— Ei tytöt jää saareen, jos eivät itse tahdo. — 'Sen mukaan mustalaiset puhuvat, kuin niillä suuta on, — keskeytti kovalla äänellä vanhanpuoleinen vaimo, joka leikkasi toisella puolella tyttöä.
— Ei minun papinkirjassani ole sitä, että minä olen mustalainen, — sanoi mustalainen äreästi.
— Eihän sen tarvitsekaan, kun sen näkee naamastakin, — tokaisi heleä-ääninen tyttö silmille vedetyn huivin alta.
— Suupaltto! sanoi mustalainen nurjamielisellä, mutta ihmettelevällä sivukatsannolla. — Semmoisia ne ovat ainakin vanhat piijat. Varo itseäsi, Kivilän-Mari, ett'et jää siksi koko ijäksesi.
— Parempi vanhapiika kuin mustilaisen vaimo, — sanoi tyttö kerkeästi.
— Kaikki tytöt tahtovat mielellään syödä omaa leipää, — rehenteli mustalainen.
— Miks'ei, mutta ei koskaan hevosenlihaa mustalaisen luona.
Kaikki nauroivat.
Useammat joukot olivat lakanneet leikkaamasta, kuullaksensa kankkailevia.
Mustalainen pyyhki päätänsä paitansa hihalla, ja mulkoili ivallisesti ympärillensä.