Elias katseli ihmeissään naista, eikä puhunut mitään. Nainenkin istui hetken äänetönnä, kuunnellen koneen säännöllistä jyskytystä ja aaltojen hyrskähtäviä iskuja kokkaa vastaan, ja sitten alkoi hän kertoa itsestään:
Että hänelle oli sattunut onnettomuus palveluksessaan kauppiaalla — — puotimiehen kanssa — — eikä se ottanut häntä, niinkuin oli luvannut, vaan lähetti hänet hänen kotipitäjääsensä ja eikä vanhemmista ollut kumpikaan elossa. — — Sitten syntyi lapsi — — ja häntä sakotettiin käräjissä siitä, että se oli avioton — — vaikk'ei se elänyt kuin viikon. Sitten olivat kaikki niinkuin koiria häntä kohtaan, kunnes hän otti muuttokirjansa — siihen se oli kaikki merkitty — ja meni takaisin kaupunkiin. Ja kun puotimies ei tahtonut mitään tietää hänestä — käski hänen hakemaan toista, niin raivostui hän siihen määrin, että uhkasi manuuttaa hänet. — —
— En minä sentään olisi tainnut sitä tehdä, lopetti hän — mutta hän kysyi paikalla, enkö tahtoisi lähteä Ameriikkaan, jos hän maksaisi matkan — — ja sitten minä läksin.
Elias tuumaili asiaa niin, että pää tärisi. Olla sakotettu sellaisesta ja se sitten vielä pantuna papereihin, se voisi olla hyvinkin vaarallista, etenkin vieraassa maassa. — — Mutta kun hän oli kysynyt, osaisivatko ne Michiganissa lukea edes ulosseteliä, niin oli Härmäläinen sanonut, ett'ei siellä kysytä mitään papereita. — —
— Teidän pitää tulla mukana aina Michiganiin saakka, neuvoi hän, kun oli ajatuksissaan päässyt niin pitkälle. — Minä olen kuullut, ett'ei siellä kysytä mitään papereja eikä todistuksia.
— Mitenkähän paljon sinne matka maksaa?
— Ei sen pitäisi hyvinkään kalliin oleman — — ei ollut suurta eroa piletin hinnassa New-Yorkiin ja sinne. Ja siellä ovat palkat paremmat.
— Kun vaan ne rahat, jotka saan riittäisivät — —
— Minulla on rahaa jälellä, vakuutti Elias
— ja niitä minä en tarvitse sinne päästyäni. Siellä kuuluu ansaitsevan kymmenen markkaa päivässä.