Ukko Mattila, jonka vaiheisin nyt hetkiseksi siirrymme, oli vanhempi kylän asukas, kuin kukaan tässä ennen mainittu. Jo silloin kun Kuuspellon taloa ei vielä löytynytkään, perusti Mattila torppansa sen nykyiseen paikkaansa. Se kuului silloin nimismiehen nyt omistaman Niemelän tilan alle. Sovinnollisen suostumuksen kautta yksi talon veljeksistä muutti Mattilan pohjoispuolelle n.k. Kuuspellon rinteille ja siitä talokin sai nimensä. Isossa jaossa sitte sille annettiin oma numero ja Mattilan torppa tuli taloon kuuluvaksi sekä sille päivätöitä suorittamaan. Saatuaan torppansa mukiin menevään kuntoon nai Mattila ja siitä avioliitosta syntyivät nuo meille tunnetut sisarukset Anna ja Klaara. — Torppari useinkin elää pönäkämmin kuin isäntänsä, vaan tässä oli päinvastoin. Karkeata luontoa vastaan sai Mattila yhä taistella, moni kivimäki pusersi hikipisaroita hänen otsaltaan ja niukan leivän hän sittenkin perheenensä söi. Päivätyön teko ja muut taloon annettavat possakat olivat kylläkin työläät täyttää ja olisikin järki köyhyys torpassa vallinnut, ellei paikan kolme lehmää ja viime aikoina hevoskaakki talvisilla tukinvedoillaan olisi torppaan elatusvaroja lisäilleet. — Noin vuosikymmen ennen tätä oli pitäjään perustettu kansakoulu. Vaikka moni varakaskin talollinen ylenkatsoi laitosta eikä laittanut sinne lapsiaan, tekivät sen kuitenkin enimmiten torpparit ja loiset. Mattilakin vähillä varoillaan kustansi kumpaisenkin tyttärensä koulunkäynnin neljä vuotta. Tyttöset sieltä päästyään ja rippikoulun käytyään, auttoivat vanhempiaan koti-askareissa; vaan kun torpan varallisuus ei siitä kostunut, päättivät he lähteä palvelukseen. Niin tulikin tätä edellisenä syksynä vanhempi sisko Anna emännöitsijäksi Tammistoon, kun talon oma emäntä jo useimmiten oli vuoteen omana ja nuorempi sisko Klaara piiaksi nimismies Männille. Vanhemman siskon toimiin Tammisen luona olemme jo vähän perehtyneet, vaan Klaaran suhteen on vähän muistuttamista lisään. Nimismiehen taloon tultuaan olivat kaikki peräti mielistyneet kirkassilmäiseen ja verevään tyttöön, joka sukkelasti kuin orava toimitti askareensa. Etenkin nimismies itse oli omituisesti ystävällinen hänelle. Paitsi että tytön palkka oli suurempi kuin vanhemman siskon Tammistossa, toi nimismies kaupunkimatkoiltaan hänelle lahjaksi milloin kaulahuivin, milloin esiliinavaatteen, jopa joululahjaksi oivallisen hamekankaankin. Rouva tosin nureksi ja tuumi, että vaikkapa tyttö olikin hyvä, välttäisivät vähemmätkin lahjukset. Rouva-parka ei silloin vielä tietänyt syytä tämmöiseen anteliaisuuteen, sillä hän oli kasvatettu liian siveellisessä kodissa, löytääkseen pahempia syitä miehensä menettelöön. Lahjuksien ohessa rupesi nimismies Klaaralle ennen pitkää laskemaan leikkipuheita, joissa toisinaan joku rivouskin piili, silloin kun luuli rouvan korvan välttävän. Sitte seurasi siivottomia nuoren miehen kertomuksia, jopa nimismies joskus tarttui tytön vyötäryksiinkin, puristaen häntä aika lailla rintaansa vastaan. Rakastavan vaimon silmä, koettakoon hän parempia luulojaan vaikka miten vireillä pitää, täytyy tuommoisen vihdoinkin keksiä ja niinpä rouvakin vähitellen täysin ymmärsi miehensä intohimot; halveksiminen ja ylenkatse miestään kohtaan sai yhä enemmän vallan hänen sydämessään.
Ukko Mattila vaimoneen eleli nyt hyviä päiviä, sillä nimismies otti maksaakseen ukon kaikki velat, antoi eloa ja muuta elämistä, joista kuitenkaan ei unohtanut ottaa velkakirjaa toisensa perään. Vanhukset luulivat, että nimismies, palkitakseen Klaaran hyvää käytöstä, täten tahtoi vanhempiakin auttaa vaikeiden aikojen yli.
Klaaran tunteet kaiken tämän aikana muuttuivat omituisella tavalla. Ei hän kokemattomuudessaan ollut aavistanut maailmaa tuommoiseksi. Tuntien sydämeensä tunkeutuvan omituisen myrkyn, hän kerran sisarensa kanssa käydessä vanhempiaan tervehtimässä, isän ulkona ollessa, äidilleen ja siskolleen itkien kertoi tilansa ja sisällisen harminsa nimismiehen kohtelun vuoksi. Kumpaankin kuuntelijaan kertomus iski kuin salaman liekki; he ensin vaikenivat hetken, sitte pullahtivat hekin itkemään sitä vaaraa, mikä Klaara-parkaa oli kohtaamaisillaan. Mielten vähän tyynnyttyä päätettiin, että Klaara heti pyytäisi eroa paikastaan, ja jos tähän ei nimismies suostuisi, niinkuin luultavampaa oli, tyttö hänelle, kun vasta vielä hyväilyksiään uudistaisi, antaisi rouvan kuullen semmoiset ripitykset, ettei mieli enää vasta tekisi tyttöön käsiksi käydä.
Niin kävikin kuin oli tuumattu. Klaaraa ei laskettu paikastaan keskellä vuotta, nimismies sai ensimäisessä sopivassa tilaisuudessa aika löylytyksen ensin Klaaralta sitte vielä myrkyllisemmän rouvalta ja niin sai tyttö vihdoinkin jäädä tykkänään rauhaan. Nimismiehen kohtelu nyt muuttui määrätyksi, kuivaksi ja käskeväiseksi. Vaan tuo oli Klaaralle kuitenkin helppo kantaa edelliseen siveettömään käytökseen verraten, sillä se jo uhkasi saastuttaa kokemattoman tyttösen sydämen kokonaan.
Muut seuraukset olivat lyhyet. Nimismies Manni haki Kuvernöörin viraston kautta saatavansa ukko Mattilalta: ei yhtaikaa, niinkuin olisi ollut luonnollisempaa, vaan yhden pienen velkakirjan sisällön toisensa perästä. Näin nousivat oikeudenkäynti-kulungit ja muut kustannukset melkein itse velkojen suuruisiksi. Ja niinpä eräänä kauniina kevättalvi-päivänä myytiin ukko Mattilan kolme lehmää, hevonen, vasikka ja sika sekä muuta irtonaista. Surusta kohta senjälkeen kuoli kivulloinen Mattilan muorikin, sillä hän ei voinut käsittää elämää enää mahdolliseksi ilman rakkaita lehmiään. Ukko Mattila, vaikka tätä lisä-iskua kovasti surikin, ei kuitenkaan epäillyt tulevaisuudesta. Heti otti hän, niinkuin sanotaan, lehmän "ruuville". Sitä hoiti nyt torpassa asuva loinen siksi, kun Annan palvelusvuosi menisi umpeen ja hän saisi palata kotiansa emännöimään. Hevosenkin toivoi Mattila keväämmällä saavansa, jos ei muuten, niin velaksi. — Vaan hän ei tuntenut täydellistä ihmiskostoa, joka salassa piilee. Sillä kun kruununrahatkin vielä olivat rästinä eikä nimismiehenkään saaminen täysin kuitti,1 haki tämä Mattilan torpparakennuksetkin myytäviksi.
Noille miehensä vehkeille rouva Manni toisinaan katkerasti nauroi, vaan kun taas muisti hänen pettyneet toiveensa ja siitä seuraavan kiukun, taisi hän inhosta ja häpeästä tuntimäärät itkeä ja päiväkaudet käydä punettuneilla silmillä, joka kuitenkaan ei estänyt Mannia kulkemasta ennakolta määräämää tietään; sillä hän ei voinut muuten: hänen käsitteensä hyvästä ja pahasta olivat nyt kerran saaneet sen suunnan.
* * * * *
Nyt rupesivat asiat Teljossa käymään kuin nuottien mukaan.
Mattilan torpparakennukset myytiin ja ne osti nimismies Manni. Jo samana päivänä täytyi ukko Mattilan muuttaa ja hänet otti Tamminen työhönsä toistaiseksi.
Vielä Elokuussa sai Tamminen käskyn, että hänen kuukauden sisällä tuli N. kaupungin säästöpankille suorittaa velkansa 4,000 mrk. ynnä sisällä olevan vuoden maksamattomat korot. Tamminen säpsähti tuota iskua: olihan velka hänelle luvattu "seisovaksi lainaksi", kunhan vaan korot säntilleen suorittaisi ja sen hän oli tehnytkin.