— Kunhan täällä vaan olisi työtä minulle, niin voisin kai minä pitää huolta hänestäkin, sanoi Taavetti, katsellen epäillen ympäristöään, joka ei suinkaan ollut ylen viehättävä.
— Ja pitää ehkä häntä mukanasi hakkuulla ollessasi? — koko lailla löyhkäpäinen sinä sittenkin näyt olevan, päätteli kokki sydämmellisen suorasti, vaan ei ollenkaan epäystävällisesti. Ja samalla oli hän itse hyvin miettivän näköinen.
Taavetti ei voinut estää alakuloista tunnetta mieleensä tunkeumasta ajatellessaan kaikkia niitä vaikeuksia, jotka asettuivat hänen eteensä. Mutta ennenkun hän ennätti mitään vastata, kuului jalkain töminää ulkoa ja ovi reväistiin auki.
— Kaikki ruoka pöytään! huusi joku ääni. — Me — — —
— Suusi kiinni! ärjäsi kokki keskeyttäen ylen hämmästyneen huutajan äänellä, joka koetti olla hillitty. — Täällä on lapsi, joka nukkuu.
— Lapsi? — Sen sinä varmaan valehtelet! Mutta hänen puheensa muuttui samassa kuiskaukseksi, ja koko seurue astui sisään varpaillaan ja niin vähällä kolinalla kuin mahdollista.
Yksi toisensa perästä hiipivät he makuusijalle, missä pienokainen nukkui. Ja sittenkun jokainen omin silmin oli tullut vakuutetuksi siitä, että siinä todella oli lapsi, joka oli joutunut sinne erämaahan, jäivät he kaikki seisomaan sen ympärille, ihmetyksestä vallan sanattomina katsoa ällistellen outoa ilmiötä. Useimmat heistä olivat jo pari vuotta olleet työssä täällä kaukana metsissä, kaataen talvet tukkia ja kesät niitä uitellen. Lapsi yleensä oli käynyt heille harvinaiseksi ilmiöksi ja oli se vielä oudompi ja harvinaisempi varsinkin näin keskellä talvea synkällä salolla.
— Ruoka on valmiina, virkkoi kokki keskeyttäen heidän äänettömän ihmettelynsä — te vielä herätätte lapsen, joll'ette tule pois sieltä. On täällä sinullekin, sanoi hän Taavetin puoleen kääntyen.
— Se on tämä mies, Taavetti Anttila, joka on tuonut tytön tänne kelkassa Dakotasta, lisäsi hän ikäänkuin esitellen vierasta tovereilleen.
Sianliha, vehnäkakut ja kahvi katosivat uskomattomalla nopeudella pöydältä, monen ihmettelevän katseen kääntyessä aina tuon tuostakin etumaiseen vuoteeseen päin. Ei kuitenkaan monta sanaa lausuttu, ennenkun ateria oli melkein lopussa. Sitten vasta alettiin kuurtain kaartain tehdä kysymyksiä Taavetille siitä, kuinka hän oli tytön löytänyt ja sen kanssa kulkenut, niin että koko juttu lopulta tuli selville. Eikä se asia kysyjäin mielestä näyttänyt olevan aivan yhtä luonnollinen kuin se oli Taavetille itselleen, että hän kenenkään pyytämättä oli ottanut huostaansa vieraan lapsen.