— En koskaan ole ajatellut antaa kenenkään maankulkijaimen istua emäntänä Harjulla. Ei tiedetä oletko sinä kala vai lintu. Ja etkä sinä voinut juuri oikein sukkelasti kääntää sirppiä kädessäsi leikatessasi.
— Kiuruvedellä ei leikata niinkuin täällä näkyy olevan tapana. Se on minun kotipitäjäni, ja siitä kannattaa puhua hyvää, siitä.
— Hei! Kun sanoo sinulle yhden sanan, niin saa kymmenen takaisin. Vai Kiuruvedeltä? Tänne olet varmaankin tullut etsimään itsellesi miestä. En koskaan ole ennenkuin tänäpäivänä kuullut, että Kivilällä on ollut piikaa.
— En koskaan ole ennenkuin tänäpäivänä kuullut, että Harjun isäntä määrää saavatko hovin torpparit ottaa piikaa leikkuu-ajaksi, — puuttui taas puheesen eukko, joka leikkasi tytön vieressä.
Hän meni nyt tytön luoksi ja kuiskasi muutamia sanoja. Molemmat vetäytyivät sen perästä loitommaksi miehistä.
Mustalainen rupesi taas leikkaamaan mumisten. Toiset samoin.
Realisti oli sillävälin mielistynyt kielevään naapuriinsa, jonka hän toivoi olevan oikean henkilön sadunkerääjälle. Hän laittoi siis niin, että hän taaskin joutui vierekkäin tämän kanssa, ja tähysteli häntä siinä salavihkaisesti.
Hyvin alas silmille vedetyn tummansinisen päähineen alta kiilui pyöreät, mustaveriset kasvot. Niskalla riippui paksu, musta palmikko; jaloissa oli tummansiniset sukat ja matalat, avonaiset lipposet, niinkuin Savossa tavallisesti. Muilla tytöillä oli avarammat nutut uudempaa kuosia. Hänellä yksinään oli entiseen aikaan tavallinen körttiröijy mustaristisestä puuvillavaatteesta, juovikas hame, yksivärinen sininen esiliina ja päähuivi. Hän oli sievä ja ketterä. Ruskettuneet kädet sitoivat lyhteitä yhtä vikkelästi, kuin kieli oli äsken liikkunut.
Realisti käveli kauvan ja mietti sopivaa alkua kanssapuheelle.
Kuumuus? Leikkuu? Sievistelyt?