Samassa iski hän kiinni Taavettiin, mutta tämä, joka tuskin oli maistanut whiskyä lainkaan, pudisti hänet helposti luotaan. Ja sen hän teki niin tuntuvasti, että Lehtinen menetti tasapainon ja kaatui pöytää vastaan.
Mutta eräs toinen, joka myöskin jo oli ennättänyt melkoisesti lämmitä, iski Taavettia kaulukseen. Se oli kokonaan toisellainen vastustaja kuin Lehtinen, niin että Taavetilla puoltaan pitäessään oli täysi työ. Sillä välin ennätti Lehtinen nousta ylös ja tuli uudestaan, täytetty tuoppi kädessä, Katien luo, joka oli niin ihmeissään ja samalla niin pelästyksissään, ett'ei edes enää itkenyt.
— Nyt sinun pitää saaman tilkkanen, mutisi Lehtinen epäselvästi, unohtaen kaiken muun paitsi ensimmäisen, humalaisen ajatuksensa.
Mutta ennenkun hän ennätti tehdä siitä totta, oli Koivumäki parilla pitkällä harppauksella vuoteen luona, ja paiskasi hänet syrjään niinkuin tyhjän säkin, niin kovasti, ett'ei hän vähään aikaan voinut nousta ylös, eikä liikauttaa jäsentäänkään.
Se kiihoitti muuta seuruetta ja useat näkyivät taipuvan Lehtisen puolelle Taavettia vastaan, joka oli riuhtaissut itsensä irti vastustajastaan ja nyt koetti rauhoittaa pienokaista. Koivumäki pidätti toiset loitompana.
— Elkää tulko tänne, varotti hän. — Tapahtuu jotain ihmeellistä, jos koetatte.
Aapeli Korhonen astui myös väliin.
— Hävetä teidän pitäisi kaikkien, sanoi hän — näettehän, että tyttö parka on säikäyksestä puolikuollut. Ja Lehtinen tarvitsisi selkäänsä, kunnes selviää. Koetappas juottaa whiskyä pienelle lapselle ja rupeappas sitten tappelemaan!
— Eihän se oikein sovellu, että lapsen nähden tapellaan, myönsi yksi niistä, jotka juuri äsken olivat olleet kiivaimpia. — Sitä ei kukaan tullut ajatelleeksi. Eikä Lehtinenkään mikään paha mies ole — ei hän mitään pahaa tarkottanut.
— Se on aivan sama, mitä hän tarkotti tai oli tarkottamatta. Joll'ei Koivumäki olisi ehtinyt hätään, niin olisi lapsi voinut olla kuollut nyt — aijoppas juottaa lapselle kokonainen tuopillinen whiskyä!