— Niinpä kyllä: yhteydessä kirjeen kanssa. Ne sydämeen käyvät sanat, joita siellä lausuttiin naisen vaikutuksesta, saattoivat minun siihen vakaumukseen jota kauvan aikaa olen aavistanut: ettei naisen vaikutuksen pidä olla niin negatiivinen kuin se usein kyllä tähän asti on ollut.
— Sinä olet siis lyseon ensimmäinen oppilas. Bravo! Se tulee siis kasvattamaan kätilöitä ja laupeudensisaria, paitsi nimismiehiä ja pappeja?
Liina ei vastannut. Hän korjasi ruoan pöydältä ja kantoi pois teekeittimen. Sitte kokosi hän työnsä ja otti ompelukorinsa.
— Hyvää yötä, Feliks, — sanoi hän hiljaisella äänellä, käsi veljensä olkapäällä. — Sinä näet ett'emme voi ymmärtää toisiamme. Minä en voi olla sellainen kuin sinä tahdot, ja elämäni sinun luonasi ei voi tyydyttää minua. Sanon siis vieläkin: anna minun mennä omaa tietäni. Ei meidän siltä tarvitse olla erillämme enempää kuin yhden vuoden. Kun olen suorittanut oppimäärän Helsingissä, aijon matkustaa ulkomaille ja sitte palata tänne.
— Sinä olet niin hyvä, kuin suinkin voin toivoa, — vastasi tohtori Feliks vähä karkeasti, — jos sinulla ei vaan olisi noita kirottuja itsenäisyys-aatteitasi. Toivon kumminkin, että vielä tätä asiaa harkitset.
— Olen sitä jo harkinnut kylliksi kauvan, — vastasi Liina lauhkeasti. — Hyvää yötä, Feliks, hyvää yötä! Älä tee minulle vielä vaikeammaksi menetellä vastoin sinun toivomustasi.
Tohtori Feliks valvoi vielä muutaman tunnin saksalaisen lääkäri-aikakauskirjansa ääressä. Maata pannessansa muisti hän taaskin sisarensa päätöstä.
— Oiva tyttö! — sanoi hän puoliääneensä. — Kruunu tyttöjen joukossa! Ei yksikään sadasta ajattelisi niin ylevämielisesti kuin hän. Ja pirun hyviä tietoja hänellä on… Olinpa saada häneltä sormilleni tässä eräänä päivänä… Mutta hautautua tänne halvaksi… Eikö sitte enää ole kunnon miehiä maailmassa, kun hän jää naimattomaksi?
* * * * *
Huoneessansa istui Liina. Hän ei saanut unta, hän ei saanut rauhaa, ajatellessaan päätöstänsä. Se täytti hänet levottomuudella, mutta samalla jonkinlaisella sopuisalla tyydytyksellä, tuolla riemuun vivahtavalla onnellisuudella, joka seuraa pitkän epäilyksen perästä tehtyä päätöstä.