— Tule takaisin iltapuolella, sanoi hän. — Ne ovat valmiit silloin. Viimeinen ilta pitää sinun viettämän meidän luonamme. Ja kun hän kääntyi, lähteäkseen pois, käsitti hän samassa tuokiossa senkin, miksi hänen vaimonsa oli itkuun purskahtanut.
Siitä tuli raskas ilta, sittenkun paperit oli allekirjoitettu. Taavetti puhui tuskin sanaakaan enää, kun oli saanut ilmoittaneeksi heille aikovansa rautateitse matkustaa aina Montanaan saakka ja sieltä kulkevansa etemmäksi länttä kohden, tahi mihin häntä sitten näkisi paraaksi kääntyä.
— Ehkä kirjoitan joskus, lupasi hän puolittain.
Noustuaan istuiltaan lähtöhankkeissa, ojensi hän Lehtiselle muutamia avaimia.
— Uuteen taloon, sanoi hän selitykseksi. — Kun ne tulevat niin vie nämä heti sinne. Vanha tupa on teljetty kiinni.
— Sittenhän sinä jäät tänne yöksi?
— Olin aikeissa lähteä nyt, rautatielle päin, että voisin ennättää perille huomeniltaiseen junaan.
Kun he tulivat eteiseen, näkivät he hänen heittävän olalleen kääreeseen pannun villapeitteen, jonka päälle oli sidottu pari saappaita.
— Hyvästi nyt ja kiitoksia kaikista näistä vuosista, sanoi hän ja pudisti heidän kättään.
Kummaltakaan ei tullut sanaakaan vastaukseksi.