— Oi, voi, voi! vaikeroi Lehtinen, johon toveriensa kovakourainen piteleminen ja esimiehensä vakava vihastuminen oli vaikuttanut niin, että hänen mielensä oli läikähtänyt raivosta itkuun. — Nyt ne luulee, että minä aijoin sen surmata — lapsen, jota en, tahtoisi sormellanikaan koskettaa. Enhän toki ole lapsenmurhaaja, jos lienenkin hiukan humalassa.
Ja hän itki ääneensä tunnonvaivojen ja whiskyn yhteisestä vaikutuksesta.
— Oih, mene maata ja herkeä siinä ölisemästä, sanoi Korhonen. — Riittää se sinulle jo yhden illan juonniksi — ja kyllä meille muillekin.
Siitä seikasta ei syntynyt ainakaan mitään äänekkäämpää erimielisyyttä, vaan kaikki seurasivat vähitellen Lehtisen esimerkkiä, niin että koko seurue ennen pitkää oli vaipunut sikeään uneen.
Kun toiset seuraavana aamuna menivät hakkuulle, jäi Lehtinen kotiin. Hän tunsihe niin masentuneeksi illallisen käytöksensä johdosta, ett'ei tahtonut jättää uutta kokkia ja hänen turvattiaan, vaan valitti olevansa kipeä.
Mutta kun ilma päivemmällä seestyi kirkkaaksi auringonpaisteeksi, niin että metsä säkenöi ja loisti, kysyi hän, antaisiko Taavetti hänen vetää Katien kelkassa sinne, missä toiset olivat työssä.
— Ei tuule ollenkaan, sanoi hän — ja varmaan olisi niistä kaikista hauskaa nähdä hänet siellä. Mutta hän ei maininnut, tuskin sitä selvästi ajattelikaan, että se tavallaan kohottaisi hänet entiseen arvoonsa sekä omissa että muiden silmissä, jos ne näkisivät, että pienokainen oli uskottu hänen huostaansa.
Eikä Taavetilla ollut mitään sitä vastaan, hän kun ei ollut pitkävihainen, eikä epäillyt, ett'ei Lehtinen parhaansa mukaan hoitaisi lasta.
Mutta siitä päivästä loppuivat suuremmoiset kuukausijuomingit aivan kuin äänettömän suostumuksen kautta. Ainoastaan ensimmäisellä kerralla, kun Koivumäki palasi kylästä ilman tavanmukaista whiskynassakkaa, kuului vähän murinaa. Mutta Aapeli Korhonen tukahutti tyytymättömyyden kapaloonsa.
— Jotka tahtovat juoda itsensä humalaan, hankkikoot whiskynsä itse ja juokoot metsässä, sanoi hän lyhyeen ja selvästi. Siellä sopii reuhata ja tapella niin paljon kuin haluttaa. Mutta täällä on elettävä niin, ett'emme säikäytä hengiltä lapsiparkaa, jonka olemme ottaneet hoitoomme.