— Olen lukenut artikkeleitasi Uudesta Suomettaresta ja kuullut puhuttavan viimeisestä esitelmästäsi naiskysymyksessä. Me kaksi kyllä sovimme siinä yhteen. (Realisti ei epäillyt sitä silmänräpähdystäkään käsi hänen kädessänsä). Meidän pitää etsiä tytöt ja…
Realisti oli kokonaan unhottanut, että sellaista henkilöä kuin olkihattuinen herra olikaan. Mutta serkku Bertha ei näyttänyt sitä unhoittaneen. Hän veti kätensä realistin kädestä ja käänsihe ympäri. Etsimänsä henkilö seisoi hänen takanansa, nojautuneena raitapajua vastaan, jonka notkea runko tutisi hänen painonsa alla. Realisti huomasi yht'äkkiä, että paitse hänen omia silmiänsä, pari toisiakin, ihastuksesta loistavina, poiskääntymättä oli katsellut tätä nuorta tyttöä.
Vähän punastuen jatkoi tyttö:
— Suo esitelläni sinulle dosentti Inkeri.
Täten esitelty otti hatun päästänsä ja puisti nauraen hänen kättänsä.
— Kaksi kunnon fennomaania voivat hyvin antaa anteeksi toisilleen yhtä ja toista. Muutoin jouduin kyllä eriskummallisella tavalla tuttavaksi uuden sukulaiseni kanssa.
Sukulaisen?
Realistin kasvoilla näkyi tuhansia kysymysmerkkiä.
— Täti on tietysti saanut meidän korttimme? — lausui Bertha.
— Lyöntini eivät suinkaan vaan liene olleet liian voimakkaita? kysyi levottomana hänen sulhasensa dosentti. — Toden mukaan sanottuna, olivat ne kyllä aijotut koskemaan kipeästi, mutta kuinka olisin voinut aavistaakaan…?