— Mama cold! sanoi hän vakavana. — Katie cold too!
— Herra Jeesus! huudahti Taavetti katsellen neuvotonna ympärilleen.
— Kuinkahan kauvan tuo pieni raukka on jo ollut täällä yksin!
Majassa ei ollut mitään polttopuuta, mutta savupiipun laudat olivat nyt hyvään tarpeeseen. Parin minuutin kuluttua oli Taavetti vuollut kasan lastuja laudasta ja pian leimusi valkea liedellä, joka oli tehty kivistä ja savesta maaluolan nurkkaan.
— Tule lämmittelemään! kehoitti Taavetti pienokaista suomenkielellä, heti kun pystyvalkea oli niin paljon syttynyt, että alkoi levittää lämmintä, ja hän kumartui nostamaan häntä vuoteelta.
— Mama too, sopersi tyttö, joka ei kyllä ymmärtänyt hänen sanojaan, mutta hyvin käsitti ystävällisen äänen. — Get up mama! lisäsi hän ja siveli taas kuolleen äitinsä kasvoja. Mutta kun äiti pysyi liikkumatonna, ojensi hän kätensä Taavettia kohti.
— So sleepy — mama so sleepy, sanoi hän pelokkaasti ja ihmetellen ja antoi Taavetin kantaa itsensä pystyvalkean luo.
Hetkisen istui hän hiljaa Taavetin polvella likistäytyen kiinni häneen, mutta pian kävi hän taas levottomaksi.
— Hungry, sopersi hän. — Katie very hungry.
— Se tahtoo ruokaa, tulkitsi Tuomas, joka taisi englanninkieltä vähän paremmin kuin Taavetti. Ja samalla alkoi hän kopeloiden tarkastaa pientä kaappia, joka oli tulisijan vastaisessa nurkassa, ja muutamia sen viereisellä seinähyllyllä olevia kuppia ja keittoastioita. Mutta etsiminen oli turhaa. Koko asunnossa ei ollut minkäänlaista syötävää, jonka tähden hän kauhistuen kuiskasi pojalleen ajatuksensa, että vaimo oli mahtanut kuolla nälkään.
— Se antoi varmaan viimeiset ruuantähteet lapselle, arveli hän yhä kuiskaten, ikäänkuin peläten, että kuollut voisi kuulla hänen sanansa.