— Olkaa hyvä ja sanokaa tälle tytölle, sanoi hän varmasti, onko minussa miestä maksamaan hänelle neljä taalaa viikossa, jos rupee palvelukseeni.
— Viikossa, lisäsi Leena vielä varmemmaksi vakuudeksi.
— Aiotteko ruveta tuon miehen palvelukseen? kysyi konttoristi osoittaen vähän ylenkatseellisesti hotellin isäntää kynänsä varrella.
— Aionhan minä, jos se vaan on se, mikä sanoo olevansa.
— Kyllähän hänellä on varaa maksaa niin paljon ja vielä enemmänkin, jos tarvitaan, mutta ei se ole mikään hyvä paikka.
Tuominen muljautti äkäisen katseen happamista silmistään konttoristia kohti, murahtaen samalla, ett'ei hän ollut tehnyt mitään pahaa kenellekään, mutta Leenan mieleen iski salamana yksi niistä varoituksista, joita hän oli matkalla saanut kokeneemmilta ihmisiltä.
— Onko se… onko se semmoinen pahamaineinen paikka? kysyi hän niin kauhistuneen näköisenä, ett'ei konttoristi voinut olla suutaan hymyyn vetämättä.
— Ei, ei, sanoi hän rauhoittaen. Semmoinen paikka se ei ole, mutta miehiä käy siellä laumoittain kaikellaisia, ja ne juovat ja…
— Sitä en pelkää, keskeytti Leena päättävästi niskaansa nykäisten. Miehiä oli hän nähnyt ennenkin, sekä humalaisia että selviä. Ell'ei siinä ole muuta mitään, sanoi hän, niin hän ottaa paikan.
Asia oli päätetty. Konttoristilla oli muutakin tekemistä kuin pitää puheita maailman pahuudesta itsepäisille talonpoikaistytöille, jotka lopulta kuitenkin tekivät niinkuin itse tahtoivat. Hän kohautti olkapäitään ja kääntyi toisen asiamiehen puoleen, joka oli kysynyt jotain, sill'aikaa kuin Leena tiedusteli tulevalta isännältään, milloin hänen olisi tultava palvelukseen, kuinka hän saisi kirstunsa Castle Gardenista y.m.s.