Sitten istuivat he molemmat vaiti pitkän aikaa, kunnes asema
Lehtisestä alkoi käydä tuskalliseksi.
— Etkö tule meidän puolelle? kysyi hän. — Meidänkin emäntä on kyllä utelias kuulemaan kirjeen sisältöä.
— Enpä häntä. Tässä on niin paljon ajateltavaa.
Ja Lehtisen mentyä istui Taavetti vielä pitkän aikaa samalla paikalla ja samassa asennossa, katseli takkavalkeaa vaan, eikä pannut edes tupakaksi. Myöhemmin illalla selvisivät hänelle sentään asiat, ja hän läksi Lehtiselle, missä vielä oltiin valveilla.
— Huomenna sinun täytyy auttaa minua kaikessa, mitä minulla täällä on tehtävää, alkoi hän, sanomatta edes hyvää iltaa. — Minä aijon täältä lähteä pois ja tahdon panna kaikki järjestykseen.
— Mihin aijot matkustaa?
— En tiedä varmaan — johonkin länteenpäin katsastelemaan ympärilleni.
— Ja talosi? Kuinka sen käy?
— Ei sovi olla kahta isäntää yhdessä talossa. Ja minä olen ajatellut, ett'en koskaan olisi saanut koko taloa, joll'ei se olisi tapahtunut tytön vuoksi. Hänen tähtensähän te kaikki autoitte minua.
— Senkö vuoksi aijot sen lahjoittaa miehelle, jota et ollenkaan tunne?