Tolstoin elämänkuvista saamme kaikki ne hyvät vaikutelmat, joita kosketus suurmiehiin antaa. Hänen etsintänsä on suurta ja sen kaikki mittasuhteet ovat suuria sisästä lähtien ja avartuen sovellutukseksi laajaan ympäristöön. Kun seuraamme hänen kehitystään, ymmärrämme hänen yksinkertaiset sanansa hänen kirjoitelmissaan. Hänen ei ole ollut helppo tulla näihin sanoihin. Niissä on jälkiä pitkästä etsinnän taipaleesta ja niillä on oikeus jatkaa matkaansa tulevaisuuteen. Niissä on sellaista, joka koskettaa meitä senkin ohella, mikä niissä tuntuu meistä vieraalta. On jotakin korkeampaa jokaisessa ihmisessä, kuin se mitä hän saa sanotuksi. Sen saamme todeta, kun katsomme Tolstoin ajatusrakennelmien vajavaisuutta hänen elämänsä taustaa vasten.
Tolstoin sanat koskettavat monissa ihmisissä yksinkertaisen suuruuden, rehellisyyden, veljesrakkauden ehdottomien vaatimusten kieliä. Tolstoin yleismaailmallisuuden voimme maantieteellisesti määritellä, kun otamme käteemme maapallon.
Rakkaus on sen maan nimi, jonka ranta näkyi etäisestä tulevaisuudesta Tolstoin silmään ja jota kohti hän lähti vaeltamaan elämänsä uudessa nuoruudessa jättäen kaikki, mistä olisi mielestämme ollut apua rannattomalla ajan aavikolla. Rakkautta etsimään hän lähti.
Rakastakaa toinen toistanne.
[44]
Minun tekee mieleni jäähyväisiksi (minun iässäni ihmisten tapaaminen aina merkitsee hyvästijättöä) lyhyesti lausua teille käsitykseni siitä, kuinka ihmisten tulee elää, ett'ei elämämme olisi paha ja murheellinen, jommoinen se nyt on useimmista ihmisistä, vaan Jumalan ja kaikkien meidän toivomusten mukainen, nimittäin iloinen ja onnellinen, jommoisen sen tuleekin olla.
On vain kysymys siitä, kuinka ihminen käsittää elämänsä. Jos käsittää elämän niin, että tämä elämä sykkii minulla, Juholla, Pekalla ja Marialla, vain ruumiissa ja että elämän koko tarkoitus on hankkia niin viljalti kuin suinkin kaikenlaisia iloja, nautintoja ja menestystä tälle omalle minälle, Juholle, Pekalle ja Marialle, niin muodostuu elämä aina ja kaikille onnettomaksi ja katkeraksi.
Onnettomaksi ja katkeraksi tulee elämä sentähden, että kaikkea sitä, mitä yksi ihminen mielii itselleen, mielivät kaikki muutkin. Ja kun jokainen tahtoo itselleen kaikkea hyvää niin paljon kuin suinkin ja kun tämä samainen hyvä on hyvää kaikista näistä ihmisistä, niin ei tätä hyvää koskaan riitä kaikille. Ja sentähden, kun ihmiset elävät kukin itseään varten, he eivät voi olla ottamatta toinen toiseltaan sekä taistelematta ja vihoittelematta keskenään, mistä heidän elämänsä ei tule onnelliseksi. Vaikkapa ihmiset aika ajoittain saavatkin mitä haluavat, niin ei se koskaan tunnu riittävän heille, ja he koettavat hankkia itselleen yhä enemmän ja enemmän ja sitäpaitsi he vielä pelkäävät, että heiltä otetaan pois se, mitä he ovat saaneet hankituksi ja kadehtivat niitä, jotka ovat saaneet sellaista, mitä heillä ei ole.
Jos siis ihmiset käsittävät elämän vain ruumiissa olevaksi, ei sellaisten ihmisten elämä voi olla tulematta onnettomaksi. Sellainen se onkin nyt kaikista näin ajattelevista ihmisistä. Mutta sellainen, nimittäin onneton, elämä ei saisi olla. Elämä on annettu meille onneksemme ja sellaiseksi me kaikki käsitämme elämän. Jotta nyt elämä olisi sellainen, täytyy ihmisten oivaltaa, että tämä meidän nykyinen elämämme ei toki perustu ruumiiseemme, vaan siihen henkeen, joka ruumiissamme asuu, ja että onnemme ei vaadi, että olemme mieliksi sille ja teemme sitä, mitä ruumis tahtoo, vaan mitä tämä sama henki tahtoo, joka asuu meissä samoin kuin kaikissa muissakin ihmisissä. Tämä henki se sitten halajaa itselleen, hengelle, onnea. Ja koska tämä henki on sama kaikissa ihmisissä, tahtoo se myös onnea kaikille ihmisille. Onnen toivominen kaikille ihmisille merkitsee ihmisten rakastamista. Eipä kukaan eikä mikään saata estää rakastamasta ihmisiä ja kuta enemmän ihminen rakastaa, sitä vapaammaksi ja riemukkaammaksi käy hänen elämänsä.
On siis niin, ettei ihminen kaikista ponnistuksistaan huolimatta koskaan kykene täysin noudattamaan ruumiin mieltä, sen tähden, ettei aina voi hankkia kaikkea sitä, mitä ruumis tarvitsee, tai jos voisi sen tehdä, niin täytyisi sitä varten taistella toisia vastaan. Sielun tarpeet taas ihminen voi aina täyttää, sillä sielu tarvitsee vain rakkautta eikä rakkauden takia tarvitse taistella ketään vastaan; ihminen ei ainoastaan pääse taistelemasta toisia vastaan, vaan päinvastoin, kuta enemmän rakastaa, sitä lähemmäksi tulee toisia ihmisiä. Rakkautta näet ei voi mikään estää, ja kuta enemmän jokainen ihminen rakastaa, sitä vapaammaksi ja iloisemmaksi hän itse tulee ja tekee toisetkin vapaiksi ja iloisiksi.
Tämän nimittäin, rakkaat veljet, olen tahtonut sanoa teille jäähyväisiksi, tämän, jota kaikki pyhät ja älykkäät ihmiset ja Kristus sekä kaikki maailman viisaat ovat opettaneet teille, nimittäin että elämämme onnettomuus johtuu meistä itsestämme, että se voima, joka lähetti meidät elämään ja jota nimitämme Jumalaksi, ei lähettänyt meitä kärsimään, vaan omistamaan juuri sitä onnea, jota me kaikki kaipaamme, ja että emme tätä meille aiottua onnea saa suinkaan silloin, kun käsitämme elämän toisin kuin pitäisi, emmekä tee tehtäväämme.