Neuvottelin uudelleen Akashin kanssa, joka tunsi kysymyksessä olevan kiväärin ja sitä paitsi tiesi, että sveitsiläisetkin asevarastot olivat täynnä näitä kiväärejä, sillä sielläkin suoritettiin uudestiaseistusta. Hän neuvoi, että jos mahdollista, sieltäkin hankkisin tietoja hinnoista, hankintaehdoista j.n.e., sekä ennen kaikkea pitäisin huolta kuljetusmahdollisuuksista Pietariin.
Niistä olinkin alkanut neuvottelut juutalaiseni kanssa, joka näytti halukkaalta hankkimaan kaikkea taivaan ja maan välillä. Kysymyksessä oli höyrylaivan ostaminen, joka voisi kuljettaa parisenkymmentä tuhatta kivääriä ampumatarpeineen sekä muuta sekalaista. Ennen pitkää oli hänellä kolme höyrylaivaa ehdolla, jotka hän vakuutti tarkoitukseen täysin sopiviksi. En koskaan nähnyt niitä, sillä juutalainen oli arveluttavasti alkanut epäilyttää. Olin antanut hänen ymmärtää, että aseet olivat aiotut Norjaa varten, koska siellä paraillaan oli rauhatonta — Norjan eristäytymispuuhat Ruotsista — ja olin sitä paitsi menetellyt niin, että juutalainen sai Kristianiasta maksuosoitukset, mutta se ei riittänyt.
Akashi, joka oli antanut pitää juutalaista silmällä — japanilaisillahan oli nuuskijoitansa melkein kaikkialla, ja Akashi oli koko japanilaisen tiedoituslaitoksen päällikkö — oli saanut selville, että tämä oli asettunut yhteyteen Venäjän Hampurissa olevan konsulin kanssa, sekä että hänellä myös oli suhteita muihin, enemmän tai vähemmän mystillisiin venäläisiin. Minulle ilmoitti Akashi heti huomioista ja kehoitti minua suurimpaan varovaisuuteen. Itse olin myöskin saanut selville, ettei juutalaiseen ollut oikein luottamista. Hän oli melkein varmasti ilmoittanut hankkivansa italialaisia kiväärejä, mutta olikin itse asiassa neuvotteluissa erään sveitsiläisen kanssa.
Syy, miksi hän oli koettanut pettää minua kiväärien alkuperään nähden, ei kai ollut muu kuin taloudellista laatua — hinta, jonka hän oli ilmoittanut, oli korkeampi kuin millä muuten saatiin samanlaisia ostaa — mutta joka tapauksessa ei hänen esiintymisensä minua kohtaan ollut oikein vilpitöntä ja tämä yhdessä Akashin ilmoitusten kanssa aikaansai sen, että matkustin Pariisiin, jossa Dekanozilta, eräältä vallankumoukselliselta georgialaiselta saamani tiedon mukaan oli tavattavissa eräs sveitsiläinen, joka oli tekemisissä asekauppojen kanssa. Miehen tapasinkin ja huomasin hänen olevan joka suhteessa miellyttävän henkilön, jonka kanssa kernaasti oli tekemisissä. Tosin hän kyllä hyötyi sievoisesti kaupasta, mutta hän ei ainakaan koettanut ilmaista kauppoja korkeille venäläisille viranomaisille kuten Hampurin juutalaiseni. Hänen kanssaan siis järjestettiin kauppa sekä helposti että nopeasti. Hän lupasi lähettää kiväärit junalla Rotterdamiin, eräälle liikkeelle, jonka Akashin tiedonannon mukaan omisti japanilainen asiamies ja hän järjestäisi kaiken siten, ettei Hampurin juutalainen saisi mitään kiväärejä, ennen kuin toiset jo olisivat matkalla Rotterdamiin, jonne ne lähetettäisiin pikatavarana.
Pelkäsin nimittäin, että venäläinen poliisi, jolla oli haaraosastoja kaikkialla Euroopassa, alkaisi epäillä, jos kaikki suhteet Hampurin toiminimeen katkeaisivat täydelleen, ja kirjoitin sen vuoksi sinne kirjeen, jossa ilmoitin, että nyttemmin oli kaikki selvää, mutta että minun kuitenkin täytyi saada nähdä ja tarkastaa ne kiväärit, jotka ostaisin, ennenkuin kauppa lopullisesti päätettäisiin. Siksi ehdotin nyt, että tuhatkunta kivääriä lähetettäisiin malliksi. Omasta puolestani lähettäisin vekselin puolelle siitä kauppasummasta, minkä kiväärit ilmoituksen mukaan maksaisivat. Vastaus oli lähetettävä Lontooseen antamani osoitteen mukaan.
Vastaus tulikin paluupostissa ja ilmoitettiin siinä, että määräys mallilähetyksestä jo oli annettu, ja että sen korkeintaan parin viikon kuluttua piti olla nähtävänä Hampurissa. Samalla tahtoi kirjeen kirjoittaja kysyä, olinko jo tehnyt mitään päätöstä kuljetuslaivan ostamisesta. Hän pelkäsi, että ne höyrylaivat, joista hän varhemmin oli puhunut, menisivät käsistämme, ellei asiassa mitään tehtäisi.
Vastasin, että kiväärien saavuttua tulisin Hampuriin, jossa höyrylaivakauppa silloin voitiin päättää samalla kuin suuri asetilaus tehtiin. Tämähän oli kieltämättä petollista menettelyä kysymyksessä olevaa juutalaisliikettä kohtaan, mutta — hänhän oli koettanut myydä minut venäläisille. Niin kauan kuin hän uskoi, että menisin ansaan keskittivät venäläiset poliisit, agentit et hoc genus omne varmasti koko huomionsa Hampuriin, niin että saatoin rauhassa huolehtia kaupoista Lontoossa, mutta jos he kerran saisivat tietää, että heitä oli vedetty nenästä, olisi peli melkein menetetty, ellei koko aselähetys jo olisi matkalla.
Eivät mitkään omantunnonvaivat siis painaneet minua senvuoksi, eivät edes silloin kuin minä aselähetyksen jo ollessa matkalla Saksan kautta, kirjoitin Hampuriin ja kysyin miksi sovittu mallilähetys viipyi niin kauan, senhän piti aikoja sitten olla perillä. Tähän sain vastauksen, joka sisälsi joukon valheellisia anteeksipyyntöjä ja lupauksia päättyen siihen, että lähetys oli nyttemmin matkalla, hän lupasi sähköttää heti kun se oli saapunut ja kiväärit olivat nähtävissä. Että tämä oli valhetta, sen tiesin varsin hyvin, sillä sveitsiläiset sotilasviranomaiset eivät vielä olleet antaneet myöntymystään aseiden toimittamiseen.
Sillaikaa puuhasi Akashi, joka myös oli tullut Lontooseen, järjestäen kaikki kuntoon kuljetusta varten. Tehdyn suunnitelman mukaan osa aseista oli vietävä Suomeen käytettäväksi siellä niiden aseistukseen, jotka nostaisivat kapinalipun samalla kertaa, kuin levottomuus alkaisi Pietarissa. Sinne oli lähetettävä suurin osa, ja tämä oli luonnollisestikin vaikein arvoitus, sillä aseet oli toimitettava maihin eri paikkoihin, osaksi siksi, että voitaisiin sotkea asia korkeiden viranomaisten silmissä siinä tapauksessa, että he saisivat siitä vihiä ennakolta, osaksi sentähden, ettei keräämällä liian paljon väkeä yhteen paikkaan vaara uhkaisi, jolloin luvaton puuha helposti saatettiin keksiä.