Elias suorastaan kauhistui heidän suuria sanojansa. Heidän suussansa oli pikku asia päästä talonisännäksi. Sen he sanoivat monen tuttavansa tehneen. Ja toinen selitti aikovansa tulla herraksi! Hän ostaisi suuren talon torppareineen ja tupalaisineen ja vähintäin viisikymmentä lehmää, kehui hän. Uskokoot häntä tai olkoot uskomatta, kuinka vaan haluavat, mutta heti kun hän saisi haalituksi matkarahat, menisi hän Ameriikkaan. Siellä sitä ansaitsee kymmenen markkaa päivässä, ja sillähän pitäisi miehen jo päästä taloon käsiksi.
— Onko se kaukanakin? kysyi Elias.
He sanoivat, että pitää kuudesti pohjauttaa saappaita tiellä, — niin kaukana se on. Ja nauroivat.
Elias huomasi, että ne tekivät pilkkaa hänestä, mutta siihen hän oli tottunut. Ja valetta taisi sekin olla, että siellä saisi kymmenen markkaa päivässä — — — vaikka olivathan ne maininneet pari kolme tuttavaansa, jotka olivat menneet sinne tyhjin käsin ja kotiin palattuaan ostaneet talon. — — —
Ja kun hän ajatteli asiaa, muisti hän isännänkin joskus puhuneen ihmisistä, jotka äkkipikaa olivat Ameriikassa rikastuneet — — — Jotain perää mahtoi siis kumminkin olla Härmäläisten puheissa. — — —
Hän, Elias, ei tietysti koskaan pitäisi väliä isännäksi pääsemisellä — se oli lapsellista sellainen ajatus. Mutta toisinaan, kun hän näki talollisten ajavan kirkkoon uusilla vieterirattaillaan ja läikkyvillä siioilla, hevoset täysinäisinä kuin kaurasäkit — niin, silloin saattoi hän kyllä ajatella, kuinka hauskaa olisi ajaa niin lihavalla ja kiiltävällä hevosella, ja se kun olisi sitten vielä oma.
Senvuoksi kuunteli hän yhä eteenkinpäin tarkasti, kun toiset ruuan päälle tupakoidessaan juttelivat Ameriikasta ja niistä seuduista siellä, joissa eniten ansaitsi. Jonkun kerran hän jo itsekin kysyi jotain seikkaa, mutta silloin nauroivat toiset aina, sanoivat, ett'ei Möykkiä siinä maassa tarvittu ja kysyivät, oliko hänellä kuusien saappaiden paikat matkaa varten.
Naurakoot! ajatteli Elias — kyllähän lakkaavat, jos minä todellakin menen sinne ja tulen rahojen kanssa takaisin!
Koko kesän ja syksyn tuumaili hän sitä, mitä kuuli Ameriikasta, joka oli ainaisena puheenaineena työmiesten kesken. Toinen Härmän mies oli todellakin lähtenyt ja toinen odotteli vaan, kunnes saisi pilettirahan kokoon. Joll'ei hän olisi juonut niin paljon, niin olisi hänkin varmaan jo ollut matkalla, mutta joka tilin perästä oli hän humalassa ja niin täytyi hänen odottaa taas.
Se oli muuten hän, joka antoi Eliaalle enimmät tiedot siitä luvatusta maasta, sekä oikeita tietoja että paljon muitakin — kun hän oli leikillisellä tuulella. Ja kuta enemmän Elias kuuli hyvistä toiveista Ameriikassa, sitä varmemmaksi tuli hänen päätöksensä tehdä se suuri yritys.