Mittag-Leffler, joka tunsi suurta myötätuntoa Suomea ja sen vaiheita kohtaan, käsitti tilanteen heti. "Tämän tulen ilolla esittämään Lagerheimille", vastasi hän, "ja erehtyisin suuresti, ellei se vaikuttaisi asiaan." Hän ennusti oikein. En koskaan enää kuullut sanaakaan toimenpiteistä "Vapaata Sanaa" vastaan.
Tri Arvid Neoviusta, joka mitä suurimmalla taitavuudella ja tunnontarkkuudella oli hoitanut Suomen puolta "Vapaan Sanan" toimituksessa, oli sill'aikaa niinikään kohdannut maastakarkoitus ja hän oli saapunut Tukholmaan vältettyään useiden kuukausien aikana kohtalonsa, joka monenlaisten vakoojien muodossa innokkaasti koetti päästä kaikkien niiden jäljille, joilla oli tekemistä "Vapaan Sanan" kanssa. Hänen tulonsa muutti koko tilanteen. Kahdelle henkilölle ei mitenkään voinut riittää työtä lehdessämme, joka jo oli ehtinyt jotakuinkin vakiintua sekä suhteisiin että salakuljetukseen ja muuhun nähden. Samaan aikaan oli puute jonkunlaisesta aikakauslehdestä, jossa etupäässä pohdittaisiin Suomen kysymyksiä, alkanut käydä tuntuvaksi, aikakauslehdestä joka avoimesti voisi ilmestyä ja siten myös tunkeutua ruotsalaisen yleisön keskuuteen. Neuvoteltuani useiden eri henkilöiden, etusijassa tri Axel Lillen kanssa, joka lupautui sen vakinaiseksi avustajaksi, määrättiin uuden aikakauslehden nimeksi "Nordisk Revy" ja se päätettiin ilmestyväksi kaksi kertaa kuussa, jonka jälkeen anomus jätettiin ja lupa julkaista sitä saatiin ennen pitkää. Minä jätin silloin "Vapaan Sanan" kokonaan tri Neoviukselle ja omistauduin täydelleen "Nordisk Revylle", joka heti ensi esiintymisellään saavutti odottamattoman suuren menestyksen, suureksi osaksi erinomaisten avustajien vuoksi, jotka mitä suurimmalla auliudella antoivat apuaan. Näistä joku mainittakoon, etupäässä Becker-Bey eli Becker-Reuterskiöld, kuten hän itseään nimitti, joka oli nähnyt talonpoikien vapautuksen Venäjällä, missä hän siihen aikaan palveli upseerina arvorykmentissä ja oli kokenut paljon, josta olisi monenlaista mitä mielenkiintoisinta kerrottavaa. Edelleen Volkovski, venäläinen vallankumousmies vanhaa kantaa, joka oli karkoitettu Siperiaan, elänyt siellä monta vuotta ja viimein karannut ja Amerikan kautta palannut Eurooppaan. Semenov, toinen vallankumouksellinen, joka aivan nuorena oli ottanut osaa erääseen murhayritykseen Odessassa, mutta onnellisesti päässyt pakoon ja sittemmin asettunut asumaan Pariisiin. Kaikki nämä avustivat hyvin mielenkiintoisilla artikkeleilla, jotka kuitenkin kaikki oli kirjoitettava uudelleen ruotsiksi, Becker-Beynkin, joka kauan oltuaan poissa Pohjolasta, ja kirjavan elämänsä aikana etupäässä eksoottisissa maissa oli ehtinyt niin unohtaa ruotsalaisen äidinkielensä, että kaikki mitä hän kirjoitti, oli muokattava uudelleen.
"Nordisk Revyn" julkaiseminen oli siis sellaisissa oloissa kaikkea muuta kuin tyhjäntoimittamista, mutta aikakauslehteä ylläpidettiin kuitenkin ja se ilmestyi säännöllisinä aikoina saavuttaen sellaisen menestyksen, että se jo olemassaolonsa ensimmäisenä vuotena saatiin itsekannattavaksi, mikä aikakauslehdelle Ruotsissa lienee jotakuinkin tavatonta. Toinen vuosi oli kuitenkin paljon vaivalloisempi, kun tri Lille yhtäkkiä selitti, ettei hän enää tahtonut olla toimittajana. Hän oli sitä mieltä että aikakauskirja radikaalisesti venäläisvihamielisellä tendenssillään vahingoitti häntä ruotsalaisen yleisön silmissä ja kun hän juuri oli päässyt Ruotsin alamaiseksi, hänen täytyi ottaa sekin huomioon ja hän niinmuodoin toivoi saavansa erota yrityksestä.
Mitään ei ollut tehtävissä. Toista toimittajaa ei ollut saatavissa, itse oli minulla liian paljon poliittisia tehtäviä voidakseni omistaa "Nordisk Revylle" niin paljon aikaa kuin se kaksi kertaa kuussa ilmestyäkseen ehdottomasti vaati, mutta lopettaa aikakauslehteä en myöskään tahtonut. Päätin sen vuoksi sikäli muuttaa sitä että se ilmestyisi vain kerran kuussa, mutta puolta paksumpina vihkoina kuin ennen ja sen mukaisesti julkaistiin tilausilmoitus samalla kuin ilmoitettiin tri Lillen eroaminen aikakauslehden toimituksesta. Tulos oli odottamattoman hyvä, lähimain sama määrä tilaajia ilmoittautui kuin edellisenä vuonna ja aikakauslehti saattoi siis jatkua kuten ennenkin. Elleivät salakuljetuskustannukset Suomeen olisi olleet niin äärettömän kalliit, olisi "Nordisk Revy" ollut suorastaan hyvä liikeyritys.
Mutta kahta vuotta kauempaa ei julkaisemista kuitenkaan jatkettu. Venäläiset suunnitelmat alkoivat vähitellen yhä enemmän vaatia aikaani, niin että minun oli pakko muuttaa Kööpenhaminaan ollakseni lähempänä eurooppalaisia keskuksia, jonne minun kerta toisensa jälkeen oli matkustettava, eikä ketään toista ollut käytettävissä, jolle olisin voinut jättää aikakauslehden. Aikanaan ilmoitettiinkin, että "Nordisk Revy" tulisi lakkaamaan toisen vuosikertansa jälkeen, jolloin minä tyytyväisenä otin vastaan joukon kirjeitä, joissa valiteltiin, että niin piti käydä.
Muutin siis Kööpenhaminaan ja siellä minun onnistui saada sovelias asunto, jossa myös oli tilaa hyvälle ystävälle, joka myös oli asettunut Tanskan pääkaupunkiin, Suomesta karkoitettu kun hänkin oli. Tämä oli hovioikeudenasessori Victor Furuhjelm, joka suurimmalla mielenkiinnolla tutustui venäläisiin suunnitelmiin ja sen kautta tuli minulle suureksi hyödyksi puhumattakaan huvista saada alituisesti olla läheisessä yhteydessä niin hienosti sivistyneen miehen kuin Furuhjelmin kanssa.
Lyhyen ajan kuluttua huomasin, että Kööpenhaminassa olin yhtä paljon venäläisten agentti-urkkijain tarkkailemana kuin olin ollut Tukholmassa, jossa parille mainituista herroista, jotka olivat olleet hieman liian tungettelevia, oikein kouraantuntuvasti oli osoitettu mikä heidän rauhaansa sopi, niin ettei mitään väärinkäsitystä voinut olla olemassa. Kööpenhaminassa sitä vastoin asianomaiset käyttivät hyväkseen enimmäkseen naisväkeä, jota ei voinut kohdella samalla tavalla, mutta jotka kuitenkin sain kunnioittavan välimatkan päähän, huolimatta kaikista lähentelevistä yrityksistä, jotka toisinaan aiheuttivat varsin hupaisia välikohtauksia.
Juoni venäläisten kera oli sill'aikaa kehittynyt suotuisalla tavalla. Minä olin saanut eri tahoilta kirjeitä, joissa ilmoitettiin ehdollisesti tai ehdottomasti kannatettavan vastustavien puolueiden konferenssisuunnitelmaa, jonka vuoksi päätin tehdä uuden kiertomatkan lähemmin sopiakseni asiasta. Matka suunnattiin kuten ennen lähinnä Stuttgartiin, jossa Struwen kanssa oli sovittava aiotun konferenssin paikasta ja ajasta. Struwe oli muuttopuuhissa, sillä "Osvoboshdenien" julkaiseminen aiottiin puolueneuvoston päätöksen mukaan siirtää Pariisiin. Tämä oli kaikin puolin minunkin tarkoituksiini sopiva paikka ja siksi määrättiin Pariisi tulevan konferenssin paikaksi. Struwe oli ilmoittanut asiasta puolueensa johtajille ja he olivat selittäneet kannattavansa suunnitelmaa, mutta lupasivat kuitenkin lähemmin ilmoittaa osanotostaan ajan tullen. Struwen kanssa sovittiin sitten osapuilleen konferenssin ajasta ja hänen piti siitä ilmoittaa puolueystävilleen ja aikanaan minulle, jonka jälkeen minun, kun olin ilmoittanut asiani toisille puolueille, oli ilmoitettava hänelle mikä päivä ja paikka ensimmäiselle kokoontumisellemme oli määrätty.
Stuttgartista jatkettiin matkaa Geneveen, jossa olin sopinut kohtaavani muutamia sosialivallankumouksellisia, joiden joukossa oli m.m. Katharina Breshkovskaja "vallankumouksen äiti", hyvin sivistynyt vanha nainen, yhtä lämmin vallankumouksellinen kuin kuka tahansa nuoremmista. Samassa tilaisuudessa tapasin myös Shishkon, niinikään viimeisiä elossa olevia Aleksanteri II:n ajoilta; hän kuten Breshkovskajakin oli ainakin pari kertaa ollut karkoitettuna Siperiaan, mutta oli päässyt pakoon sieltä. Yksi vanhoja salaliittolaisia oli Michael Gotz, nyt Genevessä asuva, joka karkoituksensa aikana muiden kera oli ollut vahtimiehistön törkeän pahoinpitelyn esineenä ja sen johdosta oli halvaantunut jaloista, niin ettei hän voinut liikkua paikaltaan, mutta joka silti yhtä innokkaasti otti osaa kaikkiin puolueen neuvotteluihin ja jonka mielipide kaikissa suhteissa sai mitä suurinta huomiota osakseen. Kaikkien näiden kanssa nyt neuvoteltiin suunnitellusta konferenssista ja kaikki kannattivat vastustuksetta aietta, minkä vuoksi saatoin palata päämajaani Kööpenhaminaan. Myöhemmin kesällä sovimme tapaavamme Amsterdamissa, jonne he kaikki saapuisivat ottaakseen osaa suureen sosialistikongressiin, jonka siellä piti olla ja jonne kokoontui sosialisteja koko maailmasta.
Ilmoitin tietenkin tarkoin Akashille neuvottelujen kulusta ja hän vuorostaan tiedoitti kaikki vaiheet esimiehilleen Tokioon, jossa asianomaiset sähköteitse pidettiin tarkoin tapahtumien tasolla. Venäläiset urkkijat, joita suorastaan vilisi kaikissa suurissa keskuksissa Euroopassa, olivat kyllä päässeet selville yhteydestäni Akashin kanssa, minkä vuoksi oli välttämätöntä noudattaa monenlaisia varovaisuustoimenpiteitä tavatessamme toisella tai toisella seudulla, mutta aluksi kävi kaikki kuten oli toivottu.