— Taidat sinä kuin taidatkin olla vähän hassahtava, mutta huonompia miehiä on nähty, virkkoi lopulta Aapeli Korhonen, joukkueen esimies — hän, joka jo viisi vuotta oli tehnyt työtä metsissä ja jonka sanottiin ansioillaan ostaneen talon Saarijärveltä. — Kun me vaan voisimme antaa sinulle työtä, niin kyllähän asia sitten jollain tavoin selviytyisi. Mutta meitä on täysi määrä.
— Kyllähän siitäkin ehkä selvittäisiin, jos hän vaan tahtoisi ottaa minun toimeni, arveli kokki, niinkuin tämä tuuma nyt juuri olisi pistänyt hänen päähänsä. — Työkunta voisi hänelle siitä maksaa ja minä rupean sen sijaan hakkaamaan. Se työ miellyttää minua enemmän kuin tämä hääriminen patojen keskessä.
Niin paljon oli Taavetin hullu teko kumminkin vaikuttanut koko seuraan, ett'ei yksikään miehistä edes mutistanut suutaan kokin ilmeiselle valheelle. Kokin toimihan oli erittäin kadehtittava, — sai olla helpolla työllä huoneessa ja kantaa täyden osuuden palkkaa yhteisestä urakkatyöstä. Se oli toista kuin seista ja hakata kaikissa säissä ja tuulissa, kunnes selkää kolotti. Mutta kukaan ei sanonut sanaakaan, paitse Taavetti itse.
— Huonosti taitaisi minun keittämiseni käydä, esteli hän — en ole tottunut semmoiseen toimeen.
— Miksikä parooneiksi sinä näitä herroja luulet, ett'ei sinun keittosi heille kelpaisi? kysyi kokki mahtavasti. — Kyllä minä voin näyttää, mitenkä täällä keitetään.
— Ei täällä syödäkään joka päivä kananpaistia kermakastikkeen kanssa, huomautti. Kalle Lehtinen, joka oli parantumaton hutilus, mutta joukkueen leikinlaskija ja kaikkien suosikki.
Toiset suostuivat siihen äänettömällä hymähdyksellä, paitsi Aapeli Korhonen, joka otti arvellakseen, ett'ei Taavetti näkynyt olevan oikeaa miestä Ameriikassa kelvatakseen.
— Tässä maassa otetaan vastaan, mitä on tarjolla, selitti hän ajatuksensa, — ja tehdään niin hyvin kuin osataan. Ei Koivumäki ole meitä niin ruualla pilannut, ett'emme tulisi toimeen sinun keitoksillasi.
— Ei, lihavaksi ei ole tultu, vakuutti Kalle Lehtinen. Mutta ennenkun hän ehti mitään lisätä, kuului itkun ääntä vuoteelta. Katie oli herännyt ja hämmästynyt oudosta ympäristöstään, niin ett'ei hän heti rauhoittunutkaan, vaikka Taavetti kohta riensi hänen luokseen.
He istuivat kaikki hiljaa kuunnellen, sill'aikaa kun Taavetti kaivoi leipäpalan eväslaukustaan. Mutta se oli kuiva ja kova, eikä voinut lohduttaa pienokaista.