Suhteita Akashiin ei sen vuoksi siis mitenkään häirinnyt meidän suomalaisten kesken sattunut hajaannus, päinvastoin kävi yhteistyömme yhä läheisemmäksi ajan kuluessa. Vallankumouksen käytännölliset valmistelut edistyivät pääasiassa vallankumouksellisten puolueiden Pariisissa tekemän suunnitelman mukaisesti. Herkeämättömien sotaväenottojen vastustus kävi yhä voimakkaammaksi Venäjän valtakunnassa. Asevelvolliset lymyilivät arveluttavassa määrässä, yhä enemmän oli käytettävä toimivia joukkoja vastahakoisten taivuttamiseen, ja monin paikoin puhkesi avoin taistelu näiden ja sotaväen välillä. Eri tahoilta tuli jo tiedusteluja mahdollisuudesta hankkia aseita yhä kärsimättömämmille uppiniskaisille aineksille, erikoisesti Kaukasiasta, jossa georgialaiset paloivat halusta saada alkaa avoin taistelu, ja Puolasta, jossa puolalaista legioonaa muodosteltiin Itävallan rajan puolella, ja joka kokosi rauhattomimmat ainekset myöskin varsinaisesta Puolasta. Mutta puolalainen johto oli päättänyt, ettei mihinkään ryhdyttäisi ase kädessä, ennenkuin venäläiset, joita he mitä suurimmassa määrässä epäilivät, alkaisivat. "Saatte nähdä", sanoi minulle eräs puolalaisista johtajista, "että venäläiset yhdessä tai toisessa suhteessa pettävät. Heidän on mahdotonta vilpittömästi täyttää sopimuksensa."
Olipa miten tahansa, kysymys aseiden hankkimisesta alkoi käydä yhä polttavammaksi. Oli selvästikin mahdotonta hankkia niitä tarpeeksi suuri määrä todellista ja yleistä vallankumousta varten, kun jo kuljetus- ja salakuljetus-vaikeudet Venäjälle olivat voittamattomat. Saksahan oli siihen aikaan ystävällisellä kannalla tsaarivallan kanssa eikä suinkaan voitu otaksua, että se olisi taipuvainen katsomaan sormien läpi sellaisia puuhia, ja sitä paitsi olisi tarpeellisten rahavarojen hankkiminen kohdannut suorastaan voittamattomia vaikeuksia, kun ei voitu otaksua, että japanilaiset olisivat olleet halukkaat kustantamaan kokonaisen vallankumouksen Venäjällä.
Mutta se ei mitenkään merkinnyt sitä, että he olisivat olleet haluttomat auttamaan hyvinkin tehokkaalla tavalla, kunhan vain näkivät mahdolliseksi saavuttaa määrätyn päämäärän. Oli sen vuoksi laadittava suunnitelma, jonka voitiin toivoa onnistuvan ja yhdessä muutamien muiden, kanssa — heidän joukossaan oli m.m. Tshaikowsky, vakaa vallankumouksellinen, nyttemmin pohjois-venäläisen tasavallan presidentti — ryhdyin työhön.
Oli siis ennen kaikkea aikaansaatava Venäjällä purkaus jollakin seudulla, joka olisi niin tärkeä, että esimerkki sieltä voisi tarttua, kernaimmin seudulla, missä oli lukuisasti työläisasutusta, sillä se oli mitä suurimmassa määrässä sosialististen ja vallankumouksellisten oppien tartuttamaa. Itse purkaus olisi kenties ollut helpompi järjestää jossain muussa kaupungissa, mutta ilman aseita oli sellainen etukäteen tuomittu epäonnistumaan, ja aseita ei voitu juuri salakuljettaa muualle kuin Pietariin, valtakunnan pääkaupunkiin, joka muissakin suhteissa tarjosi useita ja suuria etuja, joista m.m. se, että siellä tapahtunut purkaus epäilemättä esimerkkinä vaikuttaisi voimakkaimmin, ei suinkaan ollut pienin.
Akashi, jonka neuvoa tässä kysyttiin, oli tinkimättä samaa mieltä, että itse valtakunnan pääkaupunki oli soveliain seutu ensimmäiselle purkaukselle, sillä saatettiin otaksua, että sieltä annettu merkki kuultaisiin koko Venäjällä ja varmaan Puolassa ja Kaukaasiassa johtaisi välittömiin levottomuuksiin, jotka tukahduttamisekseen vaatisivat sotaväkeä. Sillä aikaa oli myös tapahtunut Gaponin kapinayritys, tai kenties oikeammin sanoen yritys saattaa tsaari persoonallisesti heti puuttumaan asioihin, ja pappi itse oli päässyt pakoon ulkomaille, jossa hän kehoituksin ja julistuksin ilmaisi vallankumouksellista mielialaansa. Gapon oli tällä hetkellä venäläisen työväenluokan epäjumala, jonka vähintä sanaa kuunneltiin paljon innokkaammin kuin sen, jonka sanaa hänen asiansa oikeastaan oli julistaa. Häntä voitiin ilmeisesti käyttää meidän tarkoituksiimme, ja kun Asev oli tunkeutunut hänen seuraansa Pariisissa ja sieltä ottanut hänet mukaansa Lontooseen, jossa minä silloin oleskelin, olivat suhteet pian solmitut ja johtivat siihen, että Gapon kutsui sinne Pietarin työläisten edustajan neuvottelemaan.
Mies, jonka nimeä en nyt enää voi muistaa, tulikin aikanaan ja hän oli tavattoman älykäs henkilö, luonnollisesti sosialisti, syvästi vakuutettu siitä, että vain väkivaltainen vallankumous saattaisi lopettaa sorron, jonka alaisena venäläinen työväenluokka kesti paljon kärsimyksiä, ja täynnä intoa saada olla mukana missä tahansa, joka saattoi kiiruhtaa kaivatun kumouksen puhkeamista. Oli vain kysymys aseista, vakuutti hän. Jos niitä voitaisiin hankkia ja toimittaa Pietarin työläisille, saattaisi vallankumous puhjeta minä päivänä tahansa. Kaikki mitä tarvittiin oli muutama tuhat kivääriä sekä ampumatarpeita ensi purkausta varten, lopun hankkisivat kyllä työläiset itse. Sotaväessä oli joukoittain sotilaita, jotka olivat valmiit liittymään vallankumouksellisiin ja luovuttamaan aseensa heille. Ja samanlaiset olivat olot melkein kaikissa työläiskeskuksissa Venäjällä. Kaikkialla odotettiin vain alkamismerkkiä, ja kaikkialla oli maalaisväestö valmis yhtymään työläisiin, jonka ohessa suuri prosentti sotilaista, erittäinkin vasta kutsutut, jotka eivät millään ehdolla tahtoneet joutua lähetetyiksi Aasiaan, oli valmis liittymään vallankumoukseen. Miehen esitys Venäjällä vallitsevasta asemasta ja vallalla olevista oloista, oli mitä rohkaisevin ja vahvisti meitä aikeessamme.
Näihin neuvotteluihin otti Gaponkin osaa, hän lausuili korkealentoisia sanoja melkein kaikesta maan ja taivaan välillä. Mihinkään muuhun hän ei kyennyt ja Venäjää tunsi hän yhtä vähän kuin muuta maailmaa. Lukuunottamatta niitä seutuja, joissa hän itse oli käynyt, olivat muut kaupungit ja maat hänelle täydelleen terra incognita. Pian pidettiinkin hän sen vuoksi niin täydelleen poissa kuin mahdollista neuvotteluistamme, joissa hänen osuutensa supistui loputtomaan puhumiseen, mutta ei poikkeuksen vuoksikaan tarjonnut yhtään arvokasta aloitetta. Mutta kylttinä hän oli korvaamaton, sillä vielä uskoivat Pietarin työläiset sokeasti suurisanaiseen pappiin.
Toinen, joka myös pysyi loitolla näistä neuvotteluista, oli Asev, joka ei millään tavalla ollut tunkeileva tai utelias. Hänen vaiteliaisuutensa oli todella suurenmoinen, kun ajattelee miten suurta mielenkiintoa nämä neuvottelut tarjosivat hänelle, mutta hän varoi tekemästä mitään tiedusteluja ja odotti aikaansa. Pietarin työläisedustajan kanssa pääsimme hyvin helposti yksimielisyyteen. Hänen oli määrä valmistaa kapinanpuhkeamista hengenheimolaistensa ja tovereittensa keskuudessa ja valita näistä tarpeellinen määrä luotettavia henkilöitä vastaanottamaan ne aseet, jotka aikanaan lähetettäisiin Pietariin. Mistä ne otettaisiin, oli kysymys, joka tuotti meille runsaasti päänvaivaa. Yksinkertaisinta olisi kai ollut aivan kiertelemättä ostaa ne jostain asetehtaasta, joista useilla, etupäässä belgialaisilla, ei olisi ollut mitään vastaan toimittaa aseita kenelle tahansa, olivat he sitten vallankumouksellisia tai muita. Mutta yleensä niitä tarkoin pidettiin silmällä, jonka vuoksi yrityksen ennenaikaisen ilmitulemisen vaara oli liian suuri. Jäljellä oli siis vain kääntyminen asekauppiaiden ja asiamiesten puoleen, joita oli hieman kaikkialla eritoten suuremmissa satamakaupungeissa. Tähän kehoitti myös Akashi, joka sitä paitsi neuvoi meitä mieluummin valitsemaan jonkun vanhamallisen armeijakiväärin nykyaikaisten sijaan. Tämä osaksi siksi, että niitä voitiin saada melkoista halvempaan hintaan, osaksi siksi, ettei sellaisia kiväärejä koskaan pidetty yhtä tarkasti silmällä kuin uudenaikaisia. Kun oli kysymyksessä yllätys eikä varsinainen sota oli hän sitä mieltä, että vanhempi kivääri oli täysin riittävä. Jos vallankumouksesta todella tulisi pitkäaikainen, saisivat vallankumoukselliset sittemmin hankkia itselleen nykyaikaisia kiväärejä — siten ei niiden ostaminen mistä tahansa tuottaisi mainittavia esteitä.
Hampurissa oli paljon erilaatuisia asiamiehiä, jotka puuhasivat tämänkaltaisissa kaupoissa. Käännyin siis sinne ja onnistuin parin yrityksen jälkeen pääsemään yhteyteen toiminimen kanssa, joka kaikissa suhteissa tuntui tarkoitukseen sopivalta. Aluksi neuvottelin toiminimen kanssa, joka kuten monet muut Hampurin liikkeet oli juutalainen, vain jonkun makasiinipistoolimäärän hankkimisesta, tilaus, jonka liike otti toimittaakseen ja aikanaan täyttikin sovitulla tavalla. Pistoolit eli karbiinit, sillä niitä voitiin käyttää kumpinakin perän kekseliään rakenteen vuoksi, oli määrä kahdensadan Amerikasta erään Lontoon liikkeen välityksellä tilatun browningrevolverin ohella käyttää aselähetyksen vastaanottajien asestukseksi, joiden ei voitu otaksua saavan suorittaa tehtävänsä poliisin ja mahdollisesti sotaväen häiritsemättä. Tällä hetkellä oli erittäin vaikeata saada mitään saksalaisista asetehtaista, sillä niillä oli yllinkyllin tilauksia Venäjälle ja muualle eri armeijojen uudestiaseistuksen vuoksi, mutta Hampurin juutalaisellani oli suhteita m.m. Siamin kuninkaan asiamiehen kanssa, joka osoitti olevansa myötämielinen. Mainittu henkilö järjesteli juuri santarmistoa eurooppalaisen mallin mukaan, ja tämä aiottiin asestaa mauserkarbiini-pistooleilla, jotka eräs saksalainen tehdas toimitti kolmensadan kappaleen kuukautisissa erissä. H. M. Siamin kuningas ei nähtävästi voinut supistaa laajan haareminsa kustannuksia ja muita valtiomenoja lähettämällä suurempia summia samalla kertaa.
Oli miten tahansa, niin sain nyt vastaanottaa yhden kuukauserän H. M:nsa santarmikarbiineista, jotka maksettiin käteisellä ja lähetettiin vastaanottajalle Tukholmaan, samoin kuin browningpistoolit Lontoosta. Sitten alkoivat neuvottelut kivääreistä. Mainitulla toiminimellä oli varastossa erilaisia malleja, joista yksi tuntui hyvin käyttökelpoiselta tarkoituksiimme. Kysymyksessä olivat sveitsiläiset armeijakiväärit, Wetterlin järjestelmää, jotka kyllä olivat hieman raskaat ja kömpelöt, mutta kaikissa tapauksissa paljoa paremmat n.s. berdankoja, joita venäläinen sotaväki siihen aikaan käytti. Sitäpaitsi olivat nämä makasiinikiväärejä ja ampuivat hyvin, ei kuitenkaan pitemmällä matkalla kuin n. 1,000 metriä. Sama tyyppi oli otettu käytäntöön myös italialaisessa armeijassa ja sieltä olikin mahdollisuus, selitti juutalainen, kivääreitä hankkia kuinka paljon hyvänsä, kun Italiankin armeijan uudestiaseistus paraikaa oli käynnissä.