Ja Taavetti, joka ei voinut parempaa toivoa kuin että ihmisiä asettui lähiseutuun, auttoi heitä voimainsa mukaan.
Puoli tusinaa taloa oli ilmaantunut lähistöön, ennenkun hän oli ollut siellä viittä vuottakaan. Hänen taloonsa ei niitä sentään voinut verrata, sillä se ei enää näyttänyt ollenkaan uudisasumukselta. Nyt oli hänellä jo Anttilassa mies työssä ympäri vuoden ja sitä paitsi Kalle Lehtinen syksyin keväin, niinkuin ennenkin.
Tämä ei sentään vielä ollut kokonaan luopunut kesäretkistään, mutta hänen matkansa lyhenivät yhä. Vähitellen oli hän kuleksinut useimmissa Yhdysvaltain valtioissa, tapaamatta mitään sen arvoista, johon olisi mielestään voinut kiintyä, ja alkoi hän siitä syystä pysyä yhä enemmän paikoillaan Minnesotassa.
Viidentenä vuonna saapui muutamia ameriikkalaisia vastaperustettuun kylään. He tarkastelivat ympäristöä, tutkivat jokea, ja päättivät vihdoin ostaa kosken ja maan sen molemmilla rannoilla. Talvella palasivat he suuri joukko työmiehiä mukanaan ja alkoivat rakentaa puuhiomoa, jonka varrelle olivat ostaneet suuret alat metsämaata, mistä suurimmat puut olivat jo ennen kuletetut pois.
Silloin syntyi seudulle yht'äkkiä eloa ja liikettä. Joukko uudistilallisia ja muuta kansaa asettui sinne, työväkeä kokoontui tehtaaseen ja monenmoisia rakennuksia kohosi uskomattoman nopeasti niiden katujen varsille, joita oli viitoitettu tehtaan läheisyyteen.
Kalle Lehtinen huomasi pian ne edut, joita oli saatavana tuosta uudesta liikkeestä. Hän päätti ruveta kauppiaaksi, ja kun hänen säästönsä tekivät koko suuren summan, oli hän ennen pitkää asettanut hyvin varustetun kaupan Anttilan maalle aivan tehdasalueen viereen.
Jo seuraavana kevännä avattiin koulu, ja kun tehdas kesällä tuli käyntiin, pantiin siellä heti toimeen säännöllinen yhdysliike muun maailman kanssa tasapohjaisen jokihöyryn välityksellä. Ja maa kohosi arvossa, niin että jos Taavetti Anttila olisi tahtonut kallistaa korvaansa ostoehdotuksille, olisi hän voinut saada talostaan sievosen omaisuuden.
Mutta siitä hän ei tahtonut kuulla puhuttavankaan.
— Kyllä tässä kelpaa elää, niinkuin ennenkin, vastasi hän sellaisiin tarjouksiin, — paremmin kuin ennen, nyt kun voi myydä kaikki, mitä ei itse tarvitse. Ehkä sitten, kun Katie tulee suureksi — joll'ei hän tahdo jäädä tänne.
Tyttö oli yhä vielä kaikkien hänen ajatustensa ja aikeittensa keskipisteenä. Hänen vuokseen oli hän antanut koululle maan ilmaiseksi ja sitäpaitsi suuremman vuotuisen kannatuksen kuin kukaan muu, niin että kohta voitiin ottaa niin etevä opettajatar kuin suinkin saatiin. Mikäli hänen vallassaan oli täytyi kaikki olla Katielle parasta lajia.