— Se tontti on hyvästi tuhannen arvoinen ja minulla on varaa se siitä maksaa. Kun et tahtone ottaa rahoja, panen minä ne pankkiin.
— Olkoon niin. Ehkä niitä joskus tarvitaan. Kalle Lehtinen luuli kyllä huomanneensa, mitä Anttila tarkoitti, mutta vannoi itsekseen, ett'ei Katien mies ikinä saisi haistaakseenkaan niitä rahoja.
— Ja sitten minä tahdon tehdä kauppakirjan talosta Katien nimiin. Jos me kirjoitamme päivänmäärän joksikuksi päiväksi menneelle viikolle, niin kelpaa hänen tyttöinen nimensä. Sinä voit todistaa.
— Jos siitä syttyy riita, niin teen minä valani asiasta. Eikä hän kirjeessä edes maininnutkaan miehensä nimeä.
— Kirjoita hänet jotain maksaneeksi, niin kuittaan. Muuten se ei käy täydestä.
He olivat vuosien kuluessa kumpikin oppineet yhtä ja toista Ameriikan oloista ja asioista, Lehtinen niin paljon, että hän erään painetun neuvonantajan avulla saattoi omin päinsä kirjoittaa asiapaperit.
— Kaikki on oikein, sanoi hän, merkittyään muistiinsa Taavetin toivomukset. Huomenna minulla on molemmat paperit valmiina.
— Enkö minä voisi vielä tänä iltana kirjoittaa nimeäni alle?
Kentiesi ne jo huomenna tulevat.
— Aijotko lähteä, ennenkun he saapuvat?
— Aijon, vastasi Taavetti lyhyesti. Silloin alkoi Kalle Lehtinen käsittää asian.