— No, jo nyt on hullu pöllöä neuvonut, sanoi hän Leenalle. Kyllä hyppäät hulluun kirnuun, jos tuon miehen otat!
— Pidä suusi kiinni! karjasi Tuominen, käyden harmaaksi vihasta, eli ajan minä sinut ulos heti paikalla!
— Sinä! Minut ulos! Se sinulta taitaa jäädä tekemättä. Mutta voinhan pitää suuni kiinnikin. Enhän tässä minä mene naimisiin Taneli Tuomisen kanssa ja silloinhan tuo on samantekevä.
Tuominen näytti aikovan lisätä jotain, vaikk'ei hänellä ollutkaan halua kinasteluun matruusin kanssa, joka olisi voinut jauhaa hänet möyhyksi kämmeniensä välissä ja jolla sitäpaitse mahtoi olla kauniit rahat tallella pitkän matkansa jälkeen. Mutta Leena keskeytti kaikki riidat tarjoamalla Vehkalaiselle lasin olutta, ja lähti heti sen tehtyään ulos Tuomisen kanssa, joka riidasta huolimatta jätti talon matruusin haltuun. Se oli aina tuottava affääri, sillä paitse sitä, että hän möi ryyppyjä muille, piti hän itsekin whiskypulloa varina. Tuominen merkitsi sitten kyllä jälestäpäin kirjaansa ryypyt — silmätarkalta.
Matka kaupungintalolle, josta naimalupakirja oli hankittava — tämä vastasi Leenan mielestä kuulutuksiin panoa — ei kestänyt kauvan eivätkä menot olleet perilläkään moninaiset. Herralle, joka tiskin takaa kysyi, oliko hän Mägdälinä Djässilä, vastasi Leena ujosti "jees", ja Tuominen suoritti pienoisen maksun todistuksesta, ja sen tehtyä olivat he valmiit lähtemään rauhantuomarin luo, jonka tehtävänä oli lopullisen siteen sitominen.
Mutta tuskin olivat he ehtineet käytävään, kun eräs epäsiististi puettu herra, jonka paidan kaulus oli kovin huonossa kunnossa ja jolla suupielessä oli pahoin pureksittu sikarinpää, iski kiinni Tuomiseen ja antoi hänelle tahraisen nimikorttinsa — Joshua D. Sharky, justice of peace — ja sanoi olevansa valmis vihkimään heidät tuossa tuokiossa. — Sekä halvempaa että mukavampaa kuin jos menette jonkun muun luo — yksi dollari vaan!
Tuominen tiesi, että sellainen vihkiminen oli yhtä hyvä ja laillinen kuin mikään muukaan, se maksoi puolta vähemmän eikä tuottanut mitään vaivaa. Ka, miksei! Parilla sanalla selitti hän Leenalle, että tuo herra voi ja tahtoi vihkiä heidät. Ei ollut muuta tarvis kuin vastata "jees", kun se kysyi jotain.
— Eihän tuo ole mikään pappi, väitti Leena vastaan. Mutta Tuominen sanoi mahtavasti, ett'ei Ameriikassa tarvittu pappia vihkimään, ja lupasi selittää sen asian tarkemmin toisella kertaa.
Ennenkun Leena ehti oikein ajatellakaan, sanoi tuo renttumainen mies muutamia sanoja, Tuominen vastasi "jees" molempien puolesta, sikariherra hoki taas jotain ja ojensi kätensä. Tuominen painoi siihen setelin ja kääntyi sitten Leenan puoleen sanoen: tule nyt, se on valmis.
— Mikä on valmis? kysyi Leena, kun he olivat tulleet kadulle.