— Minä myöskin — itki hänen veljensä, molemmilla käsillään pitäen kiinni äitinsä hameesta.
— Hyvät pojat, tehkää tohtorille mieliksi, — kuiskasi äiti. — Olkaa kilttiä edes tällä kertaa.
Tohtori Feliks, jolla tavallisesti ei ollut kärsivällisyyttä itsepintaisten lasten kanssa, otti sanaakaan sanomatta heitä käsistä ja talutti heidät ulos.
Hän kääntyi äidin puoleen.
— Tässä voi tuskin mitään enää tehdä. Lapsellanne on tavattoman heikko ruumiinrakennus, ja teidän kasvatuksenne on tehnyt sen suuressa määrässä araksi.
— Mikä häntä vaivaa? — änkytti äiti tuskallisesti. — Tohtori luulee siis?…
— Voinko saada pesusienen?
Tohtori Feliks avasi pesukaapin. Siellä oli pesuvati täynnä likaista vettä, siellä oli koko varasto käytettyjä vaatteita ja lasten kenkiä, mutta ei mitään muuta.
Samassa astui sisään neiti Akselina. Tohtori uudisti hänelle pyyntönsä, jonka vuoksi tämä jälleen läksi huoneesta, ottaen myötänsä pesuvadin.
Tohtori meni surkastuneen äidin luokse. — Emme voi enää vaikuttaa minkäänlaista parantumista, — sanoi hän niin lempeästi kuin hänen karkea äänensä salli. — Lastanne vaivaa aivopolte ja sille ei voi mitään saada. Jos olisin tullut aikaisemmin, niin olisi ehkä ollut mahdollista pelastaa häntä.