Ainoa, jonka he näkivät, oli kuitenkin Norman-Hansen, joka tuli vaunusta ja esitettiin usealle läsnäolevalle, mutta joka lähinnä vaikutti ujolta sen huomion vuoksi, jonka hän herätti. Kymmenen minuutin kuluttua juna kuitenkin jatkoi matkaa ja me pääsimme lepoon. Mutta se ei ollut erittäin pitkä. Riihimäellä olimme valveilla ja pukeutuneina kuten muutkin lähetystön jäsenet. Kun juna höyrysi laiturin eteen, oli tämä täynnä väkeä, joukossa paikkakunnan laulukuoro, joka tervehti pitkämatkaisia vieraita Maammelaululla ja sen jälkeen viritti laulun "Sävel, sä huojenna huoliani" — — —

Ulkomaalaiset olivat tavattomasti ihmeissään. Kello ei vielä ollut kahdeksaa aamulla, sähkösanoma heidän matkapäätöksensä muuttumisesta oli lähetetty edellisenä iltana yhdeksän tienoilla, itse he olivat matkustaneet Pietarista jälkeen klo 10. Ja täällä sisämaassa, monen tunnin matkan päässä Helsingistä oli suuri ihmisjoukko kokoontunut kunnioittamaan heitä. Yllätys oli heille suorastaan valtaava, niin ettei ole paljonkaan puhumista siitä aikaisesta aamiaisesta, jolle he olivat aikoneet varustautua ja kun Nordenskiöld kyyneleet silmissä tulkitsi jälkimmäisen laulun ajatusta Trarieux'lle ja Brusalle eivät heidänkään silmistään olleet kyyneleet kaukana.

Riihimäeltä aina Helsinkiin asti oli joka asemalle kokoontunut väkeä lähistöltä. Kaikki tahtoivat läsnäolollaan vakuuttaa kiitollisuuttaan niitä kohtaan, jotka olivat ajaneet Suomen asiaa. Ja kun juna lopultakin saapui Helsinkiin, oli koko pitkä laituri täyteen ahdettu ihmisiä, jotka seisoivat pää pään vieressä aina kauas rautatientorille saakka ja kunnioittavasti tervehtivät, kun edustajat tulivat näkyville. Vastaanottokomitea oli muodostettu, se oli asemalla junan saapuessa ja esitti lähetystön jäsenille kutsun tulla nauttimaan välipalaa sekä otti heidät huostaansa vieden heidät hotelliinsa. Välipala syötiin Kaivohuoneen suurella kuistilla, joka oli tungokseen saakka täynnä Helsingin huomattavimpia henkilöitä alalta tai toiselta. Juhlapuheen piti professori C. G. Estlander, joka oli huvilalleen saanut edellisenä yönä tiedon lähetystön tulosta ja aamulla hän oli tullut kaupunkiin. Trarieux vastasi kohottaen maljan monarkille, hän sanoi tilaisuuden sitä vaativan, mutta hän teki sen niin lyhykäisin sanoin, että selvästi tajusi hänen täyttävän minkä piti julkisena velvollisuutenaan. Puheen, joka teki suurimman vaikutuksen, piti Van der Vlugt. Hän rinnasti toisiinsa oman kansansa hollantilaisten vapaustaistelun monta sataa vuotta sitten ja meidän, suomalaisten vasta alkaneen. Hän vertasi silloista aikaa nykyiseen, niitä aseita, joita silloin käytettiin taistelussa näennäisesti ylivoimaista vihollista vastaan, niihin, joihin meidän päivinämme luotettiin ja lopetti vakuuttamalla, että olivatpa miten ylpeitä tahansa hänen maanmiehensä esi-isiensä teoista, tulevat aivan varmaan meidän päiviemme vapaus- ja oikeustaistelijani jälkeläiset olemaan yhtä ylpeitä heidän teoistaan. Ja mitä nyt eläviin tulee, hän sanoi lopuksi, on heidän kaikissa koetuksissa, joita taistelu tuottaa, muistettava, että parempi kuin omistaa esi-isiä, jotka ovat suorittaneet suuria tekoja, on olla esi-isiä, joihin tulevat sukupolvet voivat katseensa kohottaa.

Saman päivän iltapäivällä jatkoivat edustajat matkaansa Turkuun, josta he "Borella" matkustivat edelleen Tukholmaan, joka oli heidän yhteisen matkansa päätepiste. Kaikkialla oli kansaa keräytynyt saadakseen ohimennen nähdä vilauksen matkustajista. Seuduilla, missä laulukuoroja oli olemassa, olivat ne asemalla, jos juna pysähtyi vaikka vain pari minuuttia ja kaikilla asemilla poikkeuksetta, ylikäytävillä ja pysäkeillä, missä juna jossain määrin hiljensi vauhtia, seisoi suuria ihmisjoukkoja toivossa nähdä joku edustajista edes silmänräpäyksen ajan. Koko matka oli riemukulkua, joka saavutti huippukohtansa Turussa, missä suunnattomat joukot olivat kokoontuneet joen rannalle ja kaikki, jotka vain voivat saada veneen, seurasivat höyrylaivaa merelle.

Adressit uskottiin professori Van der Vlugtille, joka aikanaan talletti ne Haagin valtiokirjastoon, jossa ne saivat varman turvapaikan, sillä ei pidetty täysin varmana säilyttää niitä Helsingissä. Siellä ne ovat vieläkin, mutta nyt on kai aika noutaa ne sieltä ja tallettaa ne Helsingin valtioarkistoon.

II.

Kaksi laajakantoista suunnitelmaa, joista toinen surmattiin, toinen riutui tautikuolemaan.

Jo Pietarissa olin viimeisenä aamuna, kun oli käynyt jotensakin selväksi, ettei lähetystö pääsisi tsaarin luo, keskustelussa Trarieux'n kanssa esittänyt sen ajatuksen, että asiaa kenties voitaisiin edelleen ajaa, esim. kutsumalla kokoon jury Euroopan valtio-oppineista ja esittämällä heille sekä meidän että Venäjän näkökannat Suomen oikeuskysymyksessä. Kirjallisuutta oli riittävästi ja sitä mitä ei ollut jo käännettynä yleisimmille kulttuurikielille, sen saisimme helposti käännetyksi. Miten hän suhtautui sellaiseen aikeeseen? Trarieux astui pari kertaa edestakaisin huoneessa miettien asiaa. Sitten kääntyi hän minun puoleeni: "Savez vous que vous avez là l'idée d'un siècle?" sanoi hän. "Si vous autres Finlandais faites cela, il n'ya pas un savant en Europe, digne du nom, qui ne fera pas avec joie part du jury, que vous allez convoquer."

Seurasi joukko kysymyksiä, milloin käännökset voisivat olla tehdyt, millä varoilla asia pantaisiin käyntiin ja lopuksi olinko puhunut muiden lähetystön jäsenten kanssa. Vastatessani että hän oli ensimmäinen, joka oli saanut kuulla mietteistäni, hän kehoitti minua viipymättä puhumaan asiasta toisillekin, minkä vielä samana aamupäivänä teinkin.

Uusi ajatus miellytti kaikkia erikoisesti. Ainoa, joka näytti jossain määrin epäröivältä, oli Nordenskiöld, joka arveli että senkaltainen yritys, jonka hän periaatteessa kaikin puolin hyväksyi, tulisi maksamaan koko joukon rahaa ja kysyi, mistä ne otettaisiin. Sen sijaan että olisin suoraan vastannut kysymykseen, kerroin miten me yksityisen keräyksen kautta tuskin vuorokautta pitemmässä ajassa olimme saaneet kokoon riittävän ja enemmän kuin riittävän määrän lähettääksemme koko suuren lähetystön joukkoadresseineen Nizzaan, jos tsaari kuten oli kuulunut olisi lähtenyt sinne. Rahavarat eivät tulisi loppumaan, siitä saattoi hän olla varma. Jos vaadittiin, otin minä vuorokauden kuluessa hankkiakseni riittävän takuumäärän.