Hän oli, vaikka äitinsä poika, aina epätietoinen, kun oli kysymys naisista. Hämäläinen kun oli, ei hän sitä paitsi ollut oikein perehtynyt Savon murteesen ja vielä vähemmin vertauksista ja ilkkumisista tulvailevaan tarinoimiseen.
— Sopiihan koettaa.
Sopivaksi aluksi polki hän naapuriansa aika lailla jalalle..
Tämä kirkasi ja kääntyi yhtäkkiä ympäri.
Hän näki suuret vihastuneet silmät kokoonkutistettujen silmäluomien alta, ja hehkuvat, tulipunaiset kasvot.
— Soo-o? — ajatteli hän. — Sepä oli hauskaa nähdä Savon tyttöä vihaisna.
— Taitaapa olla niinkuin ihmiset sanovat, että sinä pidät itseäsi hienona, — sanoi hän pilkallisesti ja pisti piippuunsa.
Tyttö oli vaiti.
— Taidat pitää itsesi liian hyvänä vastaamaan. Kauniiden tyttöjen ei pidä olla niin ylpeitä.
Yhä edelleenkin ääneti.