Mutta juuri tämän täytyi antaa meille suomalaisille parhaat mahdolliset toiveet ottaa aikanaan kohtalomme omiin käsiimme. Mehän olimme ainoa kansa valtaisen maailmanvallan piirissä, joka omasi todellisen lakiin ja oikeuteen perustuvan yhteiskuntajärjestyksen, kun taas Venäjällä laki oli käsite, joka vain ylen vähäisessä määrässä erosi hallinnollisten käskyjen käsitteestä. Meidän oli siis mitä kärsivällisimmin odotettava, kunnes koittaisi hetki, jolloin tsaarivalta lopultakin luhistuisi.
Sen vuoksi olin minäkin aluksi melko epäilevä jääkäriliikkeeseen nähden. Olinhan epätietoinen kaikesta mikä koski tätä liikettä, paitsi siitä tosiasiasta, että muutamat huimapäiset nuorukaiset olivat lähteneet Saksaan siellä taistellakseen perivihollista vastaan. Vähitellen kuitenkin pääsin selville liikettä koskevista asioista ja seikoista, joilla ei lainkaan ollut sellaista uhkapelin leimaa kuin olin kuvitellut, vaan päinvastoin perustuivat harkittuun suunnitelmaan ja olivat saaneet laajuuden, josta minulla ei ollut ollut aavistustakaan. Ei ollut kyseessä kourallinen enemmän tai vähemmän seikkailevaa väkeä, vaan todella kokonaista pari tuhatta nuorukaista kaikista eri yhteiskuntaluokista, jotka olivat lähteneet matkaan rinnassaan sama halu saada taistella sortajaa vastaan, jota minä ja monet minun kerallani olivat aikaisemmin tunteneet. Niin, itse asiassa yhä edelleen tunsivat, sillä tarkoin katsoen oli vain tietoisuus siitä, että vuosien kuluessa olin käynyt liian vanhaksi ja raihnaiseksi, pidättänyt minua itse heittäytymästä seikkailuun.
Mutta sen vuoksi en jäänytkään pitkäksi aikaa toimettomaksi. Eräs ent. saksalainen meriupseeri, joka korkeimman sodanjohdon toimesta oli saapunut Ruotsiin, oli joltain kuullut minusta ja yrityksistäni entisinä aikoina ja tuli tapaamaan minua kysyäkseen olinko vielä halukas auttamaan tarpeellisissa kohdin. Hän oli saanut tehtäväkseen ottaa selville ja niin paljon kuin mahdollista vastustaa Venäjän aikeita Ruotsissa, minkä maan kautta kaikki yhteys muun maailman kanssa tapahtui. Olin luonnollisesti valmis tekemään mitä voin niin houkuttelevan tarkoituksen hyväksi ja sainkin pian tilaisuuden tehdä Saksan asialle eräitä palveluksia, jotka, vaikkakin itsessään hyvin vähäpätöisiä merkitykseltään, kuitenkin tuottivat minulle tyydytyksen kantaa korteni, vaikka mitätönkin, kekoon.
Tehtävänäni oli varsinaisesti puhutella henkilöitä, jotka erilaisissa tiedustelutoimissa matkustivat sinne tänne seuduille, jonne saksalaiset eivät kernaasti voineet mennä, kuten Hollantiin, Norjaan, vieläpä Arkangeliinkin. Kaikki suorittivat tehtävänsä onnellisesti ja palasivat Tukholmaan välttyen kaikista selkkauksista, kuten vangitsemisista, kuulusteluista tai senkaltaisista. Tällä välin kului ensimmäinen sotatalvi saksalaisten herkeämättä lähetellessä voitonsanomiaan. Heidän armeijansa tunkeutuivat pysähtymättä eteenpäin sekä itä- että länsirintamalla. Ainoastaan yksi peräytyminen oli sattunut, kun heidät Marnen luona pakotettiin luopumaan etenemisestään Pariisia kohti ja vetäytymään takaisinkin lyhyehkön matkan, mutta sen merkitystä ei pidetty suurenakaan verrattuna suureen menestykseen muilla rintamilla, Masurin järvillä, Puolassa, Belgiassa j.n.e. Tällä välin oli kuitenkin jokaiselle käynyt yhä selvemmäksi, että toiveet sodan pikaisesta loppumisesta olivat tuomitut pettymään. Englanti eittämättömästi piti yllä muiden ententemaiden rohkeutta ja sodanhalua, joka useilla tahoilla ilman tätä englantilaista selkänojaa olisi ollut melkein mennyttä kalua.
Sillaikaa oli kaikkien näiden maailmanhistoriallisten tapahtumien aikana ollut käynnissä yhtä uupumaton kuin taitava työ niiden nuorten suomalaisten hyväksi, jotka olivat tulleet Saksaan, erittäin joustavan ja tehtävään soveliaan varatuomari Wetterhoffin johdolla, erään suomalaisen, josta oli tullut Saksan alamainen, mutta joka ei koskaan ollut herennyt ottamasta osaa maansa asioihin ja vaikuttamasta sen hyväksi. Häntä yksinomaan oli kiittäminen siitä, ettei alkuperäistä "pfadfinder" (partiolais-) joukkoa hajoitettu, sen jälkeen kuin ensimmäinen neljän kuukauden kurssi oli suoritettu, ja hänen taitavuuttaan neuvotteluissa Saksan hallituksen luottamusmiesten kanssa on niinikään kiittäminen siitä, että joukkue laajennettiin 27:ksi jääkäripataljoonaksi, joka sai kasvatuksen saksalaisten upseerien johdolla, kasvatuksen, joka perusteellisuudessa etsinee vertojaan.
Minä en tuntenut Wetterhoffia, en ollut edes kuullut puhuttavan hänestä ennenkuin Tukholmassa suomalaisen jääkäriliikkeen yhteydessä. Minulla ei siis ollut minkäänlaisia ennakkoajatuksia hänen persoonastaan, kun uutena vuonna 1917 saavuin Berliiniin ja tutustuin häneen sekä sain kuulla jääkäripataljoonasta, niistä vaikeuksista, joita vastaan Wetterhoffin oli täytynyt taistella saadakseen sen aikaan ja niistä vaikutusvaltaisista henkilöistä, joitten kanssa hän oli neuvotellut ja joissa oli saanut vireille harrastusta Suomen asiaa kohtaan. Tätä kaikkea ei suinkaan kertonut Wetterhoff itse, vaan toiset, etupäässä suomalaiset, jotka olivat olleet asiassa osallisina. Käyntini Lockstädter-leirillä hieman sen jälkeen varmensi monin tavoin vaikutelmaani Wetterhoffin hyödyllisyydestä yritykselle ja sen kautta yleensä koko Suomen asialle.
Sen vuoksi ajattelin melkoisen harmistuneena parooni Bonsdorffin puuhaa saada Wetterhoff syrjään sen toimiston johdosta, jonka hän oli järjestänyt Berliiniin ja johon melkein kaikki työ Suomen etujen hyväksi oli keskitetty. Menin siis heti palattuani Tukholmaan Bonsdorffin luo, selostin hänelle mitä olin nähnyt ja kokenut Berliinissä ja lopetin kehoittamalla häntä luopumaan vastenmielisyydestään Wetterhoffia kohtaan ja sen sijaan käyttämään hyväkseen häntä ja hänen suhteitaan, jotka todella olivat hyvin laajat ja ulottuivat kaikenlaisiin vaikutusvaltaisiin piireihin Berliinissä. "Olkoon vastenmielisyytesi miestä kohtaan miten oikeutettu tai hyvin perusteltu tahansa", lopetin esitykseni, "niin olisi joka tapauksessa parasta itse asialle, jos ainakin haluaisit jättää sen sopivampaan aikaan."
"Vai niin, sinäkin olet antanut Wetterhoffin kerskumisen ja loruilun omista, joskaan ei olemattomista, niin kuitenkin jotakuinkin arvottomista suhteistaan valtavasti vaikuttaa itseesi!" alkoi parooni. "Salli minun sanoa sinulle, etten usko niihin sen enempää kuin uskon tietoihin kaikesta siitä arvokkaasta työstä, jonka Wetterhoff muka on suorittanut asiamme hyväksi. Ei, kuta ennemmin hän joutuu pois, sitä parempi."
Oivaltaen, ettei tässä ollut järkisyillä mitään tehtävissä annoin puheen siitä päättyä ja poistuin muutamia tyhjänsanovia lauseparsia sanottuani. Itse ottamani tehtävä koettaa aikaansaada sovinto tai ainakin toistaiseksi aselepo oli siis epäonnistunut, mutta lohdutin itseäni sillä, että Wetterhoff joka tapauksessa kykenisi pitämään vastustajansa aisoissa, tietämätön kun olin niistä voimista, joita tämän vastustajan jo oli onnistunut saada liikkeelle saavuttaakseen päämääränsä: Wetterhoffin poistamisen.
Jonkun ajan kuluttua sen jälkeen saapui velivainajani Tukholmaan koettamaan saada jotain selvyyttä sen delegatsioonin sekaviin oloihin, joka siellä käsitteli Suomen asioita ja erityisesti kaikkea mikä koski jääkäripataljoonaa, joka jonkun aikaa sitten oli jättänyt Lockstädterleirin ja lähtenyt rintamalle itään. Hänen ponnistelujensa palkka oli kuitenkin varsin mitätön, kun sitä ainoata toimenpidettä, joka olisi voinut tuottaa perinpohjaisen parannuksen epäkohtiin, ei vielä pidetty tarpeellisena. Bonsdorff jäi edelleenkin valtuuskunnan puheenjohtajaksi ja jatkoi edelleen taisteluaan Berliinin toimistoa ja sen päällikköä, Wetterhoffia, vastaan.