Jonkun tunnin kuluttua oli jo pari miestä joutunut putkaan, ja kun kapteeni vähän myöhemmin oli saanut siitä tiedon, oli hän lunastanut heidät sieltä pois maksamalla sakot ja kun he taas olivat tulleet laivaan, oli hän pitänyt heille moraalisaarnan ja senkautta aikaansaanut sen, että miehet, jotka eivät suinkaan olleet ehtineet selvitä, olivat asettuneet vastarintaan uhaten, että jos hän vielä sekautuisi heidän yksityisasioihinsa, he löisivät häntä puukolla. Tästä johtui se vaatimaton asenne, jonka hän oli omaksunut minun saapuessani. Hän ei suinkaan aikonut antaa suomalaisten matruusien puukottaa itseään. Hän tunsi heidän maineensa siinä suhteessa varsin hyvin.

Mies pelkäsi selvästi mitä pahinta ruumiilliseen hyvinvointiinsa nähden eikä häntä millään kyetty saamaan puuttumaan uudelleen asiaan, jonkavuoksi sanoin hänelle, että pursi seuraavana aamuna sai lähteä Göteborgiin. Hän vastasi, ettei hänellä ollut mitään sitä vastaan, mutta epäili olisiko miehistö siihen valmis ja halukas. Kaksi heistä oli juuri tullut laivaan siinä määrin humalassa, että he heti olivat nukahtaneet, mutta ainakin neljä tai viisi oli vielä maissa, varmastikin juomateillä. Lupasin pitää huolta siitä, että miehistö aamulla täyttäisi velvollisuutensa ja jätin hänet mietteisiinsä.

Hieman myöhemmin, kahdentoista ja yhden välillä yöllä, saapuivat nuo neljä, useampia heitä ei ollut, kaikki niin ylenmäärin virkistyneinä, että he tuskin pysyivät jaloillaan. Kun paluu laivaan ei voinut tapahtua ilman huomattavaa meteliä, kuulin, että he olivat tulossa ja menin kannelle tavatakseni seurueen, yhä papin puvussani, kun en ollut ottanut mukaani muita vaatteita Kööpenhaminasta lyhyttä matkaani varten, kuten olin otaksunut. Tulijat saivat vastaansa käskyn olla hiljaa, ja kun he seurasivat kehoitusta, luultavasti hieman hämmästyneinä saadessaan käskyjä täysin tuntemattomalta olennolta, oli seuraava määräys mennä heti makuulle. Kaikki tapahtui luonnollisesti suomeksi.

Silloin mahtoi heille selvitä, kuka minä olin, sillä yhteisymmärryksen irvistys levisi kasvoille ja sanoen "kyllä, kyllä" lähtivät kaikki neljä kanssiinsa ja hävisivät sinne. Kaikki, paitsi yksi lämmittäjä, joka kääntyi ja lähti — niin hyvin kun taisi — kantta pitkin. Minä olin myöskin jo kääntynyt ja matkalla kansisalonkiin, kun huomasin hänet juuri kun hän oli vain parin askeleen päässä konehuoneen portaista ja pysäytin hänet kysymällä, minne hän oli matkalla ja eikö hän ollut kuullut käskyä mennä makuulle?

"Menen milloin haluan", kuului hänen vastauksensa, ja kun minä oivalsin, että kaikki enempi todistelu oli tarpeetonta, menin miehen luo, sanoin hänelle, että hän erehtyi perusteellisesti, jos hän luuli, että hän tai joku muu sai tehdä mitä tahtoi minun laivallani ja kysyin häneltä halusiko hän silmänräpäyksessä totella. "Ei", oli vastaus, minkä vuoksi minä tartuin kiinni mieheen ja viskasin hänet avatun kannen kautta konehuoneeseen. Hän putosi tasaiselle lattialle, mutisi joitakin sanoja, kääntyi kyljelleen — ja nukahti siihen.

Mutta siihen ei kapina, kuten kapteeni suvaitsi sitä nimittää, kuitenkaan vielä aivan loppunut. Seuraavana aamuna hän tuli kansisalonkiin, jossa nukuin sohvalla ja selitti olevansa voimaton saamaan muita kuin muutamia miehiä liikkeelle. Hän oli pari kertaa ravistellut heitä, mutta he eivät vastanneet eivätkä tulleet ulos kojustaan.

Saatuaan kuulla, ettei sellaisessa tapauksessa ollut muuta neuvoa kuin vetää kanaljat ulos käsivoimin, vastasi hän, että se oli menettelytapa, jota hän kyllä oli nähnyt käytettävän ja itsekin aikoinaan oli käyttänyt, mutta että hän tässä oli yksin vierasta miehistöä vastaan, joka oli tottelemattominta laatua, joten väkivalta ei saattanut tulla kysymykseen. En vastannut mitään, mutta menin kojun luo ja komensin: "joka mies kannalle", jota käskyä miehistö heti totteli, ja sen jälkeen he enempää nurisematta menivät askareihinsa.

Tällä ei kapteenin pelko kuitenkaan vielä olleet tyynnytetty. Hän uskoi, että miehistö, kun minä olisin poissa, toimeenpanisi uudelleen "kapinan" eikä ottanut kuuleviin korviinsa väitteitäni, että kapina, hänen terminologiansa mukaan, oli vain ollut juopottelun tulos eikä sitä paitsi koko miehistö ollut ottanut siihen osaa, minkä vuoksi ei ollut mitään pelättävissä. Hän ei tuntenut itseään lainkaan varmaksi, vaan teki kaikenlaisia vastaväitteitä, kunnes hän sai minut niin vimmoihini, että lupasin lähteä mukaan Göteborgiin. Vasta silloin hän oli tyytyväinen ja kiiruhti lähtöä niin paljon kuin mahdollista. Matka sujui erinomaisesti ja kuta enemmän alkoholihöyryt hälvenivät, sitä iloisemmaksi ja vähemmän taipuvaiseksi nenäkkäisyyteen kävi miehistö.

Göteborgiin saavuimme niin myöhään, että nipin napin ennätin soudattaa itseni maihin ja rientää asemalle, jonne pääsin ajoissa yöjunalla palatakseni Kööpenhaminaan. "Cecilin" matkustajien piti pysäyksen aikana tehdä huvimatka Trollhättanille, mikä tietenkin oli vain uskottava tekosyy heidän saapumiseensa ruotsalaiseen kaupunkiin, josta he sittemmin matkustivat takaisin Kööpenhaminaan. Palatessani sinne huomasin, että myös "Cysne" oli saapunut Kjögeen. Sen valeomistaja ja laivuri olivat junalla saapuneet Kööpenhaminaan ja tulivat luokseni tekemään raportin tai oikeammin synnintunnustuksen. He olivat Kielin kanavan suulla ottaneet luotsin ja sitten kanavamatkalla ravinneet häntä — itsestään eivät he puhuneet mitään — niin perusteellisesti, ettei hän kanavasta päästyä tiennyt mitään ilmansuunnista eikä reitistä, vaan ohjasi purren matalikolle mutavalliin. Kun he täydellä vauhdilla olivat ohjanneet vallille, eivät he omin voimin voineet päästä irti, vaan oli heidän turvauduttava apuun, jota antoi eräs laivaston hinaaja. Tämän laivuri oli silloin luonnollisesti päässyt selville laivamme tilasta eikä pitänyt sitä minään salaisuutena, vaan päinvastoin heti tiedoitti asiasta päälliköilleen. Poliisi otti luotsin huostaansa, mutta seurueen muut jäsenet saivat jatkaa matkaa ja olivat nyt saapuneet Kööpenhaminaan tiedoittamaan selkkauksesta ja kysymään, mitä oli tehtävä. Kielin sanomalehdet olivat luonnollisesti saaneet asiasta vihiä, ja miehemme luulivat jo Kööpenhaminassa nähneensä pari lurjusta seuraamassa heitä vanavedessä.

Siinä he eivät luultavasti olleet erehtyneetkään. Kiitos luultavasti toimeliaan Asevin, joka tiesi, että kolmen laivan oli pysähdyttävä Kööpenhaminassa saadakseen määräyksiä, oli siellä runsaasti venäläisiä nuuskijoita, jonka vuoksi tilanne oli jotensakin mutkallinen. Ainoa laivalla, joka ei ollut ottanut osaa juominkiin kanavassa oli Nylander, mutta mikäli purtta pidettiin silmällä, mikä oli enemmän kuin otaksuttavaa, olivat asianomaiset jo kiinnittäneet huomionsa häneenkin eikä hän siis voinut kuljettaa laivaa edelleen. Mietin hetken selkkausta ja päätin itse ryhtyä "Cysnen" päälliköksi, kun taas molemmat juomaveikot, jotka olivat kommelluksen aiheuttaneet, päivän mittaan saivat jatkaa hummaustaan Kööpenhaminassa, niin että kuka tahansa saattoi nähdä heidät ja sitten yöjunalla matkustaa Kristianiaan ja viedä urkkijat mukanaan. Nylander sai perämiehenä tulla "Cecilille", niin pian kuin se Göteborgista tulisi paikalleen vapaasatamassa.