Ukot, ja akat tietysti myös, syhyttelivät mielihyvillään nenäänsä — kaikki tuntui niin kotoiselta ja tutulta — ja istuutuivat sinne tänne kirkonmäelle, aivan niinkuin he ennen muinoin olivat tehneet siellä kotona, odotellessaan kirkonmenojen alkamista.
Ja odottaa he saivat. Kello oli jo yhdeksän, oli puoli kymmenen ja läheni jo kymmentä tasan, mutta mitään pappia ei näkynyt ja ovi pysyi suljettuna. Ihmeteltiin syytä tähän pitkälliseen odotukseen, ensin hiljaa, mutta sitten yhä äänekkäämmin, ja jota enemmän eri ryhmissä keskusteltiin asiasta, sitä pitemmiksi alkoivat naamat venyä. Lopulta rohkasi itsensä Salmelan Heikki, joka kovin kärsimättömänä odotti, että pastori jollakulla ylistävällä sanalla kiittäisi hänen kaunista lippukeksintöänsä, ja hän ponnisti nurkkapylvästä myöten itsensä pastorin huoneen tasalle, joka oli mäen rinteellä ja sen ikkuna sentähden joitakuita jalkoja maasta. Pitkin kapeata, ulkonevaa lautaa myöten lattian kohdalla pääsi hän sitten askelen verran sivulle, pitäen ikkunanpielestä kiinni ja katsahti huoneeseen. Hänen kasvoihinsa ilmaantui pelästynyt ilme, kädet pettivät heti ja hän putosi raskaasti maahan.
— Mitä sinä siellä? kysyi hänen isänsä ankarasti. Hän istui kannon nenässä lähellä, jutellen rauhantuomari Tuhkalan kanssa, ja huomasi vasta nyt, mitä poika oli tehnyt.
— Pastori on kipeä, vastasi poika hämmästyksissään. Hän makaa lattialla.
— Öhöm, yskähteli rauhantuomari. Hän aavisti paikalla, mitä se oli ja kehoitti sentähden Salmelan isäntää tulemaan kanssansa sisään ja katsomaan, kuinka asianlaita oli.
Ovi oli sisäpuolelta suljettu, mutta ainoastaan säpillä, niin että se aukeni Tuhkalan veitsellä ilman suurempia vaikeuksia. Sisähuoneessa makasi todellakin pastori lattialla, lähellä kynnystä.
— Hän on kuollut, kuiskasi Salmelan isäntä hämmästyneenä.
— Elä pelkää, vastasi rauhantuomari, hän virkoo kyllä taas. Sitten meni hän pastorin luo, joka oli puettuna pappispukuunsa ja nähtävästi oli kaatunut aikoessaan tulla ulos, harppasi pitkin askelin makaavan yli ja tarkasteli huonetta, sill'aikaa kun Salmelan isäntä katseli ovelta.
— Humalassa se piru on, sanoi Tuhkala, osoittaen lattialla olevaa pienempää savi-astiaa, joka oli edellisenä päivänä tullut, ja nyt oli tyhjänä lattialla pastorin vuoteen vieressä. Suuremmasta astiasta oli hän myöskin koettanut kaataa ehtoollisviiniä tuoppiin, mutta katselijat eivät voineet päättää, oliko hän aikonut käyttää sitä kirkossa, vaiko huuhtoaksensa omaa whiskyään alas. Sen he vaan näkivät, että hän oli kaatanut sitä koko joukon lattialle, jossa se oli juossut aina kynnykseen asti, ja itse makasi pastori nyt päineen päivineen nesteessä.
Salmelan isäntä koetti nostaa häntä ylös ja silloin avasi hän silmänsä sopertaen epäselvästi asetussanoja, mutta nyt suuttui isäntä, kirosi ja antoi pastorin pudota romahtaa takaisin lattialle.