Sormillaan kalutessaan lampaankäpälää ja repiessään ja pureskellessaan sitkeätä lihaa, uhitteli hän ajatuksissaan oikein sydämensä halusta mammaansa kamarineuvoksen rouvaa, sirartansa Alisea ja koko hänen hienoa ystäväjoukkoansa.
— Pois mukavuudet! Eläköön vapaus!
Olut ja viina kulki ympäri. Realisti joutui pulaan.
Hänhän ei ollut ainoastaan realisti, hän oli myöskin absolutisti.
Mitä oli tehtävä?
Hän koetti sukeltautua pois, mutta turhaan. Peloissaan älyämisestä otti hän muutamia aika kulauksia olutta, päättäen uudistaa raittiuslupauksensa Helsingissä.
Olut teki hänen päänsä raskaaksi. Nahkalaukku päänalustana pistäytyi hän salaa makaamaan pehmeälle, lämpöiselle hiekalle pajupensaiden varjoon rannalla.
Hän oli maannut jonkun aikaa, kun joku hyvin kiireissään juoksi hänen lymypaikkansa ohitse. Oksat löivät häntä vasten naamaa, hän heräsi ja katseli ympärillensä.
Kivilän-Mari, kaulahuivitta, palmikko puoleksi hajallaan, seisoi tiheän pajupensaikon takana rantaäyräällä. Hän oli hengästyksissään ja painoi käsillänsä rintaansa, katsoen alas ja näyttäen jotakin kuuntelevan.
Leikkuupellolta kuului huuto ja kovaääninen naurunkahakka, iltapuoleen oli tultu iloisemmiksi.