Ja niin lähti hän matkalle, möi varsansa Oulussa matkarahoiksi, osti piletin New-Yorkiin ja eteni sitten tavallista Hullin ja Liverpoolin valtatietä.
New-Yorkissa oli hän heti ottanut pestin Costa Ricaan ja siellä oli hän ollut työssä kolmatta vuotta, jolla ajalla oli säästänyt ja kotiin lähettänyt tasan neljäsataa taalaa. Sen summan piti hänen laskujensa mukaan jo riittämän talon velkoihin, mutta aikoi hän sentään pysyä siellä rautatien valmistumiseen saakka, hankkiakseen itselleen vähän ylimääräistä pääomaa. Sillä sitä hän kyllä tarvitsisi, saadaksensa talonsa oikein hyvään kuntoon.
Minulle hän ei niistä aikeistaan hiiskahtanut kertaakaan mitään, sillä siihen oli hän ihan liiaksi harvapuheinen ja sulettu, mutta samassa määrin kuin minä saavutin hänen luottamuksensa, taipui hän vastaamaan kysymyksiin, kunnes minulla oli hänen mutkaton tuumansa ihan selvänä.
Minuun oli heti alussa hänen rehellinen ja herkeämätön työnsä tehnyt hyvän vaikutuksen. Hänen rotevassa, neljättä kyynärää pitkässä vartalossaan leveine hartioineen, hänen hyväntahtoisissa kasvoissaan ja surumielisessä katseessaan oli jotain niin ehjää miehekkyyttä, ett'en mitenkään voinut olla kiintymättä häneen sen renttujoukon rinnalla, joka meillä oli työmaallamme.
Mutta kaikki pitivät he hänestä hänen ystävällisen luonteensa vuoksi ja samalla kunnioittivat häntä, sittenkun oli huomattu, ett'ei hänen suopeutensa ollenkaan johtunut heikkoudesta eikä pelkuruudesta. Yleensä hän ei koskaan tehnyt pahaa edes maan matosellekaan, eikä milloinkaan sekaantunut asioihin, jotka eivät häntä liikuttaneet, otti erinomaisen tyynenä vastaan kaikenmoisen pilanteon — ja oli kerrassaan lauhkein jättiläinen, mitä Suomen metsissä koskaan on kasvanut.
Yhden ainoan kerran näin hänen todenteolla kuohahtavan, vaikk'ei asia silloin ollenkaan koskenut häntä.
Leirin teurastaja oli apulaisineen pyydystänyt härän ylempänä olevilla vuorilaitumilla, joita meidän lihavarastomme omassa vapaudessaan kierteli, kunnes niitä tarvittiin syötäväksi. Teurastaja kulki ratsain ja oli kiinnittänyt suopunkinsa elukan sarviin, ja samoin olivat tehneet apumiehetkin, jotka astuivat perässä jalan, estääkseen puolivilliä härkää hyökkäämästä ratsastajan päälle.
Kulkue oli kaikessa rauhassa tullut aina leirin reunaan saakka, mutta siinä päätti härkä seisattua. Hänen päätöstään ei voitu millään keinoin muuttaa, ei haukkumasanoilla, ei kivillä eikä kepin iskuillakaan, kun apumiehet lopulta rohkenivat tulla niin lähelle, että saattoivat käyttää sauvojaan.
Teurastaja itse peräytti kerta toisensa perästä hevostaan ottaakseen vauhtia ja nelisti sitten eteenpäin niin pitkälle kuin lämsäköysi ulottui, mutta härkä heitti vaan niskaansa ottamatta askeltakaan eteenpäin. Kaksi puolivilliä koiraa, jotka aina seurasivat teurastajaa, haukkui ja repi tuota itsepintaista eläintä, mistä vaan kiinni saivat, niin että veri vuoti kaikkialta, sen ruumiista, mutta sekään ei auttanut.
Lopulta tempasi toinen apumiehistä puukkonsa ja pisti sillä elukkaa takajalkaan. Se näytti rahoittavalta, mutta härkä päästi vaan käheän mölähdyksen eikä liikahtanut paikaltaan.