Arvokkaan näköinen ei hän juuri ollut, kävellessään siinä puoli askelta toisten edellä. Naama oli lihava ja hyllyvä, leuka sileäksi ajeltu ja nenä sellaista rakennetta, että sieramiin saattoi katsoa suoraan edestäpäin. Suu oli suuri, turpea ja vetinen, silmät pienet, mutta levottomat ja ikäänkuin aina etsimässä jotain. Kun hän tuli seurakuntalaisten luo, jotka olivat ryhmässä maantiellä, niiasi naisväki syvään ja miehet ottivat hatut päästään, vaan pastori kumarteli kerta toisensa perästä päätään hitaasti ja arvokkaasti ja sanoi: hyvää päivää, hyvää päivää, rakkaat ystävät! Eräs poika nykäsi sisartaan hameesta ja sanoi, pastorin jalkoja osottaen: Katsos noita tikkuja, katsos noita tikkuja! ja sai sillä hänet ja pari muuta tyttöä nauramaan.
Mutta pastori ei huomannut sitä, vaan kulki taloon päin, jossa hän katosi salin takana olevaan vieraskammariin, otettuaan matkalaukkunsa isännältä ja vedettyään suunsa vielä kerran leveään, kiitolliseen hymyyn. Ja heti sen jälestä alkoi seurakunta hiljaa asettua paikoilleen, osa tuoleille, osa puulaatikkojen päälle asetetuille lavitsoille ja laudoille.
Kun kaikki olivat sisässä, tuli pastori kammarista ja asteli juhlallisin askelin ja lempeästi hymyillen paikalleen valkealla vaatteella katetun pöydän taa. Hän oli muuttanut vaatteita ja oli nyt oikeassa papin takissa, sangen ahdashihaisessa ja taajaan napitetussa, vaikka ainoastaan ylin nappi oli kiinni ja toiset auki, päästäen näkyviin epäilyttävän näköiset, paksut kellonperät, jotka olivat kullankarvaiset ja taskun sisäpuoleen hakaneulalla kiinnitetyt. Pastorin kello oli aina sattunut seisattumaan jollain käsittämättömällä tavalla, "juuri tänä aamuna."
— Rukoilkaamme, sanoi hän, rykäistyään ja heitettyään pikaisen silmäyksen seurakuntaan. Ja sittenkun hän tarpeellisen kauvan oli ollut ristiinpuristettuja käsiään vastaan kumartuneena, kohotti hän päänsä ja lausui kauniilla äänenpainolla, että hän aikoi puhua synnistä — sillä syntisiähän me olemme kaikki!
Ja hän pani parastaan puhumalla sekä synnistä yleensä että ylellisyydestä ja juoppoudesta erittäin, ja ankaria olivat sanat, joita Anokalaiset saivat kuulla — he, jotka eivät milloinkaan olleet joutuneet syypäiksi sen pahempaan ylellisyyteen kuin että jonkun kerran olivat syöneet mahansa kipeiksi läskiä ja uusia perunoita, ja joilla ei ollut varaa juoda itseään kunnon humalaan kuin korkeintaan pari kertaa vuodessa.
Mutta pastorilla, joka edellisenä iltana oli ottanut perinpohjaiset jäähyväiset muutamilta henki-ystäviltään Mills'issä, oli kolottava tunne päässään, ja se pakotti hänet pitämään jymisevän saarnan "pirusta pullossa", joksi hän mielestään sopivimmin nimitti sitä kotipolttoista, jota Mills'issä tarjottiin, ja sillä onnistui hänen niin järkyttää kuulijoitaan, että naisväki alkoi ääneensä nyyhkyttää, miehet kävivät totisiksi, ja lapset, pelästyneinä huudosta ja pöyristyttävistä sanoista, likistäysivät lujasti toisiinsa tahi äiteihinsä ja vapisivat lapsellisissa omissatunnoissaan, vaikka he eivät ikinä olleet edes maistaneet kotipolttoviinaa.
Kun pastori oli lopettanut saarnansa, alotti hän kohmelon-käheällä äänellään virren, mutta kun harva seurakuntalaisista oli pitkiin aikoihin ollut missään jumalanpalveluksessa, rohkeni ainoastaan kaksi vanhempaa naista yhtyä virteen, ja siitä syntyi niin hauska trio, että lapset unohtivat sekä pirun pullossa että kaikki muutkin pirut, ja alkoivat uudestaan tirskua. Mutta pastori tyynnytti heidät vakavalla katseella, lopetti virren yhteen värssyyn ja rukoili sitten erinomaisen hyvästi värähtelevällä äänellä: — Herra siunatkoon teitä ja varjelkoon teitä. — — — Sitten vetäytyi hän sisimpään huoneeseen takaisin, mutta seurakunta kasautui yhteen kokoon talon edustalle ja alettiin siinä puoleksi kuiskaavalla äänellä vaihdella mielipiteitä pastorin saarnalahjoista, jotka olivat tuntuneet heistä erittäin eteviltä.
Eikä syntynytkään sentähden mitään väittelyä, kun Salmelan isäntä hetken päästä kutsui miehet takaisin saliin ja kysyi heidän ajatustaan kirkon rakennuksesta. Hän puolestansa oli täysin tyytyväinen siihen, mitä oli kuullut, ja oli lupauksensa mukaan valmis antamaan vapaan tontin niin lähellä kaupunkia kuin minne hänen tiluksensa ulottuivat, jota paitse hän, niinkuin kaikki muutkin, ottaisi osaa aineiden hankintaan ja päivätöihin. Kukaan ei pannut vastaan, vaan kaikki suostuivat siihen, että jokainen työhön kykenevä mies tulisi seuraavana lauvantai-aamuna rakennuspaikalle, maanomistajat tuoden muassaan osan rakennustarpeita, ja muut työkaluilla varustettuina, niin että rakennus saataisiin yhteen menoon valmiiksi. Salmelan isäntä otti laskeakseen, kuinka paljon pylväitä, lautoja ja muuta tarvittaisiin, niin että jokainen ajoissa saisi tietää, mitä kunkin olisi tuotava, ja niin hajautuivat koossa olleet, tyytyväisinä ja mielihyvillään kaikki, eikä pastori suinkaan vähimmin.
Ainoa, joka epäili koko hommaa, oli rauhantuomari. Jos tuo pappi — tahi mikä hän lienee ollut, sillä ei se oikein papilta näyttänyt — alkaa oikein täydellä todella ajaa raittiusasiaa, niin voisi siitä koitua jommoinenkin vaillinki hänen, Tuhkalan, asioissa. Eipä sillä, että Anokassa olisi juuri erityisesti juotu, mutta aina kun joku farmari tuli kauppapuoteihin jotain ostamaan, pistäysi hän Tuhkalankin luona, ja siitä kertyi koko kasa kolikoita vuoden pitkään. Vielä samana iltana istuutui hän kirjoittamaan kirjettä Mills'in postimestarille, joka myös oli suomalainen, pyytäen kaikkia mahdollisia tietoja pastori Lahdesta. Ja kun vastaus saapui, naureskeli rauhantuomari ilkeästi, vaikka hän katsoi viisaimmaksi pitää uutiset vastaiseksi omana salaisuutenaan. Sillä ei ollut mitään kiirettä, voihan ensin katastaa, miltä pappi näyttäisi, kun pääsee vähän perehtymään.
Tuli lauvantai ja toi tullessaan tavattoman liikkeen hiljaiseen Anokaan. Aamulla varhain tulivat farmarit vaunuineen, joihin oli lastattu lautoja, paaluja ja kattopäreitä, ja paikalla alkoi hakkaus ja sahaaminen. He olivat salvumiehiä jokainen, pohjolaisia kaikki, niin että tavalliseen ameriikkalaiseen tapaan tehty rakennus: lautoja hirsiristikon peitteeksi, kohosi kuin loihtien. Kun iltapäivä oli käsissä ja vaimoväki toi työntekijöille ruokaa ja kahvia, ei enää ollut kuin osa kattoa peittämättä, kaikki muu oli valmiina, ja silloin esitteli pastori, että seurakunta pistäisi tanssiksi. Oltiinhan vapaassa maassa, sanoi hän, eikä ollenkaan tarvinnut välittää vanhoista ennakkoluuloista. Herran huoneessa voi iloita yhtä hyvin kuin rukoillakin; Jumalalla ei varmaankaan ole mitään viatonta iloa vastaan.