He pysähtyivät realistinkin eteen ja koettelivat leikata, mutta se kävi takaperoisesti. He sotkeentuivat hameensa helmuksiin, tallasivat viljaa, nauroivat ja päästivät voivotuksia.
Realisti tarkasteli heitä salaa.
Heillä oli ylhäiset, hienot kasvot ja osoittivat — rentomielisyydestänsä huolimatta — kaikissa liikenneissänsä sitä hentoutta ja sievyyttä jota säädystetty kasvatus myötänsä tuo.
Heidän saattajansa oli sitä vastaan toisellaista luontoa: leveähartiainen, sieväliikkeinen, terävillä, älykkäillä kasvonjuonteilla.
Hän katseli usein ympärillensä, heiluttaen keppiänsä ilmassa, ja kuljeskeli levottoman näköisenä edestakaisin kuhilaiden välissä, kunnes hän vihdoin katosi niiden sekaan.
Realistin voimat loppuivat viimein. Hän tahtoi hiipiä salaa hetkeksi levähtämään metsänrinteesen, otti sirppinsä ja linkutti pois. Hänen selkäänsä pakotti ja jalkansa olivat hellänä, kun hän saapui metsään…
Miksi seisahtui hän yht'äkkiä?
Käsi kädessä vieraan nuoren miehen kanssa seisoi Kivilän-Mari. Tuo uljas pää oli alas painunut, tuo uljas katsanto oli maahan vaipunut.
Realisti vetäytyi takaisin. Kaikki väsymys oli unhotettu ja kumminkin tunsi hän päätänsä huimaavan.
Mitä liikutti häntä köyhän torpparipiijan kohtalo?