— Tahdotteko koettaa syödä jotain?
— Kun voisi saada yhden silakan — oikein suolasen — — mutta ehkä kahvitippakin auttaisi — — niillä ei mahda olla silakkaa!
Elias toi hänelle kahvia omassa läkkiastiassaan, ja hän ryypiskeli kiitollisena kuuman juoman. Koe onnistui. Vähän ajan perästä tunsi hän itsensä niin paljon paremmaksi, että yritti istumaan, ja silloin veti Elias matrassin köysivyyhden viereen, niin että sairas voi nojautua sitä vastaan.
Siitä johtui heidän tuttavuutensa ja sitten oli nainen Eliaan turvattina ja seuralaisena loppumatkan. Ensin oli Elias vähän arka, kun nainen virkistyi niin paljon, että voi liikkua laivalla ja tulla omin neuvoin toimeen. Mutta kun toinen oli aina yhtä ystävällinen häntä kohtaan, rohkaisihe hän palvelemaan häntä eteenkinpäin parhaansa mukaan.
Päivää ennen perille tuloa uskalsi hän jo kysyä naiselta, mihinkä paikkaan Ameriikassa hän aikoi.
— En oikein tiedä — — Pilettini on vaan New-Yorkiin, jossa minun pitäisi saada vähän rahaa eräässä konttoorissa. Ehkä ne siellä voivat neuvoa, mitä minun olisi tehtävä.
Eliaasta se tuntui kummalliselta — hän kun itse oli jo etukäteen määritellyt koko matkansa. Mutta kun hän siihen asiaan ei tiennyt mitään sanoa, huomautti hän vaan, että palkat New-Yorkissa olivat huonommat kuin muualla, mikäli hän oli kuullut puhuttavan.
— Kyllä ne minulle taitaa riittää, tuumi nainen — jos joku vaan huolii minua palvelukseensa.
— No miksikä ei teitä?
— Niin, minä en tiedä oikein, mitä lienevät kirjoittaneet papereihini, mutta jos niihin kaikki on pantu, niin silloin se ei ole minkään helppoa.