Silloin hän liikautti itseänsä, kääntyi puoleksi oveen päin, mutta kaatui suulleen, kasvot lattiaan.
— Herra Jeesus siunatkoon! kirahti Kristiina hyökäten isännän ohitse.
Isäntä seurasi häntä, sytytti kaasun ja koetti — itse kalpeana pelästyksestä — nostaa Kristiinan kanssa kaatunutta ylös. Mutta kun he käänsivät hänet, huomasivat he, ett'ei siitä enää ollut mitään hyötyä. Paikattu takki oli avoimena rinnan kohdalta, ja he huomasivat kuulan menneen suoraan sydämmeen.
Monta sanaa ei tuhlattu Elias Möykän muistolle, kun sanoma hänen kuolemastaan lopulta saapui hänen entisen isäntäväkensä korviin.
— Liian tyhmä hän olikin elämään — vallankin vieraassa maassa! oli emännän hautapuhe. Eikä isännälläkään ollut mitään muuta sanottavaa.
Översti Beckridge ja hänen gorillansa.
Ne olivat monivaiheisia kuukausia ne, joita vietin Kalliovuorilla vähän sen jälkeen kuin nuo uudet, suuret kultalöydöt oli tehty Koloraadossa ja houkutelleet kaiken maailman kansaa ahtautumaan noihin kurjiin kaivoskaupunkeihin, joita kultamailla kasvoi kuin sieniä sateella. Monivaiheisia monella tavalla ja täynnä kaikellaisia pettymyksiä, niin että ne silloin näyttivät hukkaan menneiltä. Mutta olivat ne samalla niin monimuistoisiakin niihin liittyviin kokemuksiini nähden, ett'en kadu oleskeluani kultamaassa, vaikk'ei kullan kaivaminen onnistunutkaan.
Sillä eihän se onnistunut. Ei näet ole joka miehelle suotu löytää kultasuonia edes niissäkään seuduissa, joissa kultamalmia on runsaasti. Siihen tarvitaan paitse onnea ainakin jonkun verran liikepääomaa ja kykyä kärsimään vaivoja ja vastuksia suurempia kuin ennen oli voinut kuvitellakaan. Onneaan ei nyt kukaan voi komentaa, vaikka toiset ehdot olisivatkin jotakuinkin täytettävissä.
Alussa oleskelin minä Koloraadossa, juuri sen maan keskustassa, jossa kultakuume pahimmin raivosi, kunnes tulin jotenkin vakuutetuksi siitä, että kultaonneni ei vielä ollut koittanut. Päätin sentähden kääntää selkäni lännelle ja palata idemmäksi sivistyneempiin seutuihin. Mutta juuri silloin näytti siltä kuin onni, minun onneni, olisi tuuminut ruveta kääntymään.
Eihän siitä tosin tullut mitään kultakaivosta silläkään kertaa, mutta likeltä kuitenkin piti. Ja sentähden päätin minä viipyä vielä vähän aikaa tuolla erämaissa, jossa elämä on aina niin arpapelin kaltaista, ett'ei kukaan voi kokonaan vapautua siitä ajatuksesta, että hänenkin vuoronsa on kerran tuleva.