Kirjoittanut Aarne.
— Siis et kernaasti suo minun menevän kokoukseen tänä iltana, Feliks?
— Luonnollisesti menet, Liina kulta, jos sinulla on halua. Oikein hupaista on sitte kuulla suullisen kertomuksen kaikesta siitä lörpötyksestä, mitä noista illan keskusteluista tulee syntymään.
— Lääkärin sanat olisivat meille suurenarvoiset. Etkö sinä tahdo tulla mukaan?
Tohtori Feliks, leveähartiainen, vanttera mies, jonka katse osoitti käskeväisyyttä, hämmenteli kärsimättömänä kahvikuppiansa, otti sikarin tupakkapöydältä ja sytytti sen…
— Lääkärinä olen kylliksi järkevä pitämään koko kysymystä naislyseosta ainoastaan hetkellisenä oikkuna, — sanoi hän lyhyesti.
— Pelkäät liikaa ponnistusta?
— Pelkään kaikkea. Hulluuttahan olisi päntätä tytön päähän latinaa ja matematiikkaa. Se olisi yhtä paljo kuin jos täyttäisi lasiastian rautapainoilla.
— Mutta Huxley sanoo…
— Sisar kulta, älä vaivaa minua viisastelemisillasi. Minä tunnen kyllä nämä naisten korupuheet, joissa on vähän Huxley'tä, vähän Lecky'ä, ja jotka joku puuhaileva, parraton kirjailija on keittänyt kansantajuiseksi sopaksi "novelli-osastoon". Mene vaan kokoukseen, jos tahdot; enhän minä sinua kiellä. Mutta älä vaadi minulta harrastusta tähän kysymykseen. Minulla on, kuten tiedät, ylenmääräisesti työtä.