Nyt me syytämme sitä, että elämämme on huonosti järjestetty emmekä ajattele, ettei elämämme ole huonosti järjestetty, vaan me emme tee sitä, mitä pitäisi tehdä. Mutta se on aivan sama kuin jos juomari sanoisi, että hänestä on tullut juoppo siksi, että on perustettu niin paljon ravintoloita ja kapakoita, vaikka paljon ravintoloita ja kapakoita on perustettu juuri siksi, että on paljon sellaisia juomareita kuin hän.
Elämä on annettu ihmisille heidän onnekseen, kun he vain osaisivat käyttää sitä niin kuin sitä tulisi käyttää. Kunpa eivät ihmiset eläisi kadehtien toinen toistaan, vaan rakastaen, niin olisi elämä kaikista herkeämätöntä onnekkuutta.
Nyt teroitetaan kaikilta tahoilta vain yhtä ainoata seikkaa: elämämme on, sanotaan, paha ja onneton siksi, että se on huonosti järjestetty, — käykäämme ja muuttakaamme huono järjestys hyväksi, niin tulee elämämme hyväksi.
Rakkaat veljet, älkää uskoko tätä, älkää uskoko sitä, että siitä tai siitä järjestelystä elämänne voi tulla huonommaksi tai paremmaksi. Puhumattakaan siitä, että kaikki parempaa elämänjärjestystä suunnittelevat ihmiset ovat erimielisiä ja kiistelevät keskenään: toiset ehdottavat toista järjestelyä pitäen sitä parempana ja toiset taas sanovat sitä järjestelyä kaikkein huonoimmaksi ja että hyvä on vain se, mitä he itse ehdottavat ja jotkut vielä tuomitsevat tämänkin kelpaamattomaksi ja suosittelevat omaa ehdotustaan parhaimpana. Entä vaikkapa keksittäisiinkin sellainen järjestely, joka yksimielisesti tunnustettaisiin parhaaksi, niin mitähän olisi silloin tehtävä, ennenkuin ihmiset rupeaisivat elämään tämän järjestelyn mukaan ja kuinka tämä hyvä järjestely sitten olisi säilytettävissä, kun ihmiset tahtovat elää huonosti ja ovat siihen tottuneet? Mutta siihen, että me nyt tahdomme elää huonosti ja olemme sellaiseen elämäntapaan tottuneet, meillä ei ole halua kajota, ja me elämme edelleen konnamaisesti sanoen, että alamme elää hyvin vasta silloin, kun elämä järjestetään paremmaksi. Mutta kuinka käy hyvän järjestelyn, kun ihmiset ovat pahoja?
Vaikka löytyisikin jokin paras elämänjärjestely, täytyy siis ihmisten tulla paremmiksi, ennenkuin sitä voidaan toteuttaa. Mutta teille lupaillaan hyvää elämää vasta sen jälkeen kuin te nykyisen huonon elämänne lisäksi olette vielä taistelleet ihmisiä vastaan ja tehneet heille väkivaltaa, vieläpä tappaneetkin heitä saadaksenne toteutetuksi tämän hyvän järjestelyn, s.o. teille lupaillaan hyvää elämää vasta sitten, kun te itse olette tulleet pahemmiksi kuin nyt olette.
Älkää uskoko, älkää uskoko sitä, rakkaat veljet! On olemassa vain yksi ainoa keino elämän parantamiseksi: ihmisten itsensä on tultava paremmiksi. Ja kun ihmiset tulevat paremmiksi, järjestyy itsestään se elämä, jonka tulee vallita hyvien ihmisten kesken.[45]
Ei teidän eikä muidenkaan ihmisten pelastus voi mitenkään perustua synnilliseen ja väkivaltaiseen elämänjärjestelyyn, vaan oman sielunne muodosteluun. Vain siten, tällä sielun muodostelulla, saavuttaa jokainen ihminen sekä itselleen että toisille ihmisille suurimman onnen ja parhaimmat elämänehdot, mitä ihmiset koskaan voivat toivoa. Tosi onni, se jota jokainen ihmissydän etsii, ei ole varattu meille missään väkivallan kannattamassa tulevaisuuden elämänjärjestelyssä, vaan rakkauden nyt heti meille kaikille kaikkialla, jokaisella elämän, vieläpä kuolemankin hetkellä tarjoamassa elämänjärjestelyssä.
Se onni on annettu meille ammoisista ajoista, mutta ihmiset eivät ole ymmärtäneet sitä eivätkä ole ottaneet sitä vastaan. Nyt on koittanut se aika, jolloin emme enää voi olla sitä omaksumatta — emme voi olla omaksumatta ensiksikin siksi, että elämämme mielettömyys ja sen kärsimykset ovat johtaneet siihen, että tämä meidän elämämme alkaa tuntua meistä sietämättömän tuskalliselta. Toiseksi siksi, että eteemme avautumistaan avautuva Kristuksen todellinen oppi on käynyt nyt niin selkeäksi, ettemme enää voi olla sitä tunnustamatta ja vastaanottamatta löytääksemme pelastuksen. Pelastuksemme on vain sen varassa, tunnustammeko, että todellinen elämämme ei ole ruumiissamme, vaan meissä asuvassa Jumalan hengessä ja että sentähden kaikki ponnistukset jotka aikaisemmin olemme panneet ruumiillisen elämämme, niin yksityisen kuin yhteisen, parantamiseen, me voimme ja meidän täytyy suunnata tämän ainoan ihmiselle tarpeellisen ja tärkeän seikan hyväksi, sen hyväksi nimittäin, että jokainen itsessään kasvattaisi ja voimistuttaisi rakkautta ei vain meitä rakastavia kohtaan, vaan Kristuksen sanojen mukaan kaikkia ihmisiä kohtaan ja eritoten meille vieraita ja meitä vihaavia ihmisiä kohtaan.
Elämämme on nyt tästä niin kaukana, että kaikkien ponnistusten suuntaaminen monista maallisia asioita tarkoittavista huolista tähän yhteen näkymättömään ja meille outoon asiaan — rakkauteen kaikkia ihmisiä kohtaan — ensi silmäyksellä näyttää mahdottomalta.
Mutta se vain näyttää siltä: rakkaus kaikkia ihmisiä ja meitä vihaavia kohtaan on paljon ominaisempaa ihmissielulle kuin taistelu lähimmäisiä vastaan ja heidän vihaaminen. Muutos elämäntarkoituksen käsittämisessä on meidän aikanamme täysin mahdollinen, mutta mikä on mahdotonta, se on juuri sellainen kaikkien kaikkia vastaan katkeroituneen elämän jatkaminen, jota me nyt elämme. Tämä muutos on siis mahdollinen ja se yksin voikin kirvoittaa ihmiset niistä vaivoista, jotka heitä rasittavat, ja siksi täytyy tämän muutoksen ennemmin tai myöhemmin tapahtua.