Niinpä ajatteli hän vähitellen oikean suunnitelman niiden tietojen perusteella, joita hän oli saanut. Ja kun marraskuun ensi päivä oli käsissä, hämmästytti hän isäntäänsä pyytämällä säästössä olevia rahoja niiltä vuosilta, joilta hän oli palkkaa saanut.
— Paljonko luulet niitä olevan? kysyi isäntä varovasti.
Sitä ei Elias tiennyt.
— No, paljonko sinä sitten tahdot ottaa niitä, ja mihin sinä niitä tarvitset?
— Kaksisataa viisikymmentä minä tarvitsen — päästäkseni Ameriikkaan.
Jos Elias olisi sanonut, että hän aikoi päästä puheenjohtajaksi kunnallislautakuntaan, tai Waasanläänin kuvernööriksi, olisi isäntä tuskin ällistynyt sen enemmän. Mutta hän toipui pian hämmästyksestään ja ilmoitti Ameriikkaan aikovalle, ett'ei hän niine hyvineen saisi jättää palveluspaikkaansa.
— Sinun olisi pitänyt siitä ilmoittaa pestausaikana, selitti hän.
— Ettepä tekään kysynyt, tahtoisinko jäädä, ettekä tarjonneet pestiä, väitti Elias hiljaisesti.
Siitä tuli isäntä vielä enemmän hämilleen ja hänen teki kovasti mielensä kirota — kun ei enää voinut olla varma tuollaisistakaan hölmöistä! — Mutta ääneensä kysyi hän Eliaalta, tyytyisikö tämä kahteensataan viiteenkymmeneen markkaan kuluneilta vuosilta.
Elias kynsi päätänsä joka puolelta, koetti ajatella, mitä se tekisi kahdeksalta vuodelta — ja sanoi lopulta, että hän tuumisi ja laskisi iltaan mennessä.