— Tarkkaa hoitoa! huudahti rouva, ja sinä varmaankin sen osaat antaa? Tuumaat varmaan päästä rouvaksi taloon? — Kysymys oli hyvin pilkallinen.
— Elkää toki, hyvä rouva, mokomia ajatelkokaan! Itsekin tiedätte, että äitini on kuollut ja minä vanhempana siskona olen velkapää mennä isän torppaan emännäksi heti ensi muuton aikana. — Vaan kuulkaas, kellot kutsuvat kirkkoon, heitetään turhat lörpötykset ja mennään.
Eukko nousi vastenmielisesti, vaan sillä vähäisellä matkallakin kävi kielensä kuin "Pärpän mylly". Tytöt olisivat mielellään hänestä eronneet, vaan jos minne menivät, oli kiusanhenkensä heidän käsipuolessaan kiinni.
— No Klara, säpsähti hän, vieläkö vallesmanni likist… tuota, onko hän vieläkin liian ystävällinen sinulle? Häh?
Tyttö kun punastui kiukusta ja riuhtasi itsensä irti, jatkoi "rouva" Repo: no, no, ei noin kiivas! Enhän minä epäile sinun siveyttäsi. — Vaan tiedättekö tytöt mitä, läänin kuvernöri tulee kohta tänne ja syö aamiaista kruununvoudin tykönä ja meillä päivällisen. Ja sitte — — —
— Krats, kuuli ääni ja kirkon katolta putosi eräs harjalauta ja oli vähällä tuolta räpättävältä akalta lyödä pään puhki.
Tytöt hymyten sydämessään, pääsivät hänestä eres sillä aikaa, kun joukko kirkkoon rientäviä saapuivat paikalle vahinkoa valittamaan, vaikka kukin, eukon pistävän kielen vuoksi samoin kuin hänen miehensäkin vuoksi olisi suonut hänet "niin pitkälle kuin pippuri kasvaa".
* * * * *
Saman päivän iltana kulki kaksi herrasmiehen tavoin puettua henkilöä nimismiehen talolta pitkin kylän raittia kirkolle päin. Yksi niistä, nimismies Manni, oli kookaskasvuinen, tuuheilla viiksillä ja ei vastenmielisillä kasvoilla varustettu mies. Käyntinsä oli ryhdikäs ja puheensa selvä sekä ikäänkuin ennen mietitty.
Tutustuaksemme heti häneen, mainitkaamme pari sanaa hänen elämästänsä. Oleskeltuansa neljä vuotta N. läänin kansselissa, määrättiin hän nimismieheksi johonkin Teljon naapuripitäjistä. Kohta tulonsa jälkeen rakastui hän pappilan sievään Selma neitiin ja ennen pitkää toikin hän nuorikon taloonsa. Talon varat karttuivat, sillä nimismies Manni, huolimatta ihmisten puheista, osasi hankkia niitä sopivalla ja sopimattomalla tavalla. Jälkimäisestäpä olikin seuraus, että hän kohtakin menetti virkansa viideksi vuodeksi. Jälkimäinen koski rouva-parkaa kovasti, sillä vaikka hän tiesi miehensä tuon nöyrrytyksen ansainneen, nöyrryytti se myös häntäkin. Erovuosien kuluttua sai Manni taas nimismiehen paikan tällä kertaa Teljossa ja oli hän nyt päättänyt "varuittaa" itseänsä, vaikka rahanhimo oli hänessä kahta kiihkeämpi kuin ennen. Kuhajärven rannalla, jossa Teljon kirkonkylä sijaitsi, oli Niemelän luonnon-ihana talo. Sen isäntää rikkaat tukinhaaskuu-vuodet olivat opettaneet yli varojensa elämään ja hän velkaantui. Nimismies Manni häntä runsaita korkoja ja "hyväntekijäisiä" vastaan päästi yhdestä velkamiehestä toisensa perästä, vaan siihen sijaan tulikin Manni ainoaksi saamamieheksi ja kun tämä luuli antaneensa kylliksi, hankki hän talon huutokauppaan ja osti sen kelikaupalla itse. Tämän onnen sysäyksen kautta hänen varallisuutensa yhä vaan, sivulta katsoen, näkyi enenevän. Tosin kerrottiin hänen hurjilla hevoskaupoilla, urakoilla ja tiheillä kaupunkimatkoilla panneen kauniit summat likoon, vaan noille jutuille hän itse nauroi, näyttäen yhä vaan olevansa rikastumaan päin.