Burtsevin asiakirjat.
Jonkun aikaa sen jälkeen kuin olin asettunut asumaan Tukholmaan, sain eräältä suomalaisen vastustuksen johtomieheltä kirjeen, jossa minua kehoitettiin matkustamaan Pariisiin tavatakseni Burtsevin, joka jälleen oli lähettänyt sen sisältöisiä terveisiä Helsinkiin, että paljon puhutut asiakirjat nyt olivat nähtävänä hänen luonaan, vuoden kuluttua siitä kuin niistä ensi kerran oli ollut puhe. Asia tuntui minusta jonkun verran salaperäiseltä, mutta päätin kuitenkin tehdä matkan ja lähdin. Saavuttuani Pariisiin menin heti Burtsevin luo, joka otti minut äärimmäisen kohteliaasti vastaan, mutta kuultuaan asian, jonka vuoksi olin tullut sinne, valitti, että uusi lykkäys vielä oli välttämätön ennen kuin hän saattoi näyttää kysymyksessä olevat asiakirjat. Parin päivän kuluttua hän kuitenkin toivoi kaiken olevan kunnossa, niin että saisin perehtyä niiden todella mielenkiintoiseen ja tärkeään sisältöön. Hän oli saanut ne Menshikovin, ohranan suomalaisen osaston entisen päällikön välityksellä.
Kysyttyäni ilmoitti Burtsev ettei Menshikov asunut Pariisissa, vaan jossain Etelä-Ranskassa, jossa hän harjoitti jonkinlaista kirjallista toimintaa. Hän, Burtsev, tiesi ylimalkaan varsin vähän hänestä, kun he eivät enää olleet missään yhteydessä. Tähän sain tällä kertaa tyytyä, niin laiha kun käyntini tulos olikin. Burtsev kysyi kuitenkin missä asuin sen varalta, että hänellä olisi jotain ilmoitettavaa ja siihen päättyi käyntini.
Mutta jo seuraavana päivänä saapui hotelliini eräs olio, joka ilmoitti olevansa Burtsevin lähettämä: Mies, joka sanoi olevansa nimeltään Silber, oli hyvin suulas, puheli laveasti Burtsevin toiminnan ennenkuulumattomista vaikeuksista ja niistä suurista kuluista, jotka siitä johtuivat. Niinpä esim. ne asiakirjat, joitten vuoksi minä olin tullut Pariisiin, olivat maksaneet kokonaista 20,000 frangia, summa, jota Burtsevin oli ollut vaikea luovuttaa, kun hänen aikakauslehtensä, jossa paljastukset tehtiin, tuotti runsaasti kaikenlaisia menoja.
Siinä oli siis asian kipeä kohta! Burtsev ei ollut luopunut alkuperäisestä aikomuksestaan asiakirjojen avulla saada rahoja, kokonaista 20,000 frangia. Niin pitkälle oli kaikki selvää, mutta lisäksi vaadittiin vielä, että minä antaisin puijata itseni kauppaan, ja siihen osoitin olevani hyvin vähän halukas. Vastasin sen vuoksi varsin hyvin oivaltavani, että sekä vaikeudet että kulut Burtsevin toiminnassa olivat hyvin suuret, mutta etten toistaiseksi voinut sille mitään, vaan aioin odottaa ja antaa hänelle tiedon koska kauppa voitiin päättää. Tähän tuntui herra Silber olevan melko tyytyväinen — hänhän oli suorittanut tehtävänsä — ja sanoi jäähyväiset ilmaisten toivovansa vielä saada tavata minut. Mietin hetken asiaa ja päätin, jos mahdollista, ryhtyä yhteyteen Menshikovin itsensä kanssa häneltä saadakseni ainakin aavistuksen asiakirjojen sisällyksestä, ennenkuin ryhdyin mihinkään muuhun. Sitä varten menin erään venäläisen luo, jonka vanhastaan tunsin ja esitin hänelle koko jutun. Hän sanoi ettei hän tiennyt mitään Menshikovista, mutta että hän kyllä tunsi erään Pariisissa oleskelevan sanomalehtikirjeenvaihtajan, joka oli yhteydessä hänen kanssaan ja lupasi toimittaa minut kysymyksessä olevan kirjeenvaihtajan pariin. Jo seuraavana päivänä hän täytti lupauksensa, mutta kirjeenvaihtajalla ei, ikävä kyllä, ollut selkoa Menshikovista, jonka kanssa hänellä ei puoleen vuoteen ollut mitään tekemistä. Hän antoi kuitenkin erään toisen Bakai-nimisen miehen osoitteen, joka niinikään, oli ent. ohranan virkamies ja oli Menshikovin läheinen tuttava. Bakai asui Pariisin äärimmäisellä syrjäseudulla, Montparnassen ratapihan takana, erään pienen kadun varrella, jota ei voinut kulkea minkäänlaisilla ajoneuvoilla. Mutta suuren vaivan jälkeen päästyäni perille ja tavattuani miehen kotona havaitsin, että hän oli hyvin älykäs ja hyväntahtoinen henkilö, joka oltuaan ohranan palveluksessa osastopäällikkönä Puolassa oli kääntynyt sitä vastaan, saatu kiinni ja ilman muuta lähetetty itäiseen Siperiaan. Sieltä hän oli paennut ja onnistunut pääsemään Pariisiin, jossa hän nyt askarteli tuottaakseen entisille suosijoilleen ja ystävilleen niin paljon haittaa kuin mahdollista.
Esitin itseni ja kysyin, oliko hänellä aavistustakaan siitä, missä Menshikov siihen aikaan oleskeli. Bakai valitti, etten ollut tullut päivää aikaisemmin, jolloin olisin voinut saada tavata kysymäni henkilön. "Hän matkusti tänä aamuna Bordeaux'hon", ilmoitti hän, "mutta jos teillä on aikaa odottaa, palaa hän varmasti parin päivän kuluttua. Minä sähkötän hänelle heti, että te olette täällä ja haluatte tavata hänet — tiedän, että hän odotteli jotain suomalaista tänne ja siirsi matkaansa päivästä päivään, että saisi tavata hänet. Sitä paitsi hän matkusti huolehtiakseen muutostaan, hän on asunut Bordeaux'ssa, mutta aikoo nyt asettua Pariisiin."
"Onko Burtsev selvillä kaikesta tästä?" kysyin minä edelleen. Epäilyni kuuluisaa paljastajaa vastaan alkoivat saada yhä selvemmän muodon.
"Onpa kyllä", vastasi Bakai. "Hänhän on lukemattomia kertoja koettanut saada Menshikovin paperit käsiinsä, viimeksi pari päivää sitten, mutta on aina epäonnistunut. Menshikov on vain hänelle kertonut mitä ne sisältävät. Miksi sitä kysytte?"
Vastaukseksi kerroin hänelle koko jutun — hän irvisti ymmärtävästi — ja lisäsin, että vielä kaksi päivää varhemmin titulus Silber oli ollut luonani ja silloin antanut ymmärtää, että kyllä voisin saada tutustua kysymyksessä oleviin papereihin, mutta että huvi maksaisi minulle 20,000 frangia.
Nyt nauroi haastateltavani aika tavalla. "Se on niin Burtsevin tapaista", sanoi hän, "ei siinä kyllin, että hän on rahapulassa, siinä hän on aina, kun ei hänellä ole vähintäkään käsitystä ekonomiasta, mutta koettaa myydä papereita, jotka ovat toisen omaisuutta ja joita hänellä ei edes ole hallussaan, se on kuitenkin liian paksua. Saamme nähdä mitä Menshikov sanoo, kun hän tulee, minä sähkötän hänelle heti teidän täälläolostanne."