Rauhoituttuaan tässä suhteessa Nordenskiöld tuli hyvin innokkaaksi ja selitti olevansa valmis tekemään kaikki mitä voi asian hyväksi. Van der Vlugt oli kuin tuli ja leimaus ja suostui ensimmäisen merkin saatuaan puhumaan Hollannin hallituksen asianomaisten jäsenten kanssa saadakseen tulevan juryn kutsutuksi kokoon Haagiin, rauhankonferenssin kaupunkiin, ja hän oli täysin varma, että hän onnistuisi. Brusa, joka oli Institut de Droit internationalen puheenjohtaja, asettui täydelleen asian palvelukseen ja Brögger, ollen itse geologi ei sanonut voivansa tehdä muuta asian hyväksi kuin matkustaa, jos me häntä tarvitsimme. Hänellä oli ystäviä ja tuttavia melkein kaikissa Euroopan yliopistoissa ja hän saattoi saada useitakin innostumaan yritykseen. Kaikki selittivät olevansa valmiit tekemään näkyvän aloitteen asiassa, jos suomalaiset syystä tai toisesta eivät itse sitä halunneet tehdä.
Niin pitkälle oli kaikki järjestetty ja lähetystö matkusti samana iltana Helsinkiin, missä jäsenille toimeenpanojen juhlallisuuksien aikana ei ollut tilaisuutta järjestää asiaa edelleen. Mutta kun he olivat matkustaneet, oli illaksi kutsuttu koolle henkilöitä, joiden arveltiin tuntevan mielenkiintoa yritykseen. Kaikki olivat sitä mieltä, että yritys oli toteutettava ja eräs läsnäolevista, lakitiedetten kandidaatti E. Ehrström suostui matkustamaan professori, vapaaherra Rabbe Wreden luo, joka kesän aikana oleskeli tilallaan Kyminlaaksossa, neuvotellakseen hänen kanssaan siitä, mitä kirjoja ja kirjoitelmia pitäisi kääntää paitsi niitä, jotka jo olivat saatavissa jollakin kulttuurikielellä. Tässä suhteessa pidimme välttämättömänä neuvottelua etevän erikoistuntijan kanssa.
Palatessaan hän kertoi, että professori joka suhteessa hyväksyi yrityksen, mutta hänen mielestään meidän tuli kutsua koolle suurempi joukko huomattavassa asemassa olevia henkilöitä, jotka edustaisivat eri leirejä, siten antaaksemme asialle enemmän pontta. Meillä ei ollut mitään sitä vastaan, vaan kutsuimme Uusmaalaisen osakunnan huoneustoon 45 henkilöä, jotka kuuluivat kaikkiin poliittisiin puolueisiin, myös n.k. vanhasuomalaisia eli suomettarelaisia, jotka siihen aikaan eivät vielä olleet eronneet venäläistyttämispolitiikan vastustuksesta. Ei ainoatakaan senaattoria kutsuttu kokoukseen, sillä oltiin sitä mieltä, ettei heidän tullut ottaa osaa mihinkään yrityksiin, jotka voitiin leimata vehkeilyksi, mutta sen sijaan eri puolueiden huomattavimmat miehet. Ja kaikki saapuivat, paitsi professori Jaakko Forsman, jonka oli lähdettävä matkalle, mutta joka pyysi kokoukselle ilmoitettavaksi, että hän joka suhteessa kannatti suunniteltua yritystä, josta hänelle oli tehty selkoa.
Vapaaherra Wrede valittiin puheenjohtajaksi ja teki lyhyesti selkoa suunnitelmasta, joka sai osakseen yksimielisen hyväksymisen, jonka jälkeen hän pyysi jotakuta niistä, jotka tähän saakka olivat hoitaneet asiaa, tekemään selkoa siitä, miten oli ajateltu suorittaa se ja mihin toimenpiteisiin mahdollisesti jo oli ryhdytty. Minä ilmoitin kokoukselle kaiken mitä asiassa oli tehty ja nämä toimenpiteet saivat osakseen yhtä yksimielisen hyväksymisen kuin itse suunnitelma. Sen jälkeen heräsi kysymys siitä, kuka tekisi näkyvän aloitteen asiassa ja siinä syntyi ainoa mielipiteiden eroavaisuus, joka esiytyi professori Danielsonin ja minun välillä. Minä olin sitä mieltä, että me suomalaiset joka tapauksessa Venäjän vallanpitäjien niinkuin muunkin maailman silmissä olimme todelliset aloitteentekijät ja että itse asiassa oli aivan luonnollista, että me, sitten kun vetoomukset monarkkiimme olivat epäonnistuneet, itse esittäisimme asiamme areiopagille, joka olisi pätevä antamaan siitä lausunnon. Professori Danielson väitti, että asianomaiset Pietarissa kuitenkin voisivat katsoa asiaa toiselta puolen ja siinä tapauksessa se tulisi enentämään heidän tylyyttään Suomea kohtaan. Minä huomautin, että tylyys meitä kohtaan ratkaisevalla taholla oli jo niin suuri, että se tuskin saattoi enentyä, ja että kaikki, jotka yleensä tahtoivat katsoa asiaa puolueettomasti, eivät kernaasti voineet soimata meitä siitä, että veimme asiaamme, joka oli erimielisyyden esineenä, jäävittömän tuomioistuimen ratkaistavaksi. Mainittiin lisäksi, ettei tämän yksityiskohdan muuten suinkaan tarvinnut aiheuttaa päänvaivaa, sillä kansainvälisen lähetystön jäsenet olivat selittäneet olevansa valmiit, jos me sitä toivoimme, asettumaan juryn kutsujiksi. Heidän tarjoutumisensa vastaanotettiin yksimielisesti ja yhtä yksimielisesti päätettiin että minä puhuisin Amerikan Yhdysvaltain presidentin, Mc Kinleyn kanssa, kun minun piti pian matkustaa sinne, sallisiko hän Amerikan Pietarissa olevan lähettilään Venäjän keisarille esittää tulokset tulevan juryn neuvotteluista. Sen jälkeen valittiin komitea hoitamaan käytännöllisiä toimia ja siihen valittiin paitsi niitä, jotka olivat tehneet aloitteen, muutamia muita henkilöitä, jotka saivat kokoukselta tehtäväksi vaikuttaa asian hyväksi parhailla mahdollisilla tavoilla ja koettaa saada se aikaan mitä lyhimmässä ajassa. Tunnelma kokouksen osanottajien kesken oli tavattoman korkea. Kaikki odottivat mitä parhainta tulosta toimenpiteestä, jonka olimme yksimielisesti hyväksyneet. Kun tulimme ulos huoneustosta, ehdotti valtioneuvos Rein, ettemme eroaisi vaan menisimme jonnekin yhdessä syömään illallista. "Minun mielestäni se mitä tänä iltana olemme suunnitelleet, on niin lupaavaa, ettei meidän vielä pitäisi erota", perusteli hän ehdotustaan, johon muut yhtyivät. Koko seurue, Rein, Wrede ja Danielson etunenässä, vaelsi "kappeliin", antoi järjestää pöydät yhteen toiseen kuistikulmaukseen ja kattaa aterian, joka nautittiin mitä parhaimman mielialan vallitessa. Ilta oli ihana, minkävuoksi huoneusto kuten tavallista kauneina kesäiltoina oli täynnä vieraita, jotka ihmetellen näkivät niinkin erilaatuisen seurueen kuin meidän kaikessa tuttavallisuudessa viettävän iltaa yhdessä.
Aikaisemmin oli esitetty ehdotus lähettää komissiooni Amerikkaan etsimään ja neuvottelemaan alueesta, jolla voisivat oleskella suomalaiset siirtolaiset, joita odotettavissa olevan venäläisen asevelvollisuuden pelosta suurin joukoin oli alkanut tulvia maasta. Minä olin Amerikan olosuhteiden tuntijana — olin käynyt sen useimmissa valtioissa, myöskin Kanadassa, suostunut seuraamaan n.k. Kanadan komissioonia. Nyt oli koittanut aika tehdä totta päätöksestä ja niinpä matkustinkin kahden muun jäsenen kanssa Amerikkaan, jolloin samalla oli määrä toimittaa asiani Mc Kinleyn luona.
Hän kuitenkin oli kiertomatkalla Unionin valtioissa minun saapuessani New Yorkiin eikä häntä siis voinut tavata. Mc Kinley oli viimeistä vuotta presidenttinä ja siihen olimme turvautuneet toivoessamme hänen suostumustaan siihen, että Amerikan Pietarissa oleva lähettiläs jättäisi tulevan juryn päätöksen H. M. Venäjän keisarille. Hän ei juuri voinut kieltää suostumustaan, sillä siinä tapauksessa vastapuolueen, demokraattien sanomalehdet ja puhujat tulisivat käymään hänen kimppuunsa ja käyttämään hyväkseen niin paljon kuin mahdollista hänen haluttomuuttaan niin vähäisessä määrässä auttaa pientä sorrettua kansaa, joka hädässään oli pyytänyt hänen apuaan j.n.e., j.n.e. Kolmen viikon kuluttua hänen kuitenkin oli määrä palata viettämään kesänsä huvilassa Lake Champlainin luona. Minä päätin siksi ensin suorittaa matkani Kanadaan ja palatessani sieltä käydä Mc Kinleyn luona hänen kesäasunnossaan.
Paluumatkalla lännestä saavutti minut kuitenkin Ottawassa, Kanadan pääkaupungissa, kirje, jonka oli lähettänyt eräs Suomessa valitun komitean jäsen, joka sanoi kirjoittavansa komitean puolesta ja pyysi, että en menisi tapaamaan Mc Kinleytä, sillä suunnitelmat olivat muuttuneet. Enempää hän ei muutoksesta kirjoittanut, mutta lisäsi että Lontoossa saisin lähempiä tietoja. Mietiskelin kauan kirjeen sisällystä ja tulin siihen johtopäätökseen, että kotonaolijat olivat mahtaneet keksiä jonkun toisen keinon saattaa ratkaisu tsaarin tietoon eivätkä senvuoksi tahtoneet turvautua Amerikan presidenttiin. Mieleeni ei juolahtanutkaan, että pääasiaan olisi tehty jotain muutoksia, mutta siitä huolimatta olin verrattain rauhaton ja kiiruhdin niin paljon kuin mahdollista paluumatkaani Eurooppaan.
Lontoossa sainkin ennustetun kirjeen ja sen kera arvoituksen ratkaisun. Senaattori Mechelin oli palannut kylpymatkaltaan ja hän oli heti kutsunut uuteen kokoukseen kaikki ne, jotka olivat ottaneet osaa edelliseen. Hän oli tällöin pitänyt esitelmän niistä vaaroista, joita päätetyn kaltainen yritys aiheuttaisi. Hän oli kertonut tavanneensa Gasteinissa oleskelunsa aikana korkeassa asemassa, olevia venäläisiä, jotka suuresti närkästyneinä olivat puhuneet kansainvälisistä adresseista, mitkä olivat vaikuttaneet hyvin loukkaavasti monarkkiin. Kuinka paljon loukkaavammin ja ärsyttävämmin sellaisten olosuhteiden vallitessa vaikuttaisikaan Suomen kysymyksen vetäminen kansainvälisen juryn eteen sekä tsaariin että kaikkiin määrääviin henkilöihin Venäjällä asiallemme arvaamattomaksi vahingoksi. Hän ehdotti sen vuoksi, että aikaisempi päätös purettaisiin ja koko yritys jätettäisiin sikseen sitäkin mieluummin, kun hän itse uskoi, mikäli oli kuullut korkeimpiin hankkeisiin perehtyneitten eri henkilöitten taholta, että asiamme joutuisi oleellisesti paremmalle kannalle myöhemmin syksyllä, edellyttäen ettemme itse ärsyttäisi korkeita asianomaisia uusiin sortotoimenpiteisiin. Sellaiset saattaisivat kyllä olla suunnitellun yrityksen seuraukset.
Senaattorin todennäköisesti hyvin kaunopuheisen todistelun voin luonnollisesti vain kuuleman mukaan toistaa, kun silloin juuri olin Kanadassa, mutta vakuuttavaa se lienee ollut, jos saa päättää siitä että samat henkilöt jotka aikaisemmassa kokouksessa tinkimättä olivat yhtyneet kannattamaan tehtyä päätöstä, nyt yhtä tinkimättä yhtyivät senaattori Mechelinin ehdotukseen sen purkamisesta. Varmuuden vuoksi ei minulle ilmoitettu peruutuksesta ennen kuin olin palannut Eurooppaan, todennäköisesti siksi että aavistettiin mieleeni juolahtavan olla välittämättä päätöksestä ja että neuvottelemalla Mc Kinleyn kanssa aikaansaisin kaikenlaisia rettelöitä, joita sittemmin olisi enemmän tai vähemmän epämiellyttävää selvitellä.
Mahdotontahan myös on sanoa, olisiko mitään tulosta saavutettu, jos kysymyksessä oleva suunnitelma olisi toteutettu, mutta epäilemätöntä on, että se olisi herättänyt mitä suurinta huomiota kaikkialla sivistyneessä maailmassa ja siten olisi auttanut maamme ja sen aseman tunnetuksi tulemista, mikä olikin pääasiallinen eikä niinkään vähäinen saavutus melkein kaikesta siitä, mitä tehtiin niiden vuosien aikana, jona taistelu jatkui. Lopultakaan ei ole aivan mahdotonta että tsaari, joka tunnetusti oli taantumuksellisten neuvonantajiensa vaikutuksen alainen ja ilmeisesti oli jossain määrin kahden vaiheilla Suomea kohtaan alkamansa politiikan oikeutuksesta, olisi voitu saada ainakin siirtämään sen pahimmat päätökset. Monta vuotta myöhemminhän sellainen jurypäätös saaliin aikaan mutta paljon vähemmän juhlallisin muodoin kuin mikä oli tarkoitus tässä kuvatulla ja se osoitettiin silloin Venäjän duumalle, joka väliaikana oli syntynyt, että tsaarille Suomen suuriruhtinaana.