Katiellekin oli "Uncle Dave" vielä koko maailman keskus, huolimatta kaikista niistä uusista ystävistä ja tuttavista, joita hän sai yhä lukuisammin saapuvien tulokkaiden joukosta. Ja hänelle he kumminkin osoittivat suurempaa ystävyyttä ja huomiota kuin kenenkään muiden lapsille. Taavettihan oli kieltämättä varakkain mies paikkakunnalla eikä ollut suorempaa tietä hänen suosioonsa kuin hänen ottotytärtään kohtaan osoitettu ystävyys.
Se teki hänet kuitenkin vieläkin omavaltaisemmaksi kuin miksi hän olisi tullut Taavetin kasvatuksen kautta, joka enimmäkseen rajoittui siihen, että hän useimmittain antoi tytön tehdä mitä tahtoi. Ainoastaan harvoin tapahtui, ett'ei tyttö saanut tahtoaan täytetyksi. Ja ett'ei hän tullut sietämättömän hemmoitelluksi, se riippui ainoastaan hänen synnynnäisistä hyvistä ominaisuuksistaan. Mutta se kuitenkin totutti häntä antamaan varsin vähän arvoa toisten toiveille, kun oli kysymys hänen omistaan.
Senvuoksi ei hän liioin ollenkaan ajatellut Uncle Daven tunteita pyytäessään eräänä päivänä, että tämä lähettäisi hänet jonkun suuren kaupungin kouluun.
Hän oli vuoden kuluessa uusilta ystäviltään kuullut yhä enemmän suurten kaupunkien elämästä ja liikkeestä, kunnes hänelle kuvautui suurimmaksi mahdolliseksi onneksi päästä itse sinne sitä näkemään. Hän oli nyt kahdentoista vuoden vanha, ja tahtoi sellaiseen kouluun, jossa oppisi kaikki mitä tarvittiin, tullakseen oikeaksi hienoksi naiseksi.
Taavetin päähän ei ollut koskaan pistänyt, että tyttö tarvitsisi enemmän oppia kuin minkä heidän oma opettajattarensa voi hänelle antaa. Ja vielä vähemmin oli hän ajatellut, ett'ei tytöstä siellä kaukaisessa kylässä voisi tulla yhtä hieno nainen kuin kenestä muusta tahansa. Mutta kun hän oli neuvotellut maailmaa kokeneen Kalle Lehtisen kanssa, joka oli hänen apulaisensa kaikissa pulmallisissa kysymyksissä, päätti hän suostua tytön matkaan, varsinkin kun opettajatarkin piti sen parhaana.
Mutta itse hän ei vienyt häntä Bostoniin, mihin hänet oli päätetty lähetettäväksi.
— Ei minusta ole sellaisen matkan tekoon, selitti hän. — Minä en tiedä mitään sellaisista asioista, ja tuskinpa voin puhuakaan muitten kuin omain ihmisten kanssa. — Eiköhän meidän opettajatar voisi viedä häntä kouluun?
Tällä ei ollut mitään huviretkeä vastaan näin lupa-aikana ja suostui hän heti paikalla toimeen.
Heti kun koulu oli suljettu, matkustivat he, opettajattarella avoin valtakirja Katien varustamiseen parhaan mukaan, sekä pullea kukkaro kaikkiin muihin mahdollisiin tarpeihin.
Katie tosin oli alakuloinen pari viimeistä päivää ja itki vähän jäähyväishetken lähestyessä, mutta oli sentään niin touhussaan ajatellessaan kaikkia, mitä tulisi näkemään, ett'ei hän eroa erittäin vaikeana pitänyt.