Ranskassa sai adressitoiminta erinomaisen asianajajan Edelfeltistä, joka ponnisti kaikkensa yrityksen hyväksi ja tunnettu kun oli taiteellisissa, kirjallisissa ja tieteellisissä piireissä hän saattoi vaikeuksitta herättää harrastusta asiaan mitä erilaisimmissa leireissä. Hän ei kohdannut mitään vastuksia varata asiamme puolelle loistavimmat ja etevimmät nimet, jotka Ranska omisti eri aloilla. Ja sen lisäksi tunnettu senaattori Trarieux, joka rohkeasti oli asettunut Zolan rinnalle katkerassa oikeustaistelussa, Dreyfus-jutussa Ranskan korkeimpia sotilasviranomaisia vastaan, oli luvannut liittyä tulevaan lähetystöön, josta hän, kuten sittemmin osoittautui, liian suurella optimismilla odotti mitä parhaita tuloksia Suomen asialle.
Belgiassa, jonne matkustin Pariisista, kävi yhtä hyvin. Jokainen, jota puhuteltiin, osoitti suurinta ymmärtämystä asiaa kohtaan ja oli hyvin halukas allekirjoittamaan adressin. Muutamat brysseliläiset suostuivat heti puhuttelemaan eräitä soveliaita henkilöitä, niin että pian saatoin matkustaa edelleen. Kaikkialla ajatus että aikamme kulttuurin edustajat vetoaisivat monarkkiin pienen rauhallisen kulttuurikansan puolesta vaikutti uutuudellaan ja sitä pidettiin yrityksen arvoisena. Ja kaikkialla vähän toivottiin että tämä monarkki, joka oli osoittanut niin lämmintä harrastusta rauhalliselle yhteisymmärrykselle maailmassa, että oli kutsunut kaikki suurvallat ja muitakin neuvottelemaan yleisestä aseistariisumisesta, antaisi arvoa senkaltaiselle yritykselle ja kuulisi lausutut toivomukset. Saksa, Englanti, Ranska, Hollanti, Belgia ja Italia olivat siis periaatteessa selvät ja niihin voitiin varmuudella luottaa. Jäljellä oli vain Skandinaavian maat ja Itävalta-Unkari. Lontoosta oli kirjoitettu asianomaisille Helsinkiin, jossa nyttemmin oli taivuttu yritykseen, joskin osoitettiin verrattain suurta hitautta sopivien henkilöiden lähettämisessä Wieniin, mahdollisesti Budapestiin. Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta pitäisin minä huolen. Kaikkialla oli asia jo mahdollisimman hyvissä käsissä. Allekirjoitusten keräys oli jo alkanut, kun eri maissa oli sovittu adressien sanamuodosta ja kaikkialle oli Englannista hankittu pergamentti jaettu sekä itse adressitekstiä että allekirjoituksia varten. Berliinissä huolehti nyttemmin professori Pipping allekirjoitusten keräämisestä, Lontoossa ja yleensä Englannissa kuten jo mainittiin professori, Reuter, Pariisissa ja muualla Ranskassa Edelfelt erään paikallisen komitean kera, Hollannissa eri yliopistojen rehtorit erään hollantilaisen, Lontoossa asuvan, Tiedeman-nimisen sanomalehtikirjeenvaihtajan avustuksella, joka täydelleen oli antautunut yrityksen käytettäväksi ja joka myös avusti Belgiassa tuntien lämmintä harrastusta yritystä kuten yleensä Suomen asiaa kohtaan. Italiaan oli professori Westermarck matkustanut ja hänen onnistui saada asiaan innostumaan m.m. professori Brusa, silloinen "kansainvälisen oikeuden laitoksen" puheenjohtaja, joka selitti olevansa halukas kansainvälisen lähetystön jäsenenä matkustamaan Pietariin.
Tanskassa samoin asia sujui melkein itsestään. Saatuaan tiedon suunnitelmasta ottivat kaikista aatteellisista harrastuksista, aivan erikoisesti mikäli ne koskivat Suomea, aina syvästi innostunut Ivar Berendsen ja ihanteellismielinen, lämminsydämminen tohtori Norman-Hansen hoitaakseen kaikki yksityisseikat, niin että minä jo muutamien päivien kuluttua saatoin jatkaa matkaani Tukholmaan.
Ruotsissa kävi kaikki myös toiveiden mukaisesti, kaikkien yksimielisesti hyväksyessä suunnitelman ja ottaessa siihen yleisesti osaa. Tunnettu Suomi-ystävä, tirehtööri Sven Palme sai muutamissa päivissä kokoon komitean tunnetuista, etevistä miehistä, vapaaherra Nordenskiöld etunenässä ja tämä komitea vuorostaan puhutteli kaikkia, jotka saattoivat tulla kysymykseen ruotsalaista adressia allekirjoitettaessa. Tietääkseni ei mistään tullut kieltävää vastausta. Vapaaherra Nordenskiöld suostui joidenkin neuvottelujen jälkeen esiintymään kansainvälisen lähetystön puheenjohtajana. Norjaan matkusti tilapäisesti Tukholmassa oleskeleva suomalainen, maisteri F. von Wright ja hän sai siellä osakseen yleistä ymmärrystä ja yhtä yleistä tukea. Kristianian yliopiston professori Brögger suostui edustamaan Norjaa lähetystössä, joka oli käyvä kaikkien venäläisten itsevaltiaan luona.
Syynä siihen, etten itse matkustanut Kristianiaan, oli se, että minun oli pakko poiketa Helsinkiin tutustuttaakseni siellä olevia johtajia, jotka eivät vielä tuntuneet niinkään innostuneilta, asian kaikkiin yksityiskohtiin sellaisina kuin ne silloin olivat. Kun olin saanut tilaisuuden tehdä selkoa yrityksestä, miten se siihen mennessä oli edistynyt ja erikoisesti siitä myötätunnosta, jota sille kaikkialla oli osoitettu, olivat kaikki kuin tulta ja leimauksia, kaikki paitsi senaattori Mechelin, joka edelleenkin pysyttäytyi pidättyväisenä, lausumatta kuitenkaan mitään vetoa aiheen suhteen. Tohtori Yrjö Wichmann lähetettiin heti Budapestiin ja minä palasin parin päivän kuluttua Tukholmaan, jonne myös professori Söderhjelm lyhyen ajan perästä saapui ollakseen apuna valmistuksissa, jotka nyt lähestyivät polttopistettään.
Lähetystöön oli myöskin liittynyt kuuluisa englantilainen valtio-oikeusoppinut, professori J. Westlake, mutta kun hänen oli mahdotonta poistua Lontoosta muiden matkustaessa, merkittiin hänet "poissa olevaksi jäseneksi" sillä aika ei enää sallinut kääntymistä kenenkään muun puoleen, jonka nimellä olisi ollut lähimainkaan yhtä hyvä kaiku maailmassa kuin professori Westlakella. Loppumattoman sähkösanomavaihdon jälkeen olivat eri adressit vihdoinkin koottuina Tukholmaan, jossa pergamenttilehdet allekirjoituksineen valokuvattiin, ja eriasuiset johdantolehdet, jotka sisälsivät adressin eri maiden kielellä, kopioitiin faksimile-painosta varten, joka aikanaan aiottiin painaa ja julkaista. Vihdoin olivat kaikki valmistelut päätetyt ja edustajat matkalla. Trarieux, Van der Vlugt ja Brusa matkustivat junalla maitse halki Euroopan, Nordenskiöld, Brögger ja Norman-Hansen laivalla Tukholmasta Pietariin, jossa kaikkien piti tavata Hotel d'Europe'ssa. Minä olin pari päivää aikaisemmin matkustanut Helsinkiin jättääkseni raportin valmistelujen päättymisestä komitealle, jonka puheenjohtaja oli kuten jo mainittu senaattori Mechelin. Hän ei kuitenkaan aikonut odottaa asian ratkaisua, sillä hän oli päättänyt terveytensä vuoksi matkustaa Gasteiniin eikä katsonut voivansa siirtää matkaansa edes muutamiksi päiviksi. Mutta kun höyrylaiva mukanaan Skandinaavian edustajat saapui Helsinkiin oli senaattori vielä siellä ja tapasi ainakin Nordenskiöldin sinä aikana, jonka laiva viipyi satamassa. Parin päivän kuluttua matkustin minä Pietariin vapauttaakseni vapaaherra von Willebrandin joka oli matkustanut sinne edustajien kera, mutta ilmoittanut ettei hänellä ollut aikaa jäädä sinne pitemmäksi ajaksi.
Ja veikin aikaa saada selkoa mahdollisuuksista päästä audienssille H. M. Venäjän tsaarin luo. Toinen ministeri lähetti lähetystön sinne, toinen tänne. Kukaan ei tahtonut suorastaan kieltäytyä anomasta audienssia, jota pyysivät edustajat yhdestätoista Euroopan maasta, mutta vielä vähemmän halusi kukaan asettua lähetystön etunenään ottamalla ajaakseen sen asiaa. Scylla ja Charybdis! Toisella puolen Euroopan valistunut opiniooni, toisella puolen aitovenäläinen salakähmäisyys joka johti taistelua Suomea vastaan ja kyllä tiesi kärventää kenen tahansa joka vain esiintyi meidän hyväksemme ja joka siihen aikaan Pobedonostsev etunenässä oli kaikkivaltias Venäjällä. Sen vuoksi osoitti hoviministeri, parooni Freedericsz, jota ensiksi oli pyydetty välittämään audienssia, lähetystön sisäministeri Goremykinin luo. Tämä sanoi kuitenkin, ettei hän voinut tehdä mitään asialle, joka kyllä oikeastaan kuului hoviministerille, minkä vuoksi hän palautti lähetystön tämän luo. Tällä kertaa hän piti palatsikomendantin soveliaimpana välittämään audienssin.
"Ceci est plus que ridicule, c'est indigne!" huudahti Trarieux katkerana kun kaksi edustajista, joista toinen oli Nordenskiöld, oli palannut hotelliin toisen turhan matkan jälkeen hoviministerin luo. Tämä ei kuitenkaan ollut voinut salata hämmästystään, että jotain sentapaista kuin adressit kulttuurimaailmasta oli voitu saada aikaan niin suuressa hiljaisuudessa, ettei hallitus tiennyt niistä mitään. "Kuinka on mahdollista etteivät meidän diplomaattimme ole tiedoittaneet mitään tällaisesta asiasta?" sanoi hän, "onhan tarvittu suuri koneisto sen käyntiin saattamisessa — adresseja yhdestätoista Euroopan maasta ja melkein kaikkien tunnettujen henkilöiden allekirjoittamat!" Se imponeerasi nähtävästi, ja hän osoitti sen pettämättömästi pyytämällä saada aivan yksityisesti tutustua adressiin, pyyntö johon myönnyttiinkin ja joka aiheutti yhä uutta hämmästelyä kaikkien allekirjoittajien suhteen. "Tästähän puuttuu tuskin ainoatakaan kuuluisaa nimeä", sanoi hän silmäiltyään adressia. Mutta muuta hän ei sanonut voivansa tehdä kuin neuvoa meidät palatsikomendantin luo.
Vielä samana päivänä yritettiin päästä tapaamaan palatsikomendanttia, mutta hän oli saavuttamattomissa — pysytteli todennäköisesti piilossa — ja vähän myöhemmin kutsui sisäministeri koko lähetystön seuraavan päivän iltapäivällä juomaan teetä hänen huvilassaan saaristossa. Kutsu otettiin vastaan, sillä kaikki arvasivat, että lopullinen selko audienssikysymyksessä saataisiin vihdoinkin ja kaikki olivat kyllin sangviinisia toivoakseen myönteistä vastausta.
Sillä välin olin minä kuitenkin seuraavan päivän, teekutsupäivän aamuna lähtenyt Tsarskoje Seloon, jossa tsaari ja hovi tilapäisesti oleskeli, koettaakseni erään englantilaisen, mr. Heathin, kautta, jonka tunsin lapsuudesta saakka, tehdä mitä tehtävissä oli, kuten sanotaan yksityisteitä. Hän oli ollut sekä silloisen tsaarin että hänen isänsä, Aleksanteri III:nnen englantilainen kotiopettaja ja oli edelleen erinomaisen hyvissä kirjoissa hovissa, missä hän tuli ja meni melkein mielensä mukaan. Asia kiinnitti erikoisesti hänen mieltään ja hän tarkasteli suurella tarkkaavaisuudella allekirjoituksia painetussa jäljennöksessä, jonka olin ottanut mukaani. Lopulta hän pyysi minua odottamaan hänen lähtiessään linnaan, missä hän aikoi käydä leskikeisarinna Dagmarin luona puhuakseen hänen kanssaan audienssista. Adressijäljennöksen hän otti mukaansa.