäneet, että juutalaisten osanotto rikoksiin on verrannollisesti suurempi kuin kristityiden. Kuitenkin osoittaa Berliinin, Preussin ja Baijerin virallinen tilasto, että väite on väärä, koska rikollisuus juutalaisten keskuudessa on suhteellisesti pienempi kuin muun-uskoisten joukossa. Ainoastaan muutamanlaatuiset rikokset esiintyvät lukuisammin Saksan juutalaisten keskuudessa, nimittäin väärä vala, paritus, epäsiveellisen kirjallisuuden levittäminen, parjaus, kiristys, petos, asiakirjojen väärentäminen, väärä vararikko ja koronkiskominen. Näiden rikosten lukuisuus juutalaisten keskuudessa riippunee siitä, että he enemmän kuin muu väestö ovat sulloutuneet kaupunkeihin ja harjoittavat pääasiallisesti kauppaa. Uskonnon kanssa niillä tuskin on mitään yhteyttä. Että kauppaa harjoittava väestö suuremmassa määrin tekee petosrikoksia, on vanhastaan tunnettu asia. On ohut aikoja, jolloin kristikunnassa tahdottiin, tämän epäkohdan harhaan johtamina, kieltää kaikki kauppa, koska, niinkuin Pyhä Chrysostomus sanoi, kauppias ei voi elää valehtelematta ja tekemättä väärää valaa.
On mahdollista, että rikostilasto Venäjällä ja Rumaaniassa ei anna niin edullista tulosta, mitä juutalaisiin tulee, koska he näissä maissa ovat surkuteltavan alhaisella karmalla sekä aineellisesti että henkisesti. Ainakin on väärä sellainen yleinen tuomio kuin se, jonka eräs lakivaliokunnan jäsen 1894 v:n valtiopäivillä lausui, että se ammatti ja kauppa, jota juutalaiset harjoittavat ei,»kuten tunnettua», ole rehellistä. Vieläkin arveluttavampi on se meillä julkisesti esiintuotu mielipide, että juutalaisten siveysoppi sallisi vääryyden, harjoittamisen vierasuskolaisia ja erittäinkin kristittyjä kohtaan.
Ne juutalaisten kirjoista lainatut lauseet, joita on tapana tuoda esiin tämän näkökannan tueksi, ovat osaksi vääristeltyjä, osaksi väärinymmärrettyjä tai ilmaisevat vain yksityisten mielipiteitä. Niin kauan kuin juutalaiset muutamissa maissa saivat tuomita omien lakiensa mukaan, syntyi väittelyjä siitä, missä määrin juutalaista tai valtion lakia oli seurattava, Useat tätä asiaa koskevat Talmudin lausunnot ovat saaneet aikaan väärinkäsityksiä. Aivan epäoikeutettua on asettaa yleiseksi säännöksi Rabbi Ismaelin käsky, että jos juutalainen ei muuten voi voittaa asiaansa, tulee hänen käyttää viekkautta, sillä Rabbi Akiba, jonka mielipide juutalaisten käsityksen mukaan ratkaisee mikä on laki, on Talmudissa, asettunut tätä subjektiivista ajatuskantaa vastaan, ja Maimonides ei sellaista keinoa mainitsekaan. Kun taas Talmudissa sanotaan, ettei juutalaisen tarvitse jättää löydettyä esinettä takaisin, johtuu se siitä, että pakanoilla oli asiasta sama käsitys. Päinvastainen menettely mainitaan kuitenkin Talmudissakin ansioksi, ja missä yleinen laki sitä vaatii, on juutalainenkin velvollinen seuraamaan sen käskyä.
Varkauden ja petoksen kielto Mooseksen laissa ei koske ainoastaan juutalaisten keskinäisiä suhteita, vaan heidän suhdettaan kaikkiin ihmisiin. Maimonides sanoo uskontoteoksessaan: »On kiellettyä ostaessa ja myydessä pettää ja johtaa harhaan ihmisiä; tässä suhteessa ovat juutalaiset ja ei-juutalaiset samanarvoisia. Jos tavara tiedetään vialliseksi, on ostajalle siitä huomautettava», j.n.e. Schuichan arukhissa sanotaan: »On kielletty ryöstämästä tai kiristämästä keltään, olkoon hän sitten pakana tai israelilainen», ja toisessa kohden: »Se joka varastaa vaikka penninkin arvosta, rikkoo käskyä vastaan: ala varasta».
Muiden lausuntojen yhteydessä, jotka kerrassaan kieltävät juutalaisilta ja muilta kaikenlaisen varkauden, petoksen ja vääryydenteon, osoittavat nämä säännöt, kuinka vaarallista on yksityisten uskontunnustajien tekemien tekojen nojalla tuomita koko tunnustuksen olemus. Sillä silloin kun juutalaiset rikkovat, eivät he tee sitä juutalaisuuden moraalin käskystä, vaan huolimatta siitä, s.o. koska he eivät ole uskovaisia juutalaisia tai eivät tunne uskontonsa määräyksiä.
Veisi liian kauaksi koettaa yksityiskohtaisesti tarkastaa kaikkea, mitä ymmärtämättömyys ja pahansuopuus ottaa lähtökohdakseen hyökätessään juutalaisten uskonnon ja siveysopin kimppuun.
Alituisesti uudistuvien syytösten tähden päättivät Berliinin juutalaisseurakunnan johtajat v. 1883 muodostella lyhyesti juutalaisten siveysopin peruskohdat. Prof. Mor. Lazarus toimitti nämä ja julkaisi ne v. 1885, kun 350 rabbiinia ja uskonnonopettajaa, eri suuntien, edustajia, sekä 270 Saksassa ja Itävallassa asuvaa juutalaista lakimiestä oli ne hyväksynyt. Ne sisältyvät myöskin useihin yleisesti käytettyihin uskonnon oppikirjoihin. Jos tarkastamme näitä peruslauselmia, täytyy meidän myöntää, ettei niissä ole mitään, jota kristitty ei voisi hyväksyä.