— Voithan odottaa huomiseen litviikkiäsi, sanoi hän kiukkuaan pidätellen, mutta pisti kuitenkin setelit taskuunsa. En minä muista ulkoa tiliäsi. Mene maata, jos et tahdo istua täällä kauvempaa, niin puhumme huomenna asiasta.
Vehkalainen meni ylikertaan ja pani maata ensimmäiseen huoneesen, jonka ovi oli auki ja se sattui olemaan Leenan huoneen vieressä.
Tuomisen juhlatuuli oli pilalla. Mitä oli se mies tarkoittanut, kun ei tahtonut jättää kaikkia rahojaan? Aikoiko hän todellakin ruveta rettelöimään vanhoista laskuista? Suuttumus kohosi yhä enemmän Tuomisen päähän, joka jo muutenkin alkoi olla sekaisin nautituista juomista. Hän kieltäytyi maistamasta sen enempää ja alkoi käskeä pois vieraitaan.
— Täällä on juotu jo tarpeeksi tänä iltana. Parasta kun menette matkoihinne, niin saan sulkea.
Eivät auttaneet houkutukset. Koetettiin vielä huutaa hurraata morsiamelle ja sen tehtyä poistuivat ne, jotka eivät asuneet talossa, samalla kun muut kompuroivat suurella vaivalla ja melulla yläkertaan jättäen isännän sulkemaan ovia ja sammuttamaan kaasua. Sen tehtyään ja sitä ennen vielä rohkaistuaan mieltään parilla lasilla whiskyä, lähti vastanainut aviomies vaimonsa luo.
Hetken kuluttua heräsi Leena siitä, että joku koetti avata hänen oveaan.
— Kuka siellä?
— Kukas muu kuin minä, vastasi Tuominen kärsimättömästi. Häntä suututti, että ovi oli lukossa.
— Mitä te tahdotte? Menkää maata ja antakaa minun olla rauhassa!
— Kas niin, elä nyt lörpöttele, vaan avaa ovi. Saanee kai mies tulla vaimonsa luo milloin haluttaa!