— Se on parempi kuin ei yhtään.
Realisti nojasi kyynäskolkkasiinsa ja tähysteli häntä tarkasti. Eikö hän ollut arvannut oikein? Hän oli juuri hänen haluttu saaliinsa.
— Eräällä miehellä oli hyvä vaimo…
— Noo?
— … joka keitti hyvää ruokaa ja paikkasi hänen vaatteensa. Tämä piti myös häntä silmällä, niin ettei hän saanut juoda ja elää huolimattomasti. Sen vuoksi ei se tahtonut oikein kärsiä häntä. Tämän kuoltua otti hän itsellensä toisen vaimon, lauhkean raukan, joka keitti huonoa ruokaa eikä koskaan paikannut, vaan solmeili vähän yhteen riepaleita hänen vaatteissaan. Mies pieksi häntä, jos tämä sekoittautui siihen mitä hän teki. Niin kuoli tämä toinenkin vaimo. Nyt otti hän kolmannen, joka oli vielä lauhkeampi. Mutta tämä tuli harvoin keittäneeksi ruokaa ja reijät hänen vaatteissansa pisti hän kiinni nuppineuloilla. Tämä antoi hänen juoda ja elää, niinkuin hän tahtoi, mutta selvinpäin huokasi hän: — Jumala siunatkoon sinua Paikkuri-kulta! Jos sinä olisit elänyt, niin ei olisi Solmuri solminnut eikä Pisturi olisi pistänyt.
— Katsos vaan! — ajatteli realisti pettyneenä. — Uh, se ei ollut luontoperäistä, tuo.
Ääneensä sanoi hän: — jaa, jaa, sellaisia ovat vaimot.
— Sellaisia ovat miehet.
— Mitä sanoit?
— Sellaisia ovat miehet. Hyviä vaimoja eivät ne kärsi.