Tunti sitten olisi se vaikuttanut isäntään aivan samalla tavalla, jos joku hänen vasikoistansa olisi sanonut aikovansa ruveta tuumimaan jotain laskuesimerkkiä. Mutta nyt oli hän Eliaan viimeisen esiintymisen johdosta joutunut niin hämilleen, että hän hetken päästä haki hänet käsiinsä ja sanoi laskeneensa, että siitä tulee noin kaksisataa kahdeksankymmentä markkaa.
— Ei siitä taida tulla mitään voittoa minulle silläkään tavalla, epäili Elias. Mutta kun hänen ei ollenkaan onnistunut selvitellä omia muistojaan, suostui hän tarjoukseen ja piirsi ristin isännän kirjoittamaan kuittiin.
Seuraavana päivänä oli hän matkalla Waasaan, maksoi piletin Ishpemingiin Michiganissa ja joutui asiamiehen huostaan määräpaikkaansa toimitettavaksi, tarvitsematta itse sen enemmän vaivata päätään siitä asiasta.
* * * * *
Jos Elias Möykkä olisi tarkoin tiennyt, mitä Ameriikkaan matkustaminen on, on hyvin luultavaa, että hän kaiken ikänsä olisi ajanut isäntänsä hevosia — ja jättänyt säästönsä hänen talteensa. Mutta siitä ei ollut Härmän mies puhunut mitään, eikä hän tullut itsekään siitä selville, ennenkun oli liian myöhäistä kääntyä takaisin. Se alkoi jo Pohjanmerellä sellaisella pakkasella ja myrskyllä, ett'ei ollenkaan voinut oleskella kannella. Ja välikannella oli vallan sietämätöntä.
Itse hän ei ollut merikipeä, mutta sen sijaan olivat kaikki muut järjestään, sekä yöllä että päivällä — — se oli kauheata kurjuutta! Mutta vieläkin kurjemmaksi tuli elämä Atlantin-laivalla, sittenkun he olivat lähteneet Liverpoolista ja joutuneet yhteen kaikenmoisten ulkomaalaisten kanssa, jotka eivät ymmärtäneet sanaakaan siitä, mitä heille puhui. Ja yhtä vähän voi puhua laivan oman miehistönkään kanssa. Ei yksikään heistä ymmärtänyt suomea.
Ainoa lohdutus oli se, että voi oleskella kannella melkein millä ilmalla tahansa. Laiva oli siksi suuri ja korkea, että laineet ainoastaan ensimmäisenä päivänä lähdön jälkeen roiskuivat yli kannen, mutta sitten tuli olo paremmaksi, vaikka keikkui se sentään niin, että useimmat olivat kipeitä.
Kolmantena päivänä kantoi pari laivamiestä matrassilla kannelle erään nuoren naisen, ja asettivat hänet lähelle sitä köysivyyhteä, jolla Elias istui. Hän oli nähnyt hänet jo ennen suomalaisella laivalla ja sitten Liverpoolin asemalla. Nyt hän näytti melkein kuolleelta, maatessaan siinä silmät ummessa ja liikkumatonna — niin avutonna, niin avutonna, että Eliaan tuli oikein sääli häntä.
— Tuntuuko paremmalta? kysyi hän, kun nainen hetken päästä avasi silmänsä ja loi ne häneen.
— Hiukan paremmalta, kiitos vaan — — täällä ylhäällä tuulessa. — — Ne sanovat, että minä pian paranisin, kun vaan saisin pysymään jotain ruokaa sisässäni. — —