— Kyllä hänelle tulee ikävä, kun täällä paikat taas käyvät tyhjiksi, sanoi Taavetti iltaa ennen aarniometsään lähtöä.
— No, tullaan kaiketi sitä jonkun kerran tänne päin talvellakin, arveli Korhonen — joll'ei muuta, niin saunaan. Sitä ei ole ennen ollut tarjona näillä seuduin.
Hän suostui kaikin puolin Lehtisen tukinajoa koskevaan esitykseen.
— Sillä tavalla voi sinustakin tulla oikea mies, sanoi hän, — varsinkin jos annat Anttilan ottaa haltuunsa teidän molempain rahat. Olisipa melkein parasta, jos sitten jäisit tänne kesäksikin, vaikk'et saisikaan muuta kuin ruuan. Sinä olet tuhlannut jok'ikisen dollarin niinä kolmena vuotena, joina minä olen sinut tuntenut, niin ett'ei sinulla ole mitään säästöä, vaikka oletkin niin vankka työmies.
— Noh, sepähän nähdään, kun talvi on mennyt. Kyllähän se voisi käydä päinsä niinkin, myönsi Lehtinen.
Lähinnä seuraavan ajan huvitteli hän paraasta päästä Katieta, joka oli kuin itsestään haihduksissa, kun talo yht'äkkiä kävi niin tyhjäksi ja hiljaiseksi. Mutta jo parin viikon kuluttua tuli pysyväinen talvikeli, niin että hän voi alkaa ajonsa.
Sittemmin tuli hän vaan pyhiksi uudistaloon ja toi säännöllisesti joka tilin jälkeen melkein koko ansion Taavetille, joka ei milloinkaan voinut kyllin ihmetellä sitä rahan paljoutta, mikä sieltä lähti. Ja joulun edellä huomasi hän olevansa niin rikas, että lähetti Lehtisen kylään ostamaan toisen lehmän, pari porsasta ja kaikellaista muuta pientä tarvetta pyhiksi.
Hänen asiamiehensä menetti kyllä sillä matkalla koko joukon omia rahojaan joulumakeisiin, leikkikaluihin ja muihin ostoksiin Katielle, mutta siitä ei Taavetti hennonut häntä moittia.
— Sitä en olisi koskaan tullut ajatelleeksi, sanoi hän vaan, ihmetellen suuresti, ett'ei itse ollut sitä huomannut, ja oli varsin hyvillään Lehtisen ostoksista. Mutta puolet niistä tahtoi hän maksaa, ja vaati sitä niin päättävästi, että hän lopulta sai tahtonsa täytetyksi.
Talvi kului vähitellen kovassa työssä ja niin raittiisti, ett'ei Kalle Lehtinen muistanut sellaista useaan vuoteen tapahtuneen. Hän ei ollut juomaseuroissa mukana kuin kaksi kertaa koko talvena, eikä siitä silloinkaan tullut oikein täyttä totta. Mutta siksipä olikin hänen talvisäästönsä niin suuri, ettei hän itsekään tahtonut sitä uskoa tehdessään Taavetin kanssa lopputiliä, sittenkun ajotyö siksi vuodeksi oli loppunut.